Seksi rovaniemi homoseksuaaliseen seksilelu

seksi rovaniemi homoseksuaaliseen seksilelu

Kuulostaahan tuo vähän radikaalilta ratkaisulta, mutta ehkä on viimeinkin hyvä että kouluissa tuo seksuaaliterveys ja -opetus pääsee viimein ajan tasalla. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Olen samaa mieltä, vaikka omia lapsia ei olekaan. En itse tiennyt artikkeleita lukiessani, että itkeäkö vai nauraa.

Mielestäni nuoria ei tarvitsisi rohkaista yhtään enempää seksuaaliseen kanssakäymiseen, että jos sitä kondomin harjoittelemista on koulussa oltava, pujottaisivat sitä sitten banaanin päälle. Meillä tosin ei ollut edes sitäkään. Ja anatomian oppikirjassa voisi miehen peniksen tilalla olla banaani vai?

Ei nuoria tarvitse rohkaista tai olla rohkaisematta seksiin mutta oikeaa tietoa pitää jakaa. Itselleni kerrottiin ylä-asteella luvulla asiat hyvin, oli tekopenikset opettajalla ja kaikkea, mutta silti suurimman osan perusasioista jouduin hakemaan kirjoista itse. Ehkä paras ratkaisu olisi että opetuksen lisäksi biologian kirjoissa olisi kattava tietopaketti aiheesta niin että jokaisella lapsella varmasti olisi tieto saatavilla.

Eikö se ole ihan hyvä juttu, että sun piti osata kuitenkin etsiä sitä tietoa ;D Ja anatomian oppikirja ei ole dildo. Niinh,60 luvun kansakoulussa ei edes välipaloja annettu saatikka noita hedelmiäkään oikein tunnettu.

Hyvä että edes ruuassa ja maidossa pysyttiin. Meillä terkkari istutti meidät penkkiin, runkkas vehkeet tanaan, löi kortsut paikoilleen ja antoi kunnon huulihölkät! Mikä estää niitä joiden pyhä kirja käskee hyödyntämään ne jotka eivät ole samaa lahkoa, nappaamasta likka urheiluvälinevarastoon tms, ja raiskata joukolla??

Nyt kun ei ole riskiä saada AIDS, tai että joutuu videolle jos ostaa kondomit? Jos banaani esittää penistä niin olisiko sitten joku vesimeeloni vagina? Jos näytetään kondoomin laitto niin myös pitää näyttää pessaarin laitto.

Heti tuli kauhea älämölö kun alettiin puhumaan naisen sukupuolielimistä. Kymmeniä vuosia on ollut ok näyttää kortsun laittoa jonkun 30senttisen halon päälle jonka typerämpikin ymmärtää penikseksi. Meillä sai lisäksi vedellä ykköseen ja kakkoseen.. Kuka moisen on kirjoittanut, ei voi itse arvostella , että seksuaalisuus karkaa käsistä, kun tietää mitä tekee!

Nuori nainen täytyy saada lapsi 15 -vuotiaana! Ennenkuin nainen on 25 -vuotias, ei hän ole tarpeeksi rauhallinen hormoniensa suhteen jotta voisi tosissaan olla mm. Tai kun rinnat ovat kehittyneet.

Tässä iässä nainen on kaikista viehättävin, ja halu hoivata lasta vahvimmillaan. Lapsen kasvattaminen kun kehittää sen empatian, kärsivällisyyden, vilpin huomaamisen yms hyviä ominaisuuksia, huippuunsa. Kun tytär avioituu vuotiaana, jää koko helvetti pois jossa pojat jahtaa, tulee mukarakastumisia, depressiota, vaikka mitä ikävää nuoren tytön elämään joka on jätetty heitteille markkinavoimien ja pippelihullujen armoille.

Kyllä Muhammad oli viisas mies, vaikka olen sitä mieltä että ei nyt sentään 9- vuotiaana! Järjetöntä synnyttää lapsi silloin kun äiti on vielä itsekin lapsi, ja fyysinen sekä henkinen kehitys kesken. Jos kyse on koulun opetusmateriaalista niin miksi kuvittelet että lapset saisivat ne kotiinviemisiksi?

En muista saaneeni opetussuolia tai -aivoja mukaani, kun yläasteella opiskeltiin ihmisen anatomiaa.. Minäkin mielestäni luin uutisen jostain, ja käsitin kyllä, että ne tavarat tulee vain joka koululle oppituntikäyttöön. Maksaisi aika tavalla, jos jokaiselle tuon ikäiselle lapselle annettaisiin tekopenis ja vagina, eivät todellakaan kovin halpoja ole. Opettajien käyttöön ne seksilelut on pääasiassa tarkoitettu Vastak un ikää on 15v että selleen ja ei tuon ikäiset vielä seksuaaalikasvatusta tarvitse ja ne löytää asiat netistä kun asia alkaa kiinnostaa.

Itsellä melkein 17v tytär ja ihan kiltti tyttö ja isänä olen vähän neuvonut mitä pojat yrittää ja niin edelleen ja kumin käyttö on tekeää tautien ja ei toivottujen raskauksien takia ja kertoi tyttäreni että rinnakkaisluokalla oleva 16v tyttö oli raskaana mutta sai keskenmenon ja puheiden mukaan tyttö olisi pitänyt lapset koska ol ikai kaksoset. Väärät käsitykset syytä oikaista jo nuorena. Ei se isäkään kerinnyt ajoissa ulos vetämään. Miten se tekopenikseen tutustuminen olisi tuotakaan ongelmaa poistanut?

Hei haloo, millä luvulla elät, kun kuvittelet, että "vasta" vuotiaana teinit harrastaa seksiä? Vaikka sinulla on kiltti 17 v. En muutenkaan ymmärrä tätä haloota, ei ne nuoret siitä rikki mene että kerrotaan elämän tosiasioita! Monia 13 vuotiaita ei seksi kiinnosta vielä millään tavalla ja opetus menee silloin kuuroille korville. Ja suuremmalla todennäköisyydellä isot pojat ei pääse naruttamaan pikkulikkoja. Aika moni kuule väittää olleensa sukupuoliyhdynnässä vaikka ei ole ollut! Osa toki on jo 13v.

Voisiko kenties ollakin niin, että olet kertonut kavereillesi harrastaneesi seksiä, niin on ollut pakko joidenkin kavereistasi väittää, että ovat myös tehneet niin, vaikka totuus olisikin ollut toinen? Aika usein näin käy. Monesti käy myös niinkin, että kun joku valehtelee olleensa yhdynnässä, niiin toinen menee kokeilemaan sosiaalisen paineen vuoksi. Se, että harrastaa seksiä jonkin ikäisenä, ei tarkoita kaikkien kohdalla hormonien jylläämistä.

Osalla se on pelkästään sosiaalista pakkoa kaveriporukassa, poikaystävän painostamista jne. Luonnontiedon kirjassa oli leikkauskuva peniksestä ja emättimestä, selitettiin että se penis työnnetään vaginaan ja kerrottiin, mitä sitten tapahtui. Kappaleen lopussa oli vielä lyhyt valistus kondomeista ja siitä, että kannattaa miettiä ja punnita itseään ja kumppania ennen seksisuhteen aloittamista. Kuudennella aiheesta ei juuri puhuttu. Ensimmäiset luokkalaiseni menettivät neitsyytensä tuona vuonna.

Kahdeksannella kävi toinen valistaja, jaettiin yhdet kondomit, että opeteltaisiin banaanilla niiden paikalleen laittoa yms.

Esiteltiin e-pillereitä ja muita naisten ehkäisyvälineitä. Nyt Opetusministerille töitä,tuollaiset oppipaketit pois. Ei ala-aste ikäisille tarvitse seksiopetusta antaa. Ei ne ny varmaan rupea ala-asteelaisille opettaan ensimmäisenä, kuinka vedetään kortonkia päälle, vaan opetuspakissa, jotka on siis suunnattu aiheen opettajille, on kerrottu, mitä eri ikäryhmien pitäisi tietää.

Ei ne niitä käytä vaan tustuvat oikeaan anatomiaan ja miten ehkäisyvälineitä käytetään! Eikä niitä kotiin kanneta, vaikka joillekin vanhemmille olisi asiaa lahjoittaa tuollainen paketti, tiedä vaikka saataisiin syntyvyys nousemaan tai että pöntöt evät enää lisääntyisi!

Että olette kyllä tynnyrissä kasvaneita! Miten tuohon tekoemättimeen tutustutaan? Shelock f-ing Holmes Pistetään kiertämään luokassa, että saavat pyöritellä sitä käsissään ja luokan kovin pelle työntää sinne sormensa.

Sinne säästyi pari kymppiä per oppilas kun menee salaperäisyys. Oikea aika olisi 8. Meidän luokalla menetti yksi tyttö neitsyytensä 7. Kuvittele jos hän ei olisi tiennyt mitään e-pillereistä tai kondomeista. Pitäisi enemmänkin puhua parisuhdeterveydestä. Se on sitä pidetään itsemme kunnossa sisäisesti ja ulkoisesti. Läskit eivät ole hyvää parisuhdeterveyttä. Ennemminkin sai sen kuvan että paketti oli tarkoitettu käytettäväksi opetuksessa, siis että opettajille annetaan yksi tällainen jota voidaan sitten käyttää havaintovälineenä oppitunneilla.

Minusta on hassua että jotkut vetävät niin herneen nenään että meidän jokaisen luonnolliseen anatomiaan viittaavat opetusvälineet voisivat olla liian rohkeita käytettäväksi. Kyllä ne ihan saman näköiset vehkeet löytyvät housuihin kurkaamalla ja ovat saunassakin esillä.

Meille myös havainnollistetaan vaikka luurankoa ihan oikean näköisellä oppimateriaalilla vaikka se jollekin voi tuoda mieleen kuoleman. Sekin pitäisi varmaan muuttaa söpöksi ja hymyileväksi että kenellekään ei tule painajaisia? Auktoriteetti-isä varmastikin heti Iltalehden jutun lukeneena tajusi, ettei noita paketteja jaeta lapsille, vaan kuten esim. Jos rullaa kortsun tekopeniksen päälle, niin sehän saattaa aiheuttaa myös ahdistusta nuorelle, kun joutuu kaikkien edessä tekemään?

Eikös siitä muiden nauru ja mahdollisesti nolokin tilanne synny? Banaani vois olla joillekin helpompi. Tekovagina on mun mielestä vähän outo ottaa tunnille, tekopeniksen ymmärrän paremmin, mutta mihin tuota vaginaa tarvitaan? Ainoastaan jos opetetaan, miten naisten kondomi laitetaan, mutta muuten en? Sit mietin sellaistakin asiaa, että ovatko nuo tekopenikset ja -vaginat realistisia? Mutta kun mun näyttää pienemmältä kuin tuo 14? Tai entä onko tekovagina oikeasti realistinen myöskään?

Muuten voi kyllä olla ihan hyvä idea tuo tekopenis esimerkiksi, mutta vielä tärkeämpää on, että myös tytöille varmasti opetetaan tuo kortsun laitto. Meillä opetettiin koulussa vain pojille. Tästä on vain muutama hassu vuosi. Ajattelin ensin liittyä ajatuksen vastustajiin. Mieleni hiukan muuttui tässä lukiessani. Seksiin liittyvien asioiden opetus on kauan sitten havaittu tarpeelliseksi, ja sen seurauksena monena vuosikymmenenä teiniraskaudet vähenivät.

Jos en väärin muista, tilanne on viime vuosina kääntynyt huonompaan. Kun minä kävin peruskoulua, sukuelinten anatomiaan, seksin perusasioisihin ja hedelmöittymiseen tutustuttiin ensimmäisen kerran viidennellä luokalla.

Tiedän, että monissa kouluissa tuo tärkeä opinkappale hypättiin yli opettajien asenteiden takia. Tekisi mieleni ihan nimeltä kiittää sitä varttunutta miesopettajaa, joka meille opetti nuo seikat ja kysyi ne vielä kokeessa. Olihan se karmeaa pyytää siihen kokeeseen palautuksen jälkeen äidin nimikirjoitusta, mutta en minä siitä rikki mennyt.

Tiesivätpähän sitten vanhemmatkin, että opetettu on, ja koska menestyin kouluissa, opettaja äitini varmasti totesivat, että on myös opittu. Ja miksi jo viidennellä? Monien tyttöjen kuukautiset alkavat siinä 11 ikävuoden paikkeilla jo. Pitäähän heidän tietää, mistä on kyse. Mahtaa olla karmea tunne, jos alapäästä vuotaa verta, muttei ymmärrä, mistä on kyse. Ja joidenkin poikien siemensyöksytkin ovat alkaneet. Eikä siitä viidennestä luokasta mene kovin monta vuotta siihen, kun jotkut jo tekevät ensimmäisiä omaehtoisia seksikokeiluita.

Eiköhän se viides luokka siis ole hyvä ratkaisu, vaikkei joka asiaa vielä kovin pikkutarkasti käytäisi. Näillä palstoilla vaahdotaan paljon esimerkiksi peniksen koosta. En tiedä, onko asia tärkeä ihan viidennellä luokalla, mutta yläasteella voisi olla ihan hyvä, että oppilaille näytettäisiin anatomisesti oikea malli normaalikokoisesta peniksestä. Loppuisi se löpinä niistä viinipullon kokoisista kangista.

Eikä olisi pahaksi nähdä mallia naisenkaan elimestä. Tottahan niistä on kuvia netti pullollaan, mutta nuoren medialukutaito on sillä saralla vielä puutteellinen, ja asia näyttää olevan hämmentävä vielä parikymppisillekin.

Oletteko kuulleet, että klamydiatartuntaa kantaa lähes viisi prosenttia lukioikäisistä tytöistä? Etelän suurimmissa kaupungeissa hiukan useampi kuin maaseudulla. Lukioikäiset toki jo hölmöilevät päissään. En silti näe mitään syytä vähentää tärkeiden asioiden painottamista siksi, että jotkut tahallaan hankkivat itsensä edesvastuuttomiksi.

Raskaudesta ja sukupuolitaudeista on jo jauhettu vaikka kuinka paljon. Koskahan alettaisiin keskustella seksin psyykkisistä vaikutuksista. Yleensä romanttisesti ajatellaan, että ensin on tunteita tai ainakin halu ja sitten seksiä. Kukaan ei koskaan kertonut, että asia on myös päin vastoin: Mitään dildoja jaella ala-asteella. Ajatuksena tuo on mitä paras minusta, mutta liian nuorille antavat tuon. Isänä minusta on hyvä, jos koulu parantaisi seksuaalivalistuksen tasoa ja nostaisi sen vastaamaan tämän päivän ongelmia enemmän.

Joka tasolla ihmiset tyhmistyvät, ei voi mitään ;nyt näyttäisi olevan opettajat vuorossa. Onni heille, joiden lapset ovat koulunsa jo käyneet. Peniskateus on taaksejäänyttä aikaa!!

Suosiiko koulu nysädildoja vai jättidildoja? Ja klamydialla varustettuja yh-äitejä Suomi täyteen, siinähän oppivat. Onko Suomi tällä hetkellä jotenkin huonossa jamassa sukupuolitautien suhteen?? Uskoisin kuitenkin, että työkalupakki on ajateltu tueksi koulun perinteistä opetussuunnitelmaa varten. Monille aikuisillekin tuo työkalupakki voisi tulla tarpeeseen.

Aids-tukikeskuksen työkalupakki-koulutuskutsussa kerrotaan seuraavaa: Kumpi teidän mielestänne on parempi, se että nuoret saavat oikeaa tietoa koulussa vai se että he surffailevat netissä aika kyseenalaisilla pornosivuilla jotka ovat pullollaan asiattomia esimerkkeja seksistä. Voitte olla varmoja että siltä löytyy kaikenlaista materiaalia niin eläinseksistä pedofiliaan ja kaikkeen muuhun kyseenalaiseen juttuun ja myös täysin ilmaiseksi kun vain etsii ja nuoret ovat yleensä netin käytössä aika hyviä.

Eihän ne noita kapistuksia kotiin saa. Ikäkysymys voisi ehkä olla että tuollaista materiaalia esitellään. Positiivista ainakin se etteivät käytä mitään jättikyrpää vaan tuollaista normaalikokoista. Niin tämä on vain minun mielipide tuosta iästä ja siihen on hyvä syy.

Kun poikani oli 14v ja olin päässyt aiemmin töistä menin koputtamatta kysymään mitä ruokaa hän haluaa niin siellä oltiin täydessä touhussa. En osannut kuin sulkea oven järkytyksestä. Tiesin kyllä tyttökaverista mutta oletin että se on vaan viatonta ystävyyttä. Kun odotin nuorta paria alakertaan ja oletin että he ovat noloina mutta hö, poikani pussasi tyttöystäväänsä hyvästiksi ja oli kuin mitään ei ole tapahtunut.

Kehtasi sanoa että jos koputtaisit seuraavalla kerralla. No juu olishan se ollutkin viisainta mutta kysymys ei ollut siitä vaan ärsyttävästä välinpitämättömästä asenteesta. Tietysti kysyin että käytittekö ehkäisyä ja sanoi että tieysti kuten aina? Olivat jo puoli vuotta harjoitelleet. Tietysti olin puhunut näistä asioista pojalle mutta kun kysyin että mites koulussa niin sanoi että kortsupaketissa on käyttöohje mä en tartte mitään banaanipelleilyä.

Miten minun olisi pitänyt tehdä? Ainakin olen oppinut koputtamaan joka kerta. En osaa vieläkään suhtautua asiaan ja ehkä vanhemmillekin on opetettava jotain näistä asioista. Meinaatko että poikasi olisi pitänyt pyytää sinulta, äidiltä, anteeksi?

Kyllä se olet sinä, jonka olisi pitänyt pyytää anteeksi. Ei nuoren huoneeseen noin vain marssita. Jos ovi on kiinni, se yleensä tarkoittaa, että henkilö kaipaa yksityisyyttä. Ihmisen kuuluu kunnioittaa toisen yksityisyyttä. Jos teillä on seksin harrastaminen kiellettyä alaikäisiltä, niin olisit tiedottanut siitä pojallesi hyvissä ajoin. Myönnän että moka tuli tehtyä kun en koputtanut. En minä vaatinut mitään anteeksipyyntöä enkä alkanut edes möykkäämään.

Jos tuntisit poikani hän on varsin omapäinen ja ylpeänä voin sanoa että nero koulussa tosin opettajat huomauttelee häntä ylimielisyydestä. Minkäs teet jos poikani tietää enemmän kuin opettaja. Hah, jos kieltäisin seksin harrastamisen talossa luultavasti hän järjestäisi orgiat. Koska hän ei voi sietää alkoholia ja huumeita niin naikoon sitte. Kyllä se on jo Tässä on kyllä menty jo liian pitkälle ja kuinka tällainen on edes sallittua, että ala ikäisille nuorille, jotka ovat vielä lapsia, eivät aikuisia sallitaan tällainen.

Koko ajanhan on tiukennettu rajoja seksiä koskevissa asioissa. Vaaditaan rikos selvitys kaikilta, jotka ovat ala ikäisten kanssa tekemisissä, ettei ole mitään seksiin liittyvää rikosta lasten ja ala ikäisten kanssa tekemisissä olevilta aikuisilta. Mitä muuta onkaan puhuttu muutaman viime vuoden aikana, vaikkapa työpaikoilla tapahtuneista seksuaalisesta häirinnästä ja siihen on vaadittu puuttumista tiukalla kädellä, vaikka osapuolet ovat aikuisia ihmisiä.

Se ei siis ole enää seksuaalista ahdistelua, jos vaikka kahvitunnilla joku firman miehistä ottaa esiin tekopeniksen, kun paikalla on naispuolisia työntekijöitä ja alkaa esitelmöimään firman naisille, kuinka vehje toimii. Samalla joku firman miehistä on ottanut mukaansa tekovagian ja yhdessä he konreettisesti pitävän opetus hetken, kuinka homma toimii, näillä tekovehkeillä. Jos kerran peruskoulussa aletaan esitelmöimään ja opettamaan seksileluilla, niin se on jo seksuaalista häirintää ja ahdistelua.

Jollei opetus ole vapaa ehtoista, niin se on pakottamista. Nyt mennään sellaiselle alueelle, mikä ei missään nimessä kuulu peruskoulun tehtäviin. Seksuaalikasvatus vasta, kun nuori on täysi ikäinen eli lukio tai ammattikoulu. Ei meillä ollut kertaakaan mitään seksuaalikasvatusta ammattikoulussa, mutta peruskoulussa oli. Eikö tämä ole ristiriitainen asia. Ei seksi kuulu ala ikäisille, tällainen opetus tulee heti kieltää, koska ei se ole koulun ulkopuolellakaan sallittua, vaan siitä joutuu linnaan.

Mutta jos sä luulet, että tuossa opetuksess on kysymys jostain pornosta, kuten esimerkkis antaa olettaa, niin toivottavasti pysyt kaykana lapsista. Muuten, ammattikoulussa minkä itse muonoin kävin oli seksuaali valistuksen tunti 1kpl. Itse olen parikymppinen nuori nainen eikä noista teinivuosista kovin kauan siis vielä aikaa ole.. Olen monen kuullut "ekan kertansa" tapahtuneen jo vuotiaana ja vuotiaaksi mennessä hyvin moni nuorista on jo kokenut ekan kertansa tämä siis ihan omaa kaveripiiriä ja muita ikäisiäni aikanaan seuranneena, en väitä, että kaikki.

Kyllä sitä jo 8-vuotiaana tiesi, mitä seksi on ja näki ja kuuli kaikenlaista, mielestäni erittäin hyvä, että koulun kautta tulee oikeaa tietoa kaikesta seksiin liittyvästä, jottei synny vääriä mielikuvia ja oletuksia. Ja ei, en siis todellakaan ole sitä mieltä, että oikea aika seksikokeiluihin olisi ala-asteiässä tai vielä yläasteellakaan, mutta näin asiat nykypäivänä vain menevät, valitettavasti.

Ettekä vanhempina välttämättä todellakaan tiedä mitä siellä nuoren elämässä ihan oikeasti tapahtuu ja onko hän mahdollisesti jo aloittanut seksikokeilut, ellette ole vaatteisiin gps-paikanninta asettaneet tai seuraa muutoin hänen jokaista liikettään mikä muuten olisi aika sairasta.

Ei seksin tarvitse olla mikään tabu, josta ei saa keskustella. Vaikka koulun opetusta laajennetaan, ei se tarkoita, että nuorten pitäisi heti silloin aloittaa seksikokeilut. Ei meillä ainakaan todellakaan kannustettu kokeiluihin koulussa, vaan painotettiin ettei mikään kiire todellakaan ole. Eikä siellä mitään pornoa kuitenkaan tunneilla katsota vaikka kyllä meillä jo 7.

Minulla taas päinvastainen kokemus tuttavapiirissä. Hyväksyvän ilmapiirin luomisen takia myös poikien on kaiketi maisteltava niitä, kunhan ne on ensin pingotettu tekopenisten päälle Jos kerran näitä seksileluja tuodaan kouluun opetus välineiksi, niin ehdottomasti myös konkreettistä opetusta.

Näistä seksileluista puuttuu tuoksu eli ehdottomasti opetus niin, että myös yksityisesti. Me pojat vaaditaan, että seksiopettaja on nuori, kaunis ja pitäähän sitä pinpsaa päästä nuuhkasemaan ensimmäisen kerran. Miks sillon ei ollu näin avarakatseista seksiopetusta, kun olin peruskoulussa!!!!! Eli jos koulussa opetetaan anatomiaa, niin kaikki elimet mistä puhutaan on otettava oikeesti esille , sanotaan ny vaikka sydän tai keuhkot.

Noh, lukuvuonna , jolloin olin yhdeksännellä luokalla, meillä oli biologian tunnilla teurastamolta tuodut poron: Saatiin jopa muoviputken kanssa puhaltaa poron keuhkot täyteen ilmaa. Haisi luokka jäkälälle kun keuhkoihin puhallettu ilma tuli takas ulos. Muistelen lämmöllä noita biologian tunteja. Näin meillä siis Rovaniemellä. Se vain oli harmittavasti katkaistu juuri tuosta alapäästä niin että kiinnostavimmat osat jäivät pois Joten hyvä että nykyään on myös tuo alempi osasti mukana. Ainoa mikä tietysti itseä mietityttää on se, että seksuaalisuus esitellään tiettyjen välineiden kautta.

Se kun on muutakin. Toivottavasti se tuodaan esiin opetuksessa. Naisena tuntuu, että tekokyrvästä ja -vaginasta on vielä pitkä matka erotiikan kokemiseen, joka on myös osa seksuaalisuutta.

Kondomin käytöstä valistaminen on mielestäni tosi myönteistä. Juu ei, ei ne teidän kersat niitä vekovärkkejä kotiin asti saa. Ne on kallista kamaa. Kyllä sitä kondomin käyttöä opetettiin jo luvulla, eli mikä ihmeen pimeä keskiaika tässä lienee välissä ollut kun on päästy uusmoralisoitumaan ja toivotaan että lapset eivät tietäisi mistään mitään ja oppisi mitään. Lieneekö sitten parempi että sähläävät keskenään ja hankkivat tauteja ja itsensä tiineeksi. Ei ne jälkiehkäisypilleritkään nuorelle keholla kauhean hyväksi ole.

Vai aikookos aloituksen tehnyt ihminen alkaa kasvattamaan lapsenlasta jonka väänsi vuotias tytär? Poikani oli 11 v kun löysin hanen repusta porno-cd.

Kyllä koulussa on aina joku kaveri keneltä saa"väärää" opetusta. Nyt sitten tulee asiallista taholta. Ja tämän "teknisen" osan lisäksi pitäisi ehdottomasti olla tietoa seurustelusta, parisuhteesta, rakkaudesta, ihastumisesta jne. Tekopenis täällä vaa Tämä on hauka keskustelu ja Suomi Aiemmin jo kirjoittelinkin ja minulla jäi häiritsemään se, että eikö voi käyttää sellaista tavaraa jota on terveydenhoito-oppilaitoksissa tai jossain. Tuollainen seksikauppakama vähän arveluttaa.

Kiinnitin kanssa huomiota opetusvälineiden epäluonnolliseen ulkonäköön. Naisen värkki oli kuin karvaton muffinssi, jossa reikä keskellä. Eivät ne kyllä ihan siltä näytä, ei minun ainakaan. Jos tarkoitus on todella tutustuttaa lapset ihmisen sukuelimiiin mutta kuka ei koskaan olisi edes vilaukselta nähnyt?

Justus, johan on aikoihin eletty Pitäs teetättää tutkimus, että millaista joukkoa on ollut työryhmä, joka on ollut ajamassa moisen kouluopetuksen ja leluleikin ideaa. Epäilen, että ei ole kyllä normaalia, tasapaioista saati sitten onnellista perhe-elämää eläviä vanhempia jotka olisivat omia lapsiaankaan kunnolla kasvattaneet. Sanotaan, että kaiken pahan alku ja juuri on rahan himo.

Voidaan kysyä, että kuka repii rahaa tästä ideasta, materiaalin tuottamisesta ja kuka repii pikku lahjuksia. Nimittäin Suomessakin esiintyy lahjontaa, mikä tuli esiin tuossa n. Suomessakaan ei ole puhtaata paperit rahamaailmassa. Taitaa olla levinnyt Suomeenkin joku kreikkaepidemia Minä laittasin nuo idean taustalla olevat vastuuseen.

Eikö noilla tolloilla ole sen verran maalaisjärkeä, että ei tuollaisella materiaalilla opeteta parhaiten sen ikäisiä joille tuo materiaali on ohjattu. Vaan arvovalistuksella ja -kasvatuksella. Nuo tollot ovat ikäänkuin antamassa uimataidottomille mukaan pelastusrengasta, Sitä on sitten raahattava mukana aina ja kaikkialla, ettei vain hukuttaisi. Mutta viisas antaisi aivan eri opetuksen. Hän opettaisi heidät uimaan. Pääkopan sisässä on paras ehkäisyväline! Sinne kasvatetut terveet arvot ovat tae oikealla tiellä pysymiseen.

Seksivalistus ei luo terveitä arvoja, vaan terve kasvatus. Kun yhteiskunta hylkää moraalin, on varma turmeltuminen taatusti edessä. Joutasivat hekin sinne Ahvenanmaalle homojen ja somalien kanssa Ole poliittisesti sitoutumaton, että silviisii Jos parempi idea Kerros kuinka sinä sen valistuksen sitten suorittaisit niin, että ne penskat sitten ei sitä seksiä harrastais? Onko sinulla jokin parempi idea jota tähän mennessä kukaan ei ole vielä kokeillut? Kertoisitko teineille että älkää harrastako seksiä ennenkuin avioliitossa aikuisena, ja ne uskois, vai kuinka?

Ja ketokaa niille nuorille, ettei seksiä tarvitse harrastaa jos ei itse tahdo. Mitään sellaista ei tarvitse tehdä vain miellyttääkseen poika-tai tyttöystävää. Nettiporno ei ole realistista Mutta koska nettiporno ehtii ensin, koulunn on kerrottava miten se oikeassa elämässä menee. Turvallisesti vain luvan kanssa. Yhtälailla ja itseasiassa tärkeämpää olisi, että kodeista pitäisi tulla se oikea valistus ja tieto.

Koulut on yhtenäistämässä ja päivittämässä omaa valistustaan. Ei niitä välineitä kotiinviemisiksi anneta. Nyt mies 38v Itselläni käsi kävi jo joka päivä montakin kertaa kun olin 13v ja peppuun tuli tungettua yhtä sun toista. Turhaa tuota kukaan vanhemmista kauhistelee. Kauhistelisivat poikiensa mattojen alla tai likaisissa sukissa olevia "kovia kohtia" kun eritteet on niihin yllättävän tarpeen tullen pyyhitty.

Eikä pojalla ole koko ajan nuha, jos vessa- tai käsipaperia huoneesta löytyy. Että haistelkaa niitä myttyjä vaan ja miettikää seksilelujen pahuutta. Ja tytöillä on tuossa iässä käynyt sormi jos toinenkin varuksissaan. Jokainen sitä tekee ei tuossa nyt mitään ihmeellistä ole. Niin ja itse vein Kallen tai Jallun jonka olin löytänyt koulun metsään jo 8-vuotiaana, sitä sitten poikien kanssa kiinnostuneesti tutkittiin ;- Nykyjään nettiaikana ei lehtiä tarvitse, sekunti vain kun aikuisen silmä välttää niin jo pennut on nähneet "vahingossa" eläinpornot ja kaikki.

Itseäni vanhempana arveluttaa välineiden käyttö koulun puolesta. Muistakaa että me veronmaksajat maksamme palkkaa tuollaisille opetusmateriaalin suunnittelijoille. Meidän hiljaisen enemmistön täytyy nousta nyt esiin tätä räävittömyyttä vastaan. Ollessani yläasteella, ei seksuaalikasvatustunnilla kovinkaan paljon näytetty välineitä eikä varsinkaan harjoiteltu niiden käyttöä. Ja siitä on kuitenkin vasta 5 vuotta kun olen yläasteen lopettanut. Totuus on kuitenkin se, että monet yläasteikäiset harrastavat seksiä ja näistäkin asioista pitää silloin tietää.

Omat vanhempani eivät ainakaan ole minulle näissä asioissa neuvoja antaneet. Ompa aito vagina Tosiaan se banaani tuntui omassa nuoruudessa hiukan kornilta..

Mutta hiukan ihmetyttää tuo että penis on kokoa ylinormi 14cm eli tuskin aiheuttaa hirveitä komplekseja kenellekkään kun taas tuo tekovagina ei muistuta lähellekkään yhtäkään vaginaa mitä itse olen koskaan nähnyt.. Kuinka kamalat kompleksit nuoret tytöt saa alapäistään kun ne poikkeaa tuosta kapineesta, ja kuinka harhaiset luulot ne pojat saavat vaginan ulkonäöstä tai koostumuksesta?

Ja ihan suoraan en ymmärrä miten tuo keinovagina auttaa kertomaan sukupuolitautien tai ei toivottujen raskauksien ehkäisystä? Kun paketissa ei ole pessaareita tai ehkäisy vaahtoja tai muita tietenkään kun tarkoitus on paino pitää siinä sukupuolitautien ehkäisyssä. Vai pitääkö opettajan ruveta demonstroimaan aktia jostain kummasta syystä?

Hieman naurattaa tosiaan että penis on pienenpuoleinen. Ehkäpä halutaan rohkaista "pienen" omistavia. Tämä asian puolestapuhujille miehille yksi kysymys: Mieti mies millaista asiaa sinä alat puoltamaan Jos olet "avoimmuuden" ja liian varhaisen valituksen kannalla niin voin olla varma, että sinun kannattaa varata aika itsellesi aivoleikkaukseen Kyllä ois kirveellä töitä Mutta eikö paketissa ollut liukuvoidetta?

Ehkä sitä sivellään sinne tekopimpsaan? Mitäs muutakaan sillä tehdään. Ja se ei kyllä muistuta yhdenkään naisen alapäätä. Oot kyllä uskomattoman sekaisin oleva uskovainen. Itse ainakin tykkään kokeneista naisista enkä mistään neitsyistä.

Ja niistä hiljaisista hissukka-kaunottarista saa kyllä kuorittua esiin todellisia narttuja 8 - jokainen nainen kun tykkää syvästi seksistä, kunhan uskaltaa heittäytyä. Katsos kun rakastavia naisia löytyy ihan niistä kokeneistakin. Ihanan itsevarmoja naisia, eikä mitään miesten alistamia uskovaisia.

Olen aivan yhtä mieltä: Meillä on länsimaissa niin valtavat seksiongelmat jo nyt. Mitä enemmän seksiä tyrkytetään , sitä enemmän syntyy seksiaddiktiota. Kyllä maailma kieppuu alapään ympärillä. Ei ihme että ihmiset on niin sekaisin tärkeissä asioissa ,lkun koulun oppituntikin jo perustuu havainto välineisiin seksi kaluihin.

Kyllä Omilla vanhemmilla on vastuu opettaa,lapsiaan tässä asiassa ,ei se ole koulun asia, koulu ei ole mikään seksin valistus paikka. Vaan oppimis paikka ,missä opetetaan alaikäisiä kirjoittamaan ja laskemaan , lukemaan, ja käyttämään yläpäätään hyödyksi, tulevaisuutta varten.

Alapää on sitten aikuusuutta varten ja sen opettaminen ei suinkaan ole koulun asia. Vastuuntuntoiset vanhemmat on velvollisia kertomaan kunkin iän mukaan ,mikä on sopivaa ymmärrykselle, ettei siitä tule kieroutunutta käytöstä.

Minun mielestä alaikäisille ei saisi kertoa mitään seksistä, koska sitten he innostuvat kokeilemaan sitä. Nykyajan seksiopetus on erittäin vastenmielistä. Ja että kondomien käyttö opetetaan ja sekin että mistä niitä saa.

On hyvä että niitä saa jo ihan tavallisesta kaupasta. Itse kun nuorena seurustelin ja poika likisti kovin, tunsin jotain kovaa ja se tuntui pahalta ja sanoin että vetoketju painaa. Nyt voi nauraa mutta silloin yli 40 v sitten en todella tiennyt että mikä se niin iso on vetoketjun paikalla.

Ja paria vuotta aiemmin kun vuoto alkoi tunnilla, en tiennyt mitä se oli ja olin kauhuissani ja tulin ihan kipeäksi pelkästä pelosta. Opettajalle sanoin että päätä särkee, ja hän laski kotiin. Kun menin kotiin ja ihmettelin äidille asiaa, hän minulle suuttui, että tyhmä tyttö kun ei ole siteitä ostanut.

Mistä olisin voinut tietää, kun ei kukaan kertonut, ei äiti ainakaan, eikä koulussakaan opettaja mitään kuukautisvuodosta puhunut. Sitten kun olin jo vuoden seurustellut, tuli halu tehdä enemmän, mutta olikin tenkkapoo, että piti niitä kondoomeja saada,minä tyttö opettelin ne tupakkakaupasta hakemaan, kun muualta ei saanut.

Se oli vähän hävettävää, yritin olla pokkana vaan, ja isot miehet katsoivat että ahaa. Sekin pitää osata, kynsiä käyttämättä, päälle laittaa. Nuoren pitää tietää etukäteen, että sitten kun asiat on edessä tietää, miten on. Mitä on valkovuoto, siemensyöksy, kuukautiset, paisunut penis ja kostunut emätin. Hyvä nuorten on ne kaikki tietää ennenkuin ne kuukautiset alkavat, eli ennen 11v. Ja hyvä , jos jokaisessa koulussa asiat opetetaan ihan kaikille, se mikä on kaikkien tiedossa, ei olekaan sitten niin erityistä ja merkityksellistä.

Ei tarvitse kihitellä oudoille salaisuuksille ja ei tarvitse netistä pornosivuilta etsiä tietoa, kun tietää jo ja tietää oikean tiedon asioista. Turha sitten on mennä rankaisemaan näitä nuoria, kun heitä on siihen kehoitettu. Kun nuoria opetetaan näillä seksileluilla, niin sehän antaa vähän niinkuin luvan mennä myös käytännössä kokeilemaan. Luuleeko nämä seksiopettajat, että nuoret pojat tyytyvät pelkästään leluihin. Pitäähän se päästä oikeasti toteamaan, miltä pimpsa tuoksuu.

Jos kerran seksiopetusta näin radikaalisti uudistetaan, niin pojille ehdottomasti nuori ja kaunis seksiopettaja ja vois kyllä opettaja antaa yksityisesti sitä pimpsaa nuuhkasta, kun nyt halutaan tuo seksiopetus tehdä niin aidon tuntuisesti, mutta tuoksut puuttuu.

Eikös se kuulu oleellisesti seksiin ja kiihottaa.. Vika on vanhemmissa, jos eivät ole osanneet opettaa moraalia lapselleen. Jos lapsella on käsitys oikeasta ja väärästä ei hän ala raiskaamaan ketään. Alaikäiset tarvitsevat tietoa naisen ja miehen anotomiasta. Siis siitä millainen itse on sisältä, miten oma penis, vagina toimiii. Miksi ei anneta lapsien olla lapsia, nuorten nuoria? Tajutkaa että lapsen ajatusmaailma ei ole kuin aikuisen. Nuoret ovat seksuaalisesti kypsiä.

Jos nuoret ovat nuoria, he harrastavat seksiä. Seksuaalisista haluista pidättäytyminen on luonnotonta. On oikein kansanedustajatasolta ilmoitettu että"vittu haisee hyvälle". Meilläpäin viereisestä reiästä tulee haisevaa tavaraa ulos mutta rasvaa siihen ei tarvita. Sisäänpäin tuupatessa kuivaan reikään tarvitaan rasvaa. Nämä opetusvälineet ovat hanunista ja koko homma haisee paskalta! Mitä ihmeen tekemistä HIV-tukikeskuksella on lapsien opetuksessa.

Oli seksi valistusta tai ei niin vastuulliset ihmiset tulee joka tapauksessa pitämään huolta ehkäisystä mutta vastuuttomat ei. Ei ne noita kotiin saa vaan on näytteet koulussa opettajalla joilla kondomin käyttöä ja suojausta suuseksiä varten harjoitellaan.. No mä ainakin aloitin touhut 6 -vuotiaana samanikäisten kanssa. Ei siinä ole mitään pahaa tai laitonta, kun sen ikäisiä oltiin.

Kyllä seksuaalikasvatusta pitää olla jo aivan alakouluikäisille. Ystävättäreni, luvun puolivälissä syntynyt, sai kuukautisensa n.

Koulussa ei oltu puhuttu vielä mitään lisääntymisbiologiasta ja seksuaalisuudesta hänen ikäisilleen.. Ystävätär lähti itkien kotiin koulusta, luullen kuolevansa, kun alkoi vuotaa verta kesken päivän.

Hänelle kuukautisista muodostui vuosikausiksi pelottava ja ahdistava asia tuon tapauksen vuoksi! On paljon parempi kertoa asioista koulussa lapsille ja nuorille ajoissa, ennen kuin he ehtivät törmätä nettipornoon yms.

Lapsia ja nuoria nämä asiat kumminkin kiinnostavat, niin on parempi kertoa avoimesti, etteivä he hae tietoaan ties mistä lähteistä.

Asiallinen ja oikea tieto on paljon parempi kuin nipullinen harhakäsityksiä ja kuulopuheita! Tekopenis kondomin käytön harjoitteluun ei ole ollenkaan huono ajatus ja jos kerran näytillä on penis, niin miksei myös vagina jolla havainnollistaa anatomiaa.

Koulujen seksuaalikasvatus ei kannusta ketään aloittamaan seksiä nuorempana, USA: USA on varsinainen teiniraskauksien luvattu maa! Siinä nähdään mitä nämä tekopyhät siveyskampanjat saavat aikaan. Ei tarvitse ihmetellä, että miksi yhä enemmän tulee nuoria, joilla on elämässä vaikeuksia ja mielenterveysongelmia. Syypäitä siihen ovat kaikki nämä aikuiset, jotka eivät anna lasten olla lapsia, vaan pyrkivät aikuistamaan lapset aikuisiksi jo alle 18 vuotiaina.

Pitäisi olla seksuaalisesti viriili jo ennen 18 vuotta. Älkää kukkahattutäti paapojat voivotelko, kun teini tulee raskaaksi 16 vuoden iässä. Kaikki nämä seksiopetusta tuputtavat pitäisi laittaa vastuuseen, kun alaikäinen tulee raskaaksi, älkää vaan menkö ehdottamaan aborttia, ei se ole mikään takaportti.

Nämä seksikasvatusta vouhottavat saattavat jopa ehdottaa, että kokeilkaa ja tutustukaa kehoonne ja tietenkin nuoret sitten kokeilee. Tuputetaan ja aivopestään, että ainut oikea elämän tyyli ja aikuinen on sellainen, joka on mahdollisimman tehokas, ajattelee enemmän euroopan unionia, uhraa elämänsä työn alttarille ja on mukana kiireisessä työelämässä heti 18 täytettyään ja jatkaa työelämässä 75 vuotiaaksi asti, mieluiten hautaan saakka, ettei vaan yhteiskunnan tarvitse maksaa hänelle työeläkettä, johon hän on maksanut eläkemaksuja palkastaan, että pääsisi nauttimaan siitä eläkkeestä sitten joskus vanhana.

Sitä saapi kun äänestää Vihreitä. Puhut seksistä niin kuin se olisi aikuisten asia, vaikka näin ei ole. Jos näin olisi, luonto olisi järjestänyt asiat niin, että ihminen tulee sukukypsäksi vasta vuotiaana. Hän on fyysisesti jo täysin aikuinen. Antaa hänen tehdä, mitä luonto käskee hänen tehdä. Seksuaalinen pidättäytyminen on luonnotonta. Luonto luonto luonto, miten oletat että kesäiset ovat 1. Hankkeessa jätetty kokonaan huomioimatta lapsen kehitys. Eikös orwellianistieliitti haluakin tuottaa vinoon kasvaneita orwellianisteja?

Fyysisiä valmiuksia ei tarvita muita kuin halut. Mitä henkisiä valmiuksia tarvitaan? Onko seksi jotenkin pelottavaa? Tottakai se voi olla pelottavaa, jos siitä vaietaan eikä uskalleta puhua. Siitä tehdään kuin kielletty asia. Mutta jos se olisi aivan normaalia ei siinä ole mitään pelottavaa. Se voi olla hauskaakin, jos siihen osataan suhtautua avoimesti. Ja jos 9-kesäiset haluavat harrastaa seksiä, niin ehkäisy pitäisi opettaa jo siitä lähtien.

Rikollisella oppilaitoksella ei ole oikeutta velvoittaa lasta seksuaaliseen toimintaan, se on rikollista ja rangaistavaa, voidaan tutkia mm. Jokaisella Suomen kansalaisella ihmisenä ja yksilönä tulee olla koskemattomuus ja vapaus omaan itseensä 1.

Lapselta riistetään oikeus ja vapaus kasvaa omaa tahtiansa, omaa nopeuttansa, luonnollisesti kehittyä omaa vauhtiansa. Minä vedän tyttöni pois koulusta ja haastan tätä rikollista toimintaa harjoittavan rikollisen opettajan yksilönä oikeuteen jos tyttöni joutuu tämän rikollisen toiminnan uhriksi.

Näkökulmasi, väitteesi, mielipiteesi eivät ole lainkaan perusteltuja -- täysin puutteellisia ja naiiveja monellakin tapaa. Ja jokaisella ihmisellä, myös 9-kesäisellä on oikeus harrastaa seksiä halutessaan vedoten: Edeleen, instituutiona et voi velvoittaa kyseiseen toimintaan lainvoimaisesti, se on tällöin rikollista ja rangaistavaa toimintaa, Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista toimintaa.

Klikkaa pääsi sisään Kerrankin asiallista tekstiä, kiitos. Eräs kaverini valitti vuotiaana olevansa vanhapiika ja sitten pääsi "taakastaan" eroon ja monta äijää on sen jälkeen ollutkin tunnen heistä 8 eikä loppua näy, opiskelut menivät tytöllä päin pillua, nykyään juo liikaa ja ottaa piikkiä. Mikäs siinä, seksiä tulee joka tuutista ja kukapa haluaisi olla "epänormaali" toisten silmissä? Jo nuorisovaatetuskin on hyvin provosoivaa ja seksikästä lähes kaikilla.

Pintaa kuulu näkyä ja kaikki haluaa olla mahdollisimman erottuvia. Monet ikätoverini ovat jo kokeneet lähes kaikkea, kaikissa mahd. Onko nuoruus vain seksikokemusten keruuta varten? Eikä kyse ole nyt mistään nuorien juttujen paisuttelusta vaan nykyaika on hyvin moraaliton ja jos poikkeat siitä jäät nopeasti ulkopuoliseksi. Tuntuu kyllä hirveältä ajatella että tuollaisia pornovälineitä otetaan käyttöön koulussakin, varsinkin kun minulla on 3 nuorempaa sisarusta kotona.

Monilla nuorilla on vääristynyt sinkkuelämää-hollywood-porno-blingbling-käsitys elämästä, ja kun he huomaavat mitä elämä todella on niin isku tulee olemaan KOVA! Hienoa kuulla, että on vielä kunnollisiakin, terveitä elämänarvoja kannattavia nuoria. Itse olen vuotias nuorimies, ja tiedän jo ihan omasta kokemuksesta mistä puhut. Nykynuorten elämä on tosi pinnallista.

Oman tien kulkijat, joille tunteet, moraali ja rakkaus ovat tärkeämpiä kuin satunnaiset seksikokeilut ja bailaaminen, jäävät helposti yksin. Kyseiset lelut eivät vahingoita ketään. Asiassa ei ole mitään väärää. Kyse on vain asennoitumisesta. Seksi on tarve siinä missä ruokakin eikä siinä pitäisi olla mitään kiusallista tai hävettävää. Olen varma, että jos seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen olisi yhtä normaalia kuin säästä puhuminen, pienenisivät sukupuolitautien ja ei-toivottujen raskauksien määrä huomattavasti, kun ihmiset olisivat tietoisempia.

Olen varma, että myös syrjäytyneiden määrä vähenisi: Moni nuori mies syrjäytyy johtuen heikosta itsetunnosta ja ilmaisutaidon puutteesta. Heidän riittämättömyyden tunteensa johtuvat hyvin usein siitä, että heillä ei ole tyttöystävää eivätkä he ole koskaan suudelleet tai harrastaneet seksiä. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että heillä on ollut liian suuri kynnys ilmaista seksuaalisuuttaan. Kynnys kasvaa hyvin suureksi, kun seksuaalisuutta pidetään yleisesti kiusallisena asiana ja siitä ei kehdata puhua avoimesti.

Olen nyt listannut hyödyt, mitä seksuaalisuudesta avoimuudesta on. Te, jotka kannattatte mieluummin seksuaalisuutta sulkeutuneisuutta, voisitteko vähän argumentoida sen hyödyistä? Mukava kuunella orwellianistisia sairaita termejäsi kuten "asennoituminen", "kiusallinen", "hävettävää", "normaalia". Kuten yllä jo mainittiinkin useaan otteeseen, kuinka joku voi olettaa, vaatia, velvoittaa lapsen olevan henkisesti tai fyysisesti tarpeeksi kehittynyt eli valmis seksiin?

Ja mitä tulee seksuaaliseen tasa-arvoon tässäkin seikassa? Nyt perkele näkökulmia kehiin! Ja voisitko määritellä termin orwellianistinen? Eikö epärealistisen kuvan antaminen ole ollenkaan väärin? Ja nuoren seksuaalisen itsetunnon kehittymistä hankaloitetaan esittämällä epärealistisesti siihen tarvittavat välineet?

Sama kun sanoisi että pitää olla täysin terhakat tupla D: Kannatan todellakin seksuaalikasvatusta ja seksuaalista avoimmuutta niin koti kuin koulu , mutta ulkonäköpaineiden luominen täysin epärealistisella välineellä on väärin. Eivät seksilelut luo ulkonäköpaineita, jos ne ovat normaalin näköisiä ja kokoisia. Se rönttönen missä symmetrinen 3x3mm supervenyvä reikä jota mainostetaan hyllyväksi jonka sisällä nautintonystyrät on normaali..? Juu normaali seksilelu kyllä, mutta ei normaali vagina..

Suositellaan, että pojille uootettaan DIldot perseeseen, jotta he puhuisivat parempaa ruotsia. Lakiesitys on tehty Eduskunnassa. Homopornoleffoja esikouluihin, opetetaan kuinka tasa-arvoa ja erilaisuutta tulee hyväksyä.

Äkkiä lapset pois orwellianistien sairaasta järjestelmästä!! Tämän takia vanhempien tulisi tukea lapsen ja nuoren terveen itsetunnon ja itseilmaisun kehitystä, mikään seksi tuskin sitä nostattaa. Kannattaa ensin hoitaa omaa yläpäätä ja kenties fyysistä terveyttä ja sitten voikin jo ajatella alapäätä. Väitätkö, ettei ihmisen itsetunto voi romahtaa enää teini-iässä?

Väitätkö, että itsetuntoon ei vaikuta mitenkään se, että onko tyttöystävää vai ei? Luultavasti sellainen, joka on teini-iässä kokenut paljon riittämättömyydentunteita tietää paremmin. Normaali ihminen ei tarvitse koko elämänsä aikana mokomia ' leikkikaluja '. Tuollaisella ei ole mitään tekemistä tavallisen terveen normaalin seksuaalisuuden kanssa. Tuollainen on suorastaan rikollista - antaa nyt nuorille kuva perverssioiden olevan jotenkin ok, mitä ne eivät todellakaan ole.

Äänestä sinäkin punavihreitä orwellianisteja, niin minäkin teen! Haluan elää orwellianistisessa totalitaariyhteiskunnassa. Roskaa, eivät miehet syrjäydy luuseriuttaan tms. Todellisuudessa kyse on siitä että niin monet naiset eivät yksinkertaisesti kelpaa. Kuka Mies nyt ottaisi joltain feministiltä mitään sekunniksikaan? Naiselliset naiset, niin fyysisesti kuin henkisesti, kyllä kelpaavat ja saavat miehen itselleen.

Tällaisia oikeita naisia vain on entistäkin harvemmassa myös meillä Suomessa. Hyvä ehdotus tämä Eikö kouluissa, joissa oppilaat ovat jo 16v, voisi järjestää myös oppitunteja asian tiimoilta. Nettiin suorat lähetykset kuinka tytöt puhkovat kalvojaan ja pojat spruittailevat, opettajat voi avustaa, varmasti kiinnostaa heitäkin. Taitolaji, naisethan ne nimenomaan kyselee "onko se hyvä sängyssä".

Poika voi sitten esittää todistuksen ja sanoa että 9. Ja tyttö että 10 , annan myös anaalia ja imen loppuun saakka ja pidän siitä todella paljon. Kyllä itsetunto voi teininä romahtaa, monella näin käykin ja se on oikeastaan aika normaali ja ohimenevä vaihe. Kaikki teinithän miettivät itseään,omaa muuttuvaa kehoaan ym.

Teini-ikä ei kuitenkaan kestä ikuisesti, aikuiseksi tulee kasvaa ; ei angstissa kannata rypeä koko ikäänsä. Oli minulla riittämättömyydentunteita teininä, minua oli kiusattu paljon ala ja ylä-asteella henkisesti kuin fyysisestikkin. Lisäksi sairastin yhtä vakavaa sairautta tuona aikana, jäin lapsena jopa orvoksi kun äitini kuoli auto-onnettomuudessa ollessani 4- vuotias Ei minulla ollut poikaystävää teininä. Ei vaikuttanut itsetuntooni, keskityin opiskeluun ja jätin kaverini lopettamaan opintonsa ja pamahtamaan paksuksi en tosin väitä että näin aina menee.

Seurustelin ekan kerran vuotiaana ja tuo mies on nykyinen aviomieheni jota rakastan yli kaiken: Nyt olen vuotias ja mitään en elämässäni vaihtaisi. Eli kun siihen oikein "asennoidut" kun tykkäät tuosta termistä niin käytetään nyt sitä niin et jää surkuttelemaan turhia. Ei lasta voi velvoittaa kasvamaan jonkin manuaalin mukaan, hankkeessa nimenomaan riistetään lapselta oikeus ja vapaus kasvaa ja kehittyä luonnollista vauhtiaan, omaa tahtiaan aikuiseksi.

Miksi lapsille halutaan tyrkyttää seksiä? Lavatanssilla on tavattoman suuri merkitys hauskana, monipuolisena ja ennaltaehkäisevänä liikuntamuotona. Ei tanssi vaadi mitään sellaisia suorituksia, mitä näkee jossakin 'Tanssii Tähtien Kanssa' tv-ohjelmassa. Peruskävelijä on parketilla kova sana varsinkin, jos askel sattuu silloin tällöin vielä iskun päälle.

Jo pelkkä tanssimusiikki tuo mieleen onnen tunteen ja herättää jo uuvahtamaan päässeen kehon ja jalka alkaa väpättään.. Tuskin mikään muu harrastus on nuorille terveellisempää ja mutkattomampi tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen kuin lavatanssi. Ei tarvita viittä kaljaa pohjalle samalla altistuen jo nuorena liialliselle alkoholin käytölle.

Lavatanssipaikat kun nykyisin muistuttavat enempi alkoholin kulutuksen suhteen raittiusseuroja, biletyspaikoista en sano mitään, kun ei ole kokemusta.

Tässä saattaisi olla syksyn kunnallisvaaliehdokkaille mietinnän paikka - lähtökuoppia kaivetaan ja oikein syviä kilpakumppaneille. Kahden vuoden kuluttua tapauksesta veisasimme virttä hänen haudallaan. Kaatumiset ovat ikäihmisten suurin tapaturmainen kuolinsyy. Kaatumispelko saattaa aiheuttaa jopa elämisen laadun alenemista, kun liikunta ja muut aktiviteetit jäävät näistä syistä vähemmälle. Aktiivisen liikunnan puute alentaa motorisia prosesseja sekä tuo tasapainon heikkenemistä. Nämä ovat samansuuntaisia oireita, mitä ilmenee Parkinsonin taudissa Pt.

Näiden oireiden ilmenemistä pyritään ennalta ehkäisemään perinteisillä fyysisillä harjoituksilla, jotta tasapainokyky säilyisi. Tangon käyttö uutena harjoitusmuotona on antanut lupaavia tuloksia muun muassa Pt: Asiaa kokeiltiin 38 hengen ryhmässä, joista 19 sairasti Pt: Kummastakin ryhmästä noin puolelle järjestettiin perinteistä liikuntamuotoa ja toiselle tangoa kaikille yhteensä 20 tuntia 13 viikon aikana. Vaikka kaikissa ryhmissä havaittiin paranemista jossakin asiassa, niin tangon Pt-ryhmässä havaittiin paranemista niin tasapainon ja askeltamisen paranemisessa kuin kaatumisten vähenemisinä.

Erityisesti tangon Pt-ryhmässä luottamus omaan tasapainoon kokeen jälkeen oli selkeästi parempi kuin perinteistä liikuntaa harjoittaneilla Pt-ryhmän jäsenillä. Molemmat tangoryhmät nauttivat kovasti harjoituksista, koska tangotunnit olivat yhteisöllisiä sosiaalisia tilaisuuksia. Tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että vanhemmille ihmisille tango on sopivampi, hauskempi ja hyödyllisempi aktiviteettimuoto kuin muut perinteiset liikuntamuodot.

Perinteisesti on hyväksytty ajatus, että vanhemmilla ikäihmisillä, jotka ovat harrastaneet pitkään tanssimista, liikunnallinen tasapaino on keskimäärin paljon parempi kuin vastaavilla ei tanssia harjoittaneilla ihmisillä. Entäpä jos tällainen ei tanssia harrastamaton menee puolen tunnin tanssitunnille, onko siitä mitään hyötyä? Koe osoitti, että jo puolen tunnin ohjatun tanssiharjoittelun jälkeen vartalon keinunta väheni ja ryhti parani.

Mittaus tehtiin siten, että koehenkilö yritti seisoa mahdollisimman ryhdikkäästi ja huojumatta. Mielenkiintoista oli, että isommilla ihmisillä, joita oli pyydetty ottamaan tanssissa viejän rooli, saivat näissä kokeissa paremmat tulokset. Pysyvämpiä tuloksia saatiin tietysti, jos harjoituksia jatkettiin säännöllisesti. Jokainen armeijan käynyt mies on aikanaan alokkaana marssiharjoituksissa saanut samalla peruskurssin myös tanssilattialle. Jopa sellainen vaikea asia tanssijalle kuin vastaliike on käy marssijalta itsestään.

Kun vasen jalka lähtee ottamaan askelta eteenpäin, niin ylävartalossa vasen kyynär- ja olkapää lennähtävät taakse ja oikea puoli vastaavasti työntyy hiukan eteenpäin; oikean jalan askel on peilikuva edellisestä. Turhaan ei suomalaista tangoa sanota usein marssitangoksi.

Ei kun ryhti, vatsa sisään, rinta ulos ja menoksi; anna kuitenkin parillesi aikaa siirtyä alta pois. Rahapeliyhteisön toiminnasta tulevat varat käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen sekä nuorisotyön edistämiseen. Eurojackpotin tuotto Suomessa käytetään suomalaisen taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön hyväksi.

Edellä olevien lainausten valossa arvailen, että sanaa urheilu pyritään välttelemään virallisissa teksteissä. Syytäkin on, sillä sana on saanut sellaisen kaupallisuuden leiman, jolle ei pidä noin vain valtion keräämiä rahoja syytää. Urheilu on globaalia bisnestä, joten sen tulee kerätä rahansa kaupallisia kanavia käyttäen kokonaan. Me olimme kahta puolen 50, kun jäimme huusholliimme kahden.

Vapaa-aikaa ja haikeutta oli tavallista runsaammin ellei peräti turhan paljon. Ymmärsimme, että jotain piti tehdä muutakin kuin murjottaa toisillemme, jos aiottiin yhdessä eläkkeelle selvitä kunnialla. Muutamat ikäluokkamme tuttavistamme keskittyivät hyvään ruokaan ja palanpainikkeisiin. Hienoja asioita nekin, mutta nyt lähes 20 vuotta myöhemmin muutamilla elämän laatua alentavat varsinkin liikkumiseen liittyvät rajoitteet.

Ihmismieli kun on sellainen, että helposti lipsuu tuo kalorien ja liikunnan tasapaino, jolloin ortopedit pääsevät hieromaan käsiään. Me molemmat olemme sen verran vaatimattomista oloista lähtöisin, ettemme olleet oppineet arvostamaan hyviä ruokia, vaan meille on riittänyt, että sitä oli tarpeeksi. Se lienee yksi tekosyy, miksi ajauduimme luvun alussa tanssilavoille ja tulipa siinä sivussa käytyä Eila Holmenin tanssikursseillakin, jossa mm.

Jorma Tulonen ja Heikki Kahila toimivat apuopettajina. Nämä opettajat osasivat sytyttää innon lavatanssiin ja pitää tulta yllä. Varmaan heiltä kuulimme tanssiuramme tulevaisuuden: Tanssin ytimenä on askel, tauko ja musiikki. Kaikki muu on kakun koristelua. Koskaan emme ole kilpailleet, koskaan emme ole opettaneet, joten olemme edelleen siinä aloittelijoitten ja keskitason puolivälissä intoa puhkuen.

Kun katselee tanssia harrastaneita ja harrastavia ikäihmisiä, niin ei voi kun todeta, kuinka kaukana heistä niin fyysinen kuin henkinen vanhuus vielä on. Siksi 5-kymppisille on oikea aika hankkiutua uudestaan sellaisen sosiaalisen harrastuksen piiriin , missä samanaikaisesti sekä fyysis-, psyykkis- että musiikkiterapian keinot hyödynnetään tulevien vaivojen ennalta ehkäisemiseksi, jotta voi terveenä kuolla, jos sen aika joskus tulee.

Mentäessä luvun puolelle sama herra esiintyy kirjoissa, mutta tituleerataan tällä kertaa sikopaimeneksi.

Käsittääkseni se ei ollut kovin korkealle arvostettu ammattiryhmä tuohon aikaankaan. Pohtimaan olen jäänyt vanhoja sanontoja, onko nimi enne ja onko omena pudonnut kauas puusta.

Eräs sotilasuran valinneista sukuni miehistä, joka ruotusotamiehenä matkusteli paljon Keski-Euroopassa mm. Kaarle XII toimiessa matkaoppaana, piipahti kerran kolmen vuoden rupeaman jälkeen kotona ja matemaattisena kykynä tuli siihen tulokseen, että lapsiluku oli kotona hänen poissa olleessaan kasvanut normaalista poikkeavalla tavalla. Tämän oivallettuaan ja kun sattui olemaan juuri silloin kirves kädessä silpaisi sillä vaimoaan polveen pahoin seurauksin.

Tulihan siitä aikanaan merkintä kirkon mustaan kirjaan. Jotkut kotimaiset lahkolaispuhujat ovat menestyksellä kaadelleet kuulijoitaan samalla menetelmällä. Äiti Amma vieraili Suomessa syksyllä ja antoi voimaa ja terveyttä halailemalla ihmisiä ja siinä ohessa keräsi pientä kolehtia järjestönsä hyväntekeväisyyteen.

Maailma on täynnä tarinoita taikasauvalla koskettamisista. Jotain ihmeellistä tai selittämätöntä kai siinä kosketuksessa sitten on. Suomen Tanssiterapiayhdistys ry oli ilmeisesti vahvasti myötätoteuttaja. Esitelmät ja näytetyt videoklipit olivat vakuuttavia tanssiterapian saavutuksista aivovammojen ja -sairauksien hoidossa. Kesällä Rosariossa Argentiina oli ensimmäinen kansainvälinen tangoterapiakonferenssi, missä paikallisten lisäksi varsinkin kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat toivat voimakkaasti esiin tangon psyykkisfysiologiset edut mm.

Parkinsonin ja Alzheimarin tautien hoidoissa. Se että voi liikkua ja sulkea partnerinsa syliinsä auttaa kohottamaan potilaan tilaa merkittävästi. Tangoterapian avulla pystytään melkoisessa määrin kontrolloimaan potilaan mielialaa ja kuntoa.

Kosketus, liikkuminen, säännöllinen harjoittelu ja musiikki lääkinnän lisäksi ovat kaiken hoidon perusta tässä terapiassa. Tanssin ennalta ehkäiseviä vaikutuksia myös muihin vaivoihin voi vain arvailla. Tämän tangoterapiasta tietäen minua jäi hieman kaivelemaan, miksi niin vähän varsinaiset puhujat ottivat tämän puolen asiasta esille.

He korostivat enempi tuota liikkeen, toiston ja musiikin yhteisvaikutusta. Tuosta kosketuksen tärkeydestä kaiken uhallakin kerron työurani varhaisemmilta ajoilta erään kollegani nuoruuden kokemuksesta Viipurista sotien keskellä, kun kurkkumätä raivosi lapsissa ja nuorissa. Hänkin oli sairaalassa potemassa kyseistä tautia lievänä.

Samassa huoneessa oli noin ehkä jo kouluikää lähetelevä tyttö, jolla kurkkumätä oli pahassa vaiheessa. Tovin siinä sylissä oltuaan hän rauhoittui, nukahti ja siitä hetken päästä hengitys loppui.

Mikä oli tälle kuolevalle tytölle silä hetkellä tärkein asia? Itse sen aiheutin enkä ehkä tahattomasti. Humoristiset poikkeamat aiheen sivuun ovat usein piristäviä, mutta jos tanssia käsittelevät artikkelit alkavat hukkua sivujuonteisiin, palsta ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on perustettu.

Vuosia sitten Matti muistutti minua tämän tästä sähköpostin välityksellä, ettei hän hyväksy mainostamista eli ei pidä mennä kehumaan, että huomenna on siellä ja siellä erinomainen orkesteri X, joten ei kun sinne kaikki joukolla. Syy ilmeisesti on se, että tanssin järjestäjille ja esiintyjille tanssinet ei ole ilmainen eli kyseessä on loppujen lopuksi kaupallisesta sivustosta. Siksi pitää olla tarkkana, ettei muut maksajat hermostu.

Siivosin kirjoituksiani, jotta en turhan takia olisi joutunut kirjoituskieltoon, koska sivusto kuitenkin oli minun tarkoituksiini mainio kanava eli varmistaa, että minulle tärkeät tanssipaikat säilyvät ja pitämäni orkesterit saisivat sen verran keikkaa, että jaksaisivat soittaa. Varsinkin mehevimmät kommenttini jätin siksi lähettämättä, etten turhaan ärsyttänyt herkkiä kirjoittajia ja minulle olisi käynyt kuten Humppikselle. Tähän väliin on hyvä pistää pari sanaa Humppiksesta.

Hän on monesti ellei peräti aina kirjoittanut varsin totuudenmukaisesti ja hyvin. Jos joku toinen olisi ollut nimimerkkinä, niin tekstit olisi ylistetty maasta taivaaseen. Hän on liian hyvä tanssija, ei erityisemmin suosi itsensä ikäisiä tai vanhempia daameja hakukohteinaan ja on tämän ilmaissut ainakin joillekin tahoile, jotka sitten ovat loukkaantuneet ja parjaus, väärintulkinnat ja vastaavat kiusanteot ovat levinneet.

Kyse on siis ennen muuta henkilökemiasta kuin kirjoituksista, mutta kirjoitukset ovat ainoa konsti, jolla häntä on päästy lyömään käyttämällä törkeästi väärin bannausnappia. Maan tavaksi tanssinetissä on tullut, että arvostelevissa kirjoituksissa varsinainen piikki kätketään niin, että siihen ei voi tarttua ja jos tarttuu, niin silmät pyöreinä väitetään tarkoittavan vallan muuta ja vakuutellaan omaa tyhmyyttä.

Usein arvosteluun liittyy aiempia tapahtumia tanssipaikassa. Varsinkin pakkien antaminen ja saaminen on ikimuistettava vihan ylläpidon peruste. Eräs toinen yksityiskohta, joka usein tulee vastaan, on orkesterin kehuminen. Mene kehumaan jotain orkesteria, niin välittömästi tulee jossakin muodossa negatiivista palautetta varsinkin sellaiselta suunnalta, jolla on käynyt sinä iltana vähän huonompi hakuonni.

Eli omaa pahaa mieltä yritetään selittää itselle orkesterilla tai paikan järjestelyillä. Helposti syntyy aiheettomiakin näkemyseroja ja syyttelyn ketjuja. Suomalaiselle lavatanssijalle on tyypillistä, että polvia pitää notkutella kaikissa tansseissa samoin kuin humpassa.

Se tarkoittaa sitten sitä, että varsinkin lattareista tulee varsin omaperäisiä. Voisin kärjistää, etteivät aidot latinot helposti pystyisi näkemisen perusteella esimerkiksi cha-chan tanssijoita tämän tanssilajin tanssijoiksi tunnistaa sen verran hulppeaa yleensä tuo humppaaminen on.

Samalla se tarkoittaa sitä, että orkesterit ovat alkaneet soittaan humppaavasti lattareita. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia, kallistuisin huonon puolelle. Mutta menepä kirjoittamaan tanssinetissä, että erityissuosittu tanssiorkesteri soittaa lattarit päin mäntyä, niin juttu auttamatta roskataan ja ehkä syystäkin. Kaupallisuus Tanssinetti on kaupallinen sivusto eli sen rahoitus hoidetaan keräämällä tanssien järjestäjiltä ja orkestereilla ilmoitusmaksua.

Jos haluaa nimen soittajalistalle tai paikan kalenteriin, niin pitä pulittaa tietty summa. Jos esimerkiksi nimiä olisi kpl orkesterit ja tanssipaikat yhteensä ja keskihinta ilman alv: Tämän kaupallisuuden vuoksi ylläpitäjän on oltava erittäin tarkkana, ettei ainakaan muodollisesti maksajia aseteta toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan esimerkiksi antamalla kirjoittajille ilmaista mainostilaa puffien muodossa. Jäin erityisesti miettimään, miksi sinne tämä orkesteri oli vetänyt niin paljon tuttuja tanssijoita.

Tulin taas kerran vakuuttuneeksi siitä, että eri ihmisillä on erilainen kuva hyvästä tanssimusiikista. Meitä monia ilmeisesti MMto: Tanssija voi hyvin kuvitella, että musiikki vahvistaa ja avaa kuunteluprosessissa hermoyhteyksiä sekä motorisia prosesseja. Musiikkiin on mukavampi tanssia kuin ilman sitä ja kääntäen, kun tulee sopivaa musiikkia jalka alkaa väpättään.

Kun orkesteri lähettää ilmoille musiikkia, tanssija odottaa niiden olevan tietynlaisia ja vertailee näitä soitettuja ja odottamiaan säveliä keskenään.

Hyvä orkesteri on monen mielestä sellainen, jonka soittamat sävelet ja melodiat yhtyvät kuulijan odotuksiin. Musiikkiterapia ilmeisesti pohjautuu tämäntyyppiselle ajattelulle.

Rakkaudessa on mukana paljon tiedettä ja tutkijoilla paljon ajatuksia ja johtolankoja rakkauden alkuperästä ja luonteesta. Nykyinen teknologia antaa mahdollisuuden kurkistaa, miten rakastuneen eri aivoalueet toimivat ja mitä biokemiallisia muutoksia esiintyy verrattuna sellaiseen, joka ei ole rakastunut.

Rakastuessamme tulemme hiukan hulluiksi. Aivokuvauksissa romanttinen rakkaus näkyy lähes samanlaisena kuin olisimme hiukan hulluja samaan tapaan kuin ihmiset, jotka kärsivät pakkomielteistä. Tutkimusten mukaan kiihkeä ensirakastuminen aiheuttaa serotoniinin laskua ja aivojen mielihyvää käsitteleville alueille tulvii dopamiinia samaan tapaan kuin käytettäessä huumeita.

Se luo mieleemme voimakkaita sidoksia mielihyvän ja haluamamme kohteen välille. Tietyt hormonit, kuten oksitosiini ja vasopresiini , näyttävät olevan ratkaisevassa asemassa pitkäaikaisten suhteiden syntymisessä ja niiden ylläpitämisessä.

Kun useita vuosia parisuhteessa olevalle näytetään vastapuolen valokuvaa, niin näihin hormoneihin liittyvä aivotoiminta kiihtyy merkittävästi.

Aivokuvausten perusteella voidaan vahvistaa väittämä, että 'rakkaus on sokea'. Sen lisäksi, että rakastuneella mielihyvän aivoalueet kylpevät dopamiinissa, negatiivisten tunteiden ja kriittisen arvioinnin alueet ovat täysin sammuksissa. Tuoksu on rakastumisessa tärkeä tekijä. Ihminen tuntee vetovoimaa sellaiseen osapuoleen, jolla on itseensä nähden erilainen immuunimolekyylien järjestelmä MHC- molekyylit.

Tällä on tärkeä merkitys jälkeläisten immuunijärjestelmän muodostumiseksi sellaiseksi, että tulevat jälkeläiset olisivat mahdollisimman elinkelpoisia. Seksi vähentää stressiä sekä luo mielihyvän ja nautinnon tunnetta. Tämä johtuu endorfiineista , joita josku myös onnellisuushormoneiksi nimitetään, vaikka itse asiassa ne ovat aivojen tuottamia opioideja , jotka saavat hurmoksen, hyvänolon tai uneliaisuuden kaltaisen tunnetilan.

Eräs amerikkalainen tutkimus, johon osallistui 90 ihmistä, antoi vahvaa näyttöä sille, että endorfiinit ja oksitosiinit vahvistavat kehomme puolustuskykyä. Seksin seurauksena vapautuu myös typpimonoksidia, jolla on monia vaikutuksia orgaanisiin toimintoihin.

Muun muassa se lisää sukupuolielinten verenkiertoa, mikä miehillä estää eturauhassairauksien syntyä. Rakastuneen sydän sykkii nopeammin. Tässä on kyseessä sama mekanismi kuin pelästymisessä: Kun aivoihimme tulee viesti uhan läsnäolosta, kuten myös on laita rakkautemme kohteen ilmestymisestä paikalle, kehossa syntyy ketjureaktio, joka virittää huomiokykymme ja reaktionopeutemme huippuunsa.

Vireystilaa säätelevä väliaivojen hypotalamus saa hälytyksen ja siitä seuraa stressihormonien välitöntä erittymistä ja samaan aikaan tietyt hermot vievät viestin sydämelle, että sen on oltava varautuneena kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Suudellessamme 30 kasvolihastamme joutuu tekemään töitä saaden fyysistä harjoitusta, mutta samalla itsetuntomme ja verenkiertomme kasvaa. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan paljon suutelevat ihmiset elävät pidempään ja potevat vähemmän sydänsairauksia.

Tämä saattaa johtua siitä, että suutelemisen ansiosta erittyy erilaisia hormoneja, joilla on särkylääkkeiden tapaisia vaikutuksia ja ne vahvistavat kehon puolustusmekanismeja. Suurin niistä on rakkaus    Elämäni valssi    5. Eräässä pöydässä istui neljän hengen seurue, joista toinen daameista istui pyörätuolissa. Seurailivat toisten tanssimista ja hissukseen maistelivat talon antimia. Tuli hidas valssi, jonka pyöreisiin lähdimme. Tämä pyörätuolissa oleva daami nousi hyvin varovaisesti ellei peräti heiveröisesti ylös ja alkoi huojua valssin tahdissa niin kuin leppeä tuuli huojuttaa vahvaa tammea.

Pysähdyimme ja jäimme muiden mukana seuraamaan tanssiesitystä, jota soittaja vielä hiukan pidensi. Se oli sykähdyttävä esitys. Tämä daami pani tanssiinsa kaikkensa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Suurempia aplodeja ja halauksia en ole koskaan nähnyt tanssipaikalla. Se avasi ainakin minun silmiäni sille, mitä tavallinen lavatanssi ja lavatanssimusiikki voivat ihmiselle merkitä. Tämä oli jälleen kerran osoitus siitä, että tanssiminen parantaa elämisen laatua, edesauttaa luomaan ja ylläpitämään ihmisten välisiä suhteita sekä lisäksi parantaa sydämen toimintaa, alentaa verenpainetta, diabetesta ja kolesterolia, lisää oksitosiinihormoonin tasoa synnyttää hyvää oloa , parantaa mielen ja liikkeen koordinaatiota ja tasapainoa sekä edesauttaa hymyilemään eli kasvolihakset näyttävät ulospäin sen, että sisäinen hyvinvointi on kunnossa.

Saanko kysyä mitä se sellainen kotiristi merkitsee, kun ei ole tuttu sana minulle? Anteeksi epäselvyyteni - se on synnynnästä. Tarkoitin 'iltojeni iloa', 'elämäni sulostuttajaa', 'miehen kylkiluuta' jne. Tarkoitin siis häntä, joka yli 40 vuotta sitten kääntyi onolatrian uskoon eikä ole vieläkään uskossaan horjunut tai siitä luopunut - luulen. Se onnistu vain jatkuvan harjoituksen kautta. Lisäksi aktiviteettien tulee olla sellaisia, että niistä voi samalla nauttia.

Lavatanssissa joutuu miellyttävän musiikin tahdissa koko ajan ottamaan tiettyjä askelkuvioita ja tekemään nopeita päätöksiä sekä vikkeliä pyörähdyksiä ja suunnanvaihtoja. Tämä harjaannuttaa muistia ja parantaa tasapainoa sekä on merkittävästi sosiaalisempaa kuin pelkkä yksitoikkoinen kävely. Tanssipaikkoja kun on tullut kierreltyä muutoinkin kuin kaukaa, niin siellä tapaa yllättävän paljon vanhoja tuttuja juomaveikkoja. Kun muutaman vuoden on istunut takamuksensa puuduksiin vertaisryhmissä, niin tanssiterapia on kevyempi vaihtoehto elämässä jaksamiseen.

Tiedä häntä sitten miten meidän tanssia harrastavien raukkojen käy, kun selitellään aikoinaan Pietarille tekosiamme — 'suo siellä, vetelä täällä', kuten Kekkonen pahojen kielten keksimän jutun mukaan vastasi Tabe Sliorin lähentelyviestiin. Edellä oleva tuli mieleeni luettuani lehtikirjoituksen kardinaali Cavallari piispallisesta paimenkirjeestä, joka tähän mennessä on kaikkein jyrkin tuomio tangolle.

Kirje manaa tangoa tulikivenkatkuisin ilmaisuin maan rakoon. Hän vertaa tangoa moraaliseen kataluuteen ja lisää, että se on inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään kaikkea sitä mitä vain paatunut ihminen voi kuvitella. Ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken moraalinsa, voivat sitä sietää. Se on nykypäivämme häpeätahra. Se joka sitä harrastaa, tekee syntiä. Hän määräsi kaikkia kirkon paimenia eväämään synninpäästön niiltä, jotka ovat tanssineet tangoa ja jotka eivät pyhästi lupaa olla sitä tekemästä uudestaan vastaisuudessa.

Lähde New York Times Joten ei kai tässä ristiriitojen maailmassa voi kuin yhtyä Euripideen sanoihin: Tanssipaikoilla on hyvin usein aluksi tanssinopetusta, joka sisältyy lipun hintaan.

Kun aloittelija tulee ensi kertaa suurin toivein tanssikurssille ja näkee kuinka varttuneemmat tekevät hienoja kuviosarjoja, niin hän mielessään ajattelee, että jos vielä joskus osaisi noin hienosti tanssia.

Menee vuosi ja tämä innokas ja osaava tanssija katselee huippuluokan kopteroijia ja huokaa, jospa vielä joskus osaisi tanssia tuolla tavalla. Kolmen vuoden kuluttua tästä tanssija huomaa olevansa huippuosaaja jopa kilpapuolella. Hän näkee kuinka eräs vasta-alkaja tulee tanssipaikalla empien sisään ja ottaa arastellen tanssiotteen ja horjuvat ensi askeleensa.

Tällöin huippuosaaja huokaa ja mielessään sanoo, että jospa vielä osaisi tanssia tuolla intohimolla. Moni daami on kyyneleet silmissä poistunut tanssitunnilta kesken kaiken eikä ole takaisin tullut.

Tämä aikakausi alkaa olla auttamatta taakse jäänyttä elämää. Varmaan olen täysin väärässä, kun minulle on tullut sellainen mielikuva, että mitä korkeammalla on kilpatanssipuolella ollut, kun on aloittanut opettajan uransa, sitä kriittisemmin hän suhtautuu opetettaviinsa.

Ehkä hänen omalle kohdalleen sattuneet tiukatkin palautteet matkan varrelta ovat turhina painolasteina. Kuitenkin sanoisin, että nykyään erityisesti nuorempi opettajapolvi suhtautuu äärettömän positiivisesti opetettaviinsa.

Tästä oli hyvänä esimerkkinä tv: Itselläni on ollut hyvä tuuri sen suhteen, että kaikki ne, joiden opetusta olen saanut nauttia, ovat panneet pääpainon tanssin innostuksen sytyttämiseen ja ylläpitämiseen. Jorma Tulonen, eräs pitkäaikaisemmista opettajistani, on innostanut mm. Eduskunnan tanssikerholaisia lavatanssikulttuurin ymmärtämiseen ja siitä nauttimiseen. Kirjeen sulle kirjoitan ja kuorehen mä laitan oikein valokuvaniki.

Näät mun siinä vasemmalla sontakuorman päällä ja ohjaksissa kelpo Miikin. Minkä tähren lährit sinne Amerikkahan töihin oon mä sitä ajatellut. Emmä ollut tarpeheksi rikkahaasta talosta ja osannut en olla hellu.

Metallinen kaulaketju, jonka annoit mulle, putosi ja joutui hukkaan. Tuokkolasta kuoli sitten viimeinenkin mulli ja muuta ei oo sattunutkaan. Kyynelistä kostehista kynttiläni sammuu kamarini akkunalla. Ekkö sinä voisi sitä sytyttämään tulla sillä rakkautesi valkialla. Mitä ne tuollaasetkin plaattialla tekkee, kyllähän sinne paremmatki tuppii: Kun ne sitten vielä hyppelöövätki kuin isoäiren vanha puolarukki.: Kyllä ne muaki sinne hyppelemähän veis' jos ne tietäis' että mull' on lehmä.

Vaan kun eivät tierä, niin ei myöskään vierä, pahaakos sen lehmällisen kerjää. Mä on tullu' suhun ja sä oot tullu' muhun ja pappani pani mut sua meinaamahan.

Jollen mä sua saa, niin voi, voi Herran tähren kyllä se olis' äirellekkin paha. Menin luttihin maata ja jätin oven haata ja orottelin poikia perähäni. Aamulla heräsin ja yksin makasin, voi piru kun mun pisti nenähäni. Maikki Metsäkedon hyräilystä Ihmiset terapoivat itseään jatkuvasti musiikilla. Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaation ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita.

Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se säätelee primitiivisiä tunteita. Mielimusiikki toimii aivojen rajuna ärsykkeenä, aktivoijana ja virittäjänä. Musiikkimakuun vaikuttaa merkittävästi se, millaiseen äänimaailmaan ihminen syntyy. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla. Musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei siis ole pakko kuunnella Mozartia. Musiikkikulttuurin näkökulmasta hyvä musiikki on luovaa ja kekseliästä.

Yksilön näkökulmasta hyvä musiikki on sitä, mistä hän nauttii. Edellä olevat ajatukset olen poiminut Terhi Hautamäen kirjoituksesta Evita-lehden no.

Lavatanssin harrastajana korostaisin vielä enemmän tanssin ja musiikin yhteenkuuluvuutta. Ainakin antiikin kreikassa musiikista, tanssista ja laulusta käytettiin samaa sanaa. Terpsícore oli sen jumalatar tarkoittaen sanana: Ihminen kaipaa sellaista kulttuuria, jota pääsee itse tekemään. Keskivertosuomalaiselle tanssilava on se näyttämö, jossa itse kukin pääsee tyydyttämään esiintymistarvettaan.

Pitää kuitenkin muistaa taiteilijan kultainen nyrkkisääntö, ettei näyttämöllä saa esiintyä. Taiteilija, joka esiintyy ei nouse koskaan suuruuteen.

Lavatanssi on vuoropuhelua tanssipartnerin kanssa. Jos siinä yrittää esiintyä muulle tanssiväelle, niin lopputuloksen voi helposti arvata.

Tässä on samoja piirteitä kuin itseään kehuvissa hölösuisissa kavereissa, ei niiden seuraa kaipaa. He kehuvat itseään sellaisella höökillä, ettei toiset ehdi siihen väliin kehua ollenkaan itseään. Eihän siitä sellaisesta mitään tule. Maassa on satoja tuhansia, joiden terveyden ja elämisen tasoa parantaisi ravaaminen lavatansseissa. Yhteiskunnan ja tiettyjen piirien kannalta on tärkeää, ettei sairauksia maasta hävitetä, vaan että niitä hoidetaan. Näin tietyt tuottoisat liiketoiminnat ja suuri paarialuokka maassa säilyvät.

Esimerkiksi tupakointi ja viinajuonti ovat mielisairauksia, tarkemmin sanottuna reaktioita lamaannuttavasta pelosta. Siksipä ne ovat sodan ja henkilökohtaisen laman oloissa niin suosittuja. Lavatanssi on sylikkäin tapahtuvaa liikettä. Miehen ja naisen välistä vartaloiden avulla tapahtuvaa keskustelua ohjaa lähes synkkä ja ikävöivä musiikki. Se on makeaa surua. Tanssin aikana kaksi toisilleen vierasti tulee yhdeksi.

Kaksi toisilleen vierasta saavat kuvitelmissaan kokea olevansa yksi kokonaisuus. Onko se tämä kaipaus, joka loppujen lopuksi tekee tanssista romanttisen. Vastakkaisen sukupuolen kaipaus ei ole pelkästään seksin puutteesta johtuvaa, vaikka siihen usein liittyy seksistä unelmointia. Kaipaamme sellaista, jonka tajuamme vastakkaiseksi ja jonka kanssa voisimme muodostaa kokonaisuuden. Kuten kemiassa on opetettu, vastakkaisen varauksen omaavat ionit yhtyvät yhdeksi molekyyliksi.

Tekstiä on mukava lukea kuin piru raamattua. Tässä tapauksessa tanssinharrastaja vastaan musiikin kuuntelija.

Itselle vieras musiikki voi ärsyttää, jos sitä kuulee taustalla. Musiikki herättää muistoja jopa vahvemmin kuin vanhat valokuvat. Se aktivoi elämäkerrallisen muistin ja käynnistää aivoissa mielen elokuvan.

Tutkijat eivät tiedä miksi, ainoastaan miten se tapahtuu. Musiikki osuu aivojen mantelitumakkeeseen, joka vastaanottaa kaikki aistitietomme ja jonka tehtävänä on tunnereaktioiden muistaminen ja käsittely. Vahva vaikutus on musiikilla, jonka ensikuulemiseen liittyy voimakkaita tunteita, ja muisto haalenee, jos kuulemme kappaleen monta kertaa.

Esimerkiksi työpäivän jälkeen pistetään joku itselle sopiva kappale soimaan. Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaatioon ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se osuu suoraan aivojen syvimpiin osiin, mielihyväkeskukseen, joka säätelee primitiivisiä tunteita.

Esimerkiksi pareittain soittavien muusikoiden aivosähkökäyrät alkavat yhdenmukaistua heidän soittaessaan. He siis kommunikoivat keskenään tiedostamattaan. Sama koskee todennäköisesti yhteislaulua. Laulaminen puolestaan kehittyy laulamalla. Yhteisön koossa pitämistä ja parinvalintaa on pidetty jopa musiikin perimmäisenä biologisena tarkoituksena. Siten musikaalisuus on ihmisen luontainen ominaisuus.

Toiset kuuntelevat musiikkia vasemmalla toiset oikealla aivopuoliskolla tai sitten molemmilla. On vaikea todistaa, että erot olisivat synnynnäisiä. Hän pitää samanlaisesta, kunnes kehittää oman makunsa, jolloin musiikista tulee samalla tapa erottua vanhemmista. Jo vastasyntynyt tunnistaa vaistomaisesti musiikkikulttuurinsa tyypilliset sävelasteikot ja vierastaa riitasointuja. Ihminen lukkiutuu jo ennen kouluikää tiettyyn ääniympäristöön, ja aivojen kuulojärjestelmä käsittelee muunlaista musiikkia siitä käsin.

Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla tietoisesti, jolloin samalla kuuloalueet saavat jumppaa. Aivojen mielihyväkeskuksia hellii musiikki, jossa on ihanteellinen yhdistelmä toistoa ja hienovaraista muuntelua sekä yllätyksiä.

Siis sopivasti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua. Atonaalinen taidemusiikki on suurelle osalle ihmisistä epävireistä möykkää, pelkkiä yllätyksiä ja ilman säännönmukaisuuksia. Musiikki stimuloi aivoja, mutta nykykäsityksen mukaan musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Paholaisen sointu, vähennetty kvintti eli tritonus oli keskiajan kirkkomusiikissa kielletty. Kyseinen sointu löytyy mm. West Side Storyn Mariasta ja Simpsonien tunnarin alkusävelestä.

Sellainen mielikuva jäi, että näissä varhaistansseissa käy lähinnä eläkeläiset eli köpöttelevä väki. Varsinkin pisti silmääni, että miesten keski-ikä oli noin 10 — 20 vuotta naisia korkeampi ja vastaavasti naisten tanssitaito merkittävästi miehiä parempi. Vain yhden taitavan vanhemman miestanssijan näin koko matkan aikana ja sentään kävimme 25 kertaa milongoissa.

Myöhäisiin tangotansseihin nuoriso valuu tuossa puolenyön aikaan ja nujuavat ensin pöydissä juomansa ääressä pari tuntia ennen kuin pääsevät vauhtiin. Valitettavasti en ollut näkemässä kolmen aikaan aamulla, miten väki vetää tangoa tunteella. Jos ilkeä olisin, niin väittäisin, että tango väestöpohjaan nähden on suhteellisen vähän harrastettu asia tavallisten nuorten keskuudessa. Se ketkä tangoa tanssivat vähän riippuu siitä keneltä kysyy.

Buenos Airesin miljoonaiseen porukkaan mahtuu jo melkoinen määrä ammattilaisia, joille aika monelle tarjoutuu työtilaisuuksia tangoshow'n piirissä.

Sain sen käsityksen, että tämän metropolin alueella pyörii kymmenittäin enempi pieniä tangoryhmiä, joten erilaisia tangoesityksiä löytyy joka illalle. Nämä esitykset on tarkoitettu ennen muuta turisteille. Hinnatkin ovat sen mukaiset, ettei paikallisella palkkatasolla joka ilta istuta tangoravintolassa pihvin ääressä ja hihkuta bravoota paikallisille tangovirtuooseille. En laskenut mutta arvaan, että varsinaisia tanssipaikkoja Buenos Airesissa on selkeästi alle , enkä ihmettelisi, vaikka todellinen luku olisi alle Lähes poikkeuksetta elävä musiikki puuttui ja pelkästään melodiatonta, hakkaavaa nuevo tangoa itkunsekaisen miehen äänellä laulettuna kuuli joka paikassa pitkin iltaa.

Vain tangoesityksissä kuuli sellaista tangoa, jota olin tottunut pitämään hyvänä argentiinalaisena tangona. Se vähä mitä näin vanhemman porukan muuta kuin tangoa tanssivan, oli pettymys. Eivät he osaa muita tansseja oikeastaan ollenkaan, mitä nyt paikallisia kansantanhuja.

Eipä silti ei siellä myöskään juuri missään muuta soiteta kuin tangoa, milongaa ja tango valssia. Ai niin otsakkeen aiheesta piti kirjoittaa. Käyttäisin aikani ja rahani yksityisillä tangotunneilla. Opettajia löytyy joka lähtöön. Monelle suomalaiselle tuttu lienee Tango Pasiónista Los Ocampo www. Vaikkapa yhtenä opettajina voisivat olla he. Nyt emme ottaneet heihin yhteyttä, koska arvelimme, etteivät he olisi päästäneet meitä irti ennen kuin lentokentällä, emmekä halunneet olla heille pitkänä riippana.

Kuulin, että facebookissa oli tilaisuutta puitu ja ehkä sen vuoksi varsinkin evästettyä nuorta väkeä oli runsaasti paikalla. Black Box BB on talon eteläpäässä Postitalon suunnalla alakerrassa. Pää- eli narikka-aulasta kävellään miesten wc: Alhaalla on myös vartioimaton narikka. Ensivaikutelmat tilasta eivät minun kohdallani olleet huonot mutta eivät mitenkään loistavatkaan.

Lattia muistutti enempi vesivanerin kääntöpuolta, mikä ei minun tossuilleni ollut mahdoton juttu. Tanssialueen pinta-alaa en laskenut, mutta veikkaisin yli neliön.

Vahtimestari avasi ovet kello Ensimmäisen ja viimeisen setin aikana mahtui aika hyvin tanssimaan, mutta keskimmäinen oli vähän ahtaan oloinen. Väliajoilla väki häädettiin käytävään, koska ilma loppui ja piti saada vahvaa tuuletusta aikaan. Vain yksi pyörtyi hapen puutteeseen ja häntä virvoiteltiin sitten verhon takana.

Ei ainakaan sen vuoksi talo voi ylenkatsoa lavatansseja, etteikö sinne tanssijoita löytyisi. Silmääni pisti myös se, että paikalla oli tavattoman paljon sellaista nuorta ja erittäin tanssitaitosta väkeä, jota en ollut tavannut muilla tanssipaikoilla. Eli potentiaalia alueelta löytyy. Toivotaan, että lavatanssin puolustajia myös Helsingin päättäjistä löytyy, jotta Silmun kaatamisen jälkeen edes vähän tavalliset tallaajat voivat päästä nauttimaan verovaroin maksetusta kulttuurista eikä pelkästään korkeakulttuuri ole etuoikeutetussa asemassa.

Kun vielä ukulella vahvistettu Martti Metsäkedon tanssiorkesteri vastasi soitosta, niin jokainen tietää, että musiikin suhteen on vaikea olla kverulantti. Tiedossani on, että vain yksi lahtelainen mieshenkilö seuralaisensa kanssa salakavalasti livistivät toisen setin jälkeen Wanhan tanssikellariin Sinitaivaan perään.

Lähitanssit Musiikkitalon Black Boxissa pääaulasta alakertaan 8. Musiikkitalon ensimmäisessä paritanssi-illassa esiintyy Martti Metsäkedon tanssiorkesteri.

Tapahtuman tarjoaa Suomen Muusikkojen Liitto ry Vapaa pääsy. Tässä on viehättävää se, että Musiikkitalo on ottanut huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet.

Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt joutumassa häpeään. Mielenkiintoista orkesterin valinnassa on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja 'kauniita kappaleita uudelta levyltään', joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa.

Synnynnäisenä kyynikkona mieleen lirahti ensimmäisenä, että jokin vaikutus tuolla nykyisen kulttuuriministerin nuivuudella korkeakulttuuriin saattaa olla, kun tällaista kansankulttuuria päästetään Musiikkitalon seinien sisälle. Eräs pääkaupungissa ilmestyvä maan suurin päivälehti kirjoittaa tänään Taitaapi keisari olla vähissä vaatteissa, sanotaan mitä sanotaan.

Tulee mieleen viime vuosikymmeniltä tietty silloinen sosialistinen valtio, jossa karjalle ei kannattanut syöttää rehuviljaa vaan sen sijaan leipää, koska tuetun leivän kilohinta oli huomattavasti alempi kuin rehuviljan. Eliittikulttuurin tarjonnassa on vähän samoja piirteitä.

Vuosikymmenien ajan opiskelijoita on yritetty vieroittaa pois populaarikulttista, kuten tanssilavoilta, jotta he tottuisivat eliittikulttuurin suurkuluttajiksi.

Menestys ei ole ollut kovin vakuuttavaa. Arveluttavaa tämä on siinä mielessä, että toiset kulttuurit asetetaan eriarvoiseen asemaan. Kuka muu kuin Ralf Gothóni pystyy sanomaan, että esimerkiksi heavyrock ei ole kulttuuria, vaan se edustaa 'tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa' HS. Liekö nykyisen kulttuuri- ja urheiluministerin nuivuuden ansiota, että Musiikkitalo on julistanut Sibeliuksen syntymäpäivän 8. Viehättävää on se, että Musiikkitalo on ottanut näin huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet.

Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt siis joutumassa häpeään. Mielenkiintoista orkesterin valinnassa puolestaan on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja "kauniita kappaleita uudelta levyltään", joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa.

Miksi joskus on 'perhosia vatsassa'? Vatsa on meidän 'toiset aivot'. Pohjoisamerikkalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että ne miljoona solua, jotka ahertavat ruuansulatusjärjestelmässämme, toimivat toissijaisten aivojen tavoin kontrolloiden monia sellaisia elintoimintojamme, joilla on yhteys mm.

Ruuansulatusjärjestelmämme hermoratojen kautta 'ajattelevat' aivomme saavat runsaasti informaatiota. Tutkimusten mukaan monet voimakkaat tunteemme ovat lähtöisin vatsasta. Esimerkiksi vaaratilanteet saavat aikaan vatsan kouristuksia ja suoliston möyryämään, samoin hetket ennen vaikeaa koetta tai ihastuksen tullessa lähietäisyydelle. Kaikki ne tapahtumat, jotka olemme kokeneet tai nähneet jäävät tiedostamattomaan muistiimme, josta vähitellen on syntynyt valtava tietopankki, josta tilanteen mukaan tuntemukset 'vatsan perhosina' pulpahtavat esiin, oli sitten kyse rakastumisesta ensi silmäyksellä tai pitemmällä aikajänteellä.

Menettävätkö naiset synnytyksen jälkeen herkkyytensä? Jos synnytyksessä alapää on liian ahdas, on emättimen aluetta pakko operoida, minkä vuoksi lähes aina sinne jää pysyvää arpikudosta. Häpyhuulille ei synnytyksessä koidu vahinkoa, joten synnytyksellä ei ole vaikutusta myöhempään seksin harjoittamiseen. Se tiedetään, että äidinmaidon tuottamisen kannalta tärkeä prolaktiini vähentää imetyksen aikana sukupuolisia haluja.

Voiko nainen saada orgasmin pelkästään rintojen koskettelusta? Se ei ole vain mahdollista vaan melko yleistä. Miehille naisen rinnat ovat tärkeimmät katseen vangitsijat, seuraavaksi tulevat pakarat. Mikä on viikon paras päivä harrastaa seksiä? London School of Ecomicsin tutkijoiden mukaan torstai on viikon paras päivä seksuaalisten suhteiden hoitamiseen. Koska tällöin sekä miehen että naisen hormonitasot ovat synkronissa. Syynä tähän on solujen sisäinen 24 tunnin biologinen kellomme. Asiaa on tutkittu mm.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että säätämällä biologista kelloasi hiukan aikaisemmalle torstaiaamuna, jolloin testostreni- ja estrogeenitasot ovat noin 5-kertaisia muihin päiviin nähden, saatat lähteä kotoasi töihin paljon onnellisempana. Miksi suudellessamme taivutamme päätämme oikealle? Sikiöt ja vastasyntyneet pyrkivät nukkumaan siten, että kaula kiertyy oikealle. Tästä seuraa, että totumme pitämään tätä puolta sopivampana hyväilylle. Miksi jotkut kiihottuvat seksuaalisesti vaaratilanteessa.

Jotkut ihmiset näyttävät olevan addikteja adrenaliinille, joka tuottaa kemiallisesti samanlaisia tuntemuksia kuin mitä orgasmi saa aikaan.

Lisäksi adrenaliini nostaa dopamiinitasoa keskushermostossa, mistä seuraa hyvän olon tunne. Viitteitä siltä, että vaaratilanteessa rakastavaisten kromosomissa 11 geenin DRD4: Tämä voi olla syynä siihen, että etsiydytään vaaratilanteisiin suuremman tyydytyksen saavuttamiseksi.

Voiko mies saada orgasmin ilman siemensyöksyä? Tavallisesti sitä sanotaan takaperoiseksi eli sisäiseksi siemensyöksyksi. Monimutkainen lihaksiston liikesarjan vuoksi tällöin siemenneste ohjautuu virtsarakkoon, josta se sitten aikanaan tulee virtsan mukana ulos. Jotkut miehet pystyvät harjaantumaan tässä niin, että halutessaan ohjaavat siemensyöksyn virtsarakkoon.

Itämailla tällaisen tantrahierontaan liittyvän taidon opettelu ei ole kovin harvinaista. Kiinassa tätä tapaa on käytetty ehkäisymenetelmänä siten, että penistä puristetaan sen juuresta niin kovaa, ettei siemensyöksy pääse purkautumaan ulospäin. Jos tämä virtsarakkoon suuntautuva siemensyöksy on spontaania, voi se olla merkki diabeteksesta tai eturauhasen operointitarpeesta.

Montako peräkkäistä orgasmia voi saada? Kalifornialaisessa avioliitto- ja seksineuvontakeskuksessa tutkittiin henkilön kohdalla yhteensä 10 tunnin ajan orgasmia ja sen kestoa. Eräs nainen sai ennätykseksi peräkkäistä orgasmia saman aktin aikana. Tehokkain miespuolinen ylti 16 kertaan. Päinvastoin saamme siitä nautintoa, se on hyvä tapa tutustua itseensä ja laukaista kertyneitä jännityksiä.

Sillä voi myös auttaa intiimissä parisuhteessa toinen toistaan. Vaikka kukaan ei ole näkemässä saatamme kiihottua seksuaalisesti itsestään ilman estoja ja häpeää. Silloin ajattelemme sitä, mistä pidämme, mikä tuntuu hyvältä ja minkä me tavallisesti lakanoiden välissä jaamme kumppanimme kanssa. Tämä merkitsee samalla sitä, että itsetyydytys voi parantaa asenteitamme rakastettuumme.

Vastaako yhdyntä rasittavuudeltaan kilpaurheilua? Ensimmäiset oireet seksuaalisesta kiihottumisesta ilmenevät siten, että sydän alkaa sykkiä 90 — kertaa minuutissa. Vähän ennen orgasmia se lyö noin ja kliimaksissa kertaa minuutissa. Säännöllinen sukupuolisuhteiden harjoittaminen pitää kunnossa monia elimistön osia, ei pelkästään sydäntä. Esimerkiksi hengitystiheys koitoksen aikana kasvaa 3-kertaiseksi normaalista.

Tähän ei aina välttämättä ylletä edes kaikessa kilpaurheilussa. Sen lisäksi seksin harjoittamisessa samoin kuin urheilussa aivoissa erittyy endorfiinejä, jotka saavat aikaan euforisen olon kannustaen pitämään yllä rasitusta.

Koveneeko 'sarvi' iän myötä? Erektio heikkenee vanhetessa, kun paisuvaisessa kuitumisen sidekudoksen määrä kasvaa ja tämä syrjäyttää huokoskudoksen. Tämä prosessi alkaa jo 30 — 40 vuoden iässä ja sen seurauksena penis menettää elastisuuttaan ja laajentumiskykyään. Myös välilihana alueella verisuonten rakenne saattaa vaurioitua, mikä aiheuttaa verenkierron pienenemistä ollen yleinen syy erektion heikkenemiseen. Myös laskimosuonten supistuskyvyn väheneminen on on merkittävä osasyy erektion menettämiseen.

Tämä kysymys ei tunnu jättävän ihmiskuntaa milloinkaan rauhaan. Tutkija ja tiedemies Alfred Kinsey on paneutunut tähän asiaan ja tehnyt suurelle joukolle vapaaehtoisia asiaankuuluvia mittauksia. Vastavasti ohuimman ympärysmitta keskikohdalta mitattuna oli 3,8 cm ja paksuimman 17,2 cm.

Todettakoon, että murrosässä erektiossa jäykkyys ja koko on suuremmillaan ja siitä se sitten iän saatossa rapistuu. Laajemmat tutkimukset ovat tuoneet koko maapalloa koskevaa tietoa, jota kuvaa tämän linkin kartta.

Voidaan myös todeta, että kirjallisuus tuntee mainintoja Kinseyn tuloksia pienemmistä peniksistä, mutta ilmeisesti kyseisissä tapauksissa synnynnäiset kasvuhäiriöt ovat olleet syinä. Mitä naisen sisällä tapahtuu, kun hän näkee miehen josta pitää? Tällöin naisen elimistössä tapahtuvat muutokset ovat nopeita ja monimutkaisia ja prosessiin osallistuvat monet elimistön järjestelmät.

Näkö- ja joskus myös hajuaisti antavat naisen aivoille hälytyksen, että näköpiirissä on 'mielenkiintoinen kohde'. Tahdosta riippumaton vegetatiivinen järjestelmä lähettää käskyn lisämunuaisille erittää lisää adrenaliinihormonia, joka lisää sydämen sykettä, laajentaa keuhkoputkia, lisää verenpainetta ja kiihdyttää keskushermostoa. Kaikki naiselliset järjestelmät virittyvät maksimaaliseen valmiustilaan.

Hypotalamuksessa oleva hormonitoimintaa säätelevä keskus lähettää suuren määrän erilaisia käskyjä neuronien välityksellä saaden aikaan estrogeenien erittymistä.

Emätin kostuu ja hikirauhaset alkavat toimia täydellä teholla. Näiden tuoksujen avulla nainen pyrkii kiinnittämään miehen huomion ja houkuttelemaan tätä. Esimerkiksi hajuvesiteollisuus matkii tätä prosessia. Aivoissa rauhoittavan serotoniini- ja unettavan melatoniinihormonin erittyminen hidastuu.

Samalla endorfiinin tuotanto kiihtyy, mikä tekee euforisen olon ja saa kaiken tuntumaan naisesta 'ruusuiselta'. Ruokahalukeskus ei viestitä nälän tunnetta, vaikka asianomainen olisi ollut useita tunteja syömättä mitään. Voiko mies halutessaan estää erektionsa? Vapaaehtoistutkimukset osoittavat, että seksuaalisti kiihottavia kuvia näytettäessä jokainen koehenkilöistä sai erektion, vaikka pyrki mielessään tätä välttämään. Siten vanha sanonta 'kyrvällä on oma tahtonsa' pitää edelleen paikkansa.

Peniksen erektiota säätelee aivojen nautintokeskus tai yhtä aikaa kaksi eri keskusta selkäytimen myötävaikutuksella. Kun ajattelemme jotain henkilöä, jota kohtaan tunnemme seksuaalista vetovoimaa, kiihottuvat tietyt vegetatiivisen hermojärjestelmämme omasta tahdosta riippumattomat osat ja lantioalueen verenkierto kiihtyy. Se saa aikaan myös, että veren määrä peniksessä kasvaa jopa kertaisesti.

Tämä veri kertyy peniksen paisuvaisen sienimäisiin ontelorakenteisiin lisäten niiden tilavuutta. Samaan aikaan laskimosuonet supistuvat hidastaen poistuvaa veren virtausta, jolloin verenpaine onteloissa kasvaa saaden aikaan peniksen koon merkittävän kasvun ja jäykistymisen. Kuten miehet ja pornoteollisuus hyvin tietävät, erektio ei synny pelkästään silloin, kun nainen kiihottaa miestä fyysisesti, vaan sen saa aikaan myös kuvan katselu tai pelkkä kiihottava muisto intiimistä hetkestä.

Miksi erektiossa joillakin miehillä penis käyristyy tai kaartuu? Tästä ei tarvitse olla huolissaan, ellei siitä ole haittaa seksin harjoittamisessa. Tämä useimmiten on synnynnäinen sairaus, joka on nimetty Ludvig XV: Yleensä, jos se on kehittyäkseen, se kehittyy vasta myöhemmällä aikuisiällä.

Käyristyminen johtuu joustamattoman arpikudoksen muodostumisesta paisuvaisen ontelorakenteisiin. Sen vuoksi joillakin miehillä erektiossa penis käyristyy uskomattoman paljon. Kirurginen toimenpide on ainoa lääke, jolla tästä vaivasta pääsee eroon. Tiede sanoo että on. Sen lisäksi, että 30 eri lihasta saa suutelemisessa harjaannusta, usein toistuvat suutelemiset lisäävät itsetuntoa ja parantavat verenkiertoa.

Amerikkalaiset tutkijat tietävät kertoa, että suutelemista harrastavat ihmiset elävät keskimäärin useita vuosia kauemmin kuin sitä harrastamattomat ja sen lisäksi he potevat vähemmän erilaisia särkyjä tai saavat erilaisia kohtauksia. Tämä voi johtua siitä, että suuteleminen saa aikaan monien hormonien lisäerittymistä, jolla on särkyä lieventäviä vaikutuksia ja jotka vahvistavat elimistön puolustuskykyä.

Klassinen kielisuudelma eli 'tulisuudelma' saa sydämen tykyttämään kaksi kertaa tavallista nopeammin ja verenpaine nousee kohisten. Aistit sumenevat ja näyttää usein siltä, että suutelun aikana osapuolet ovat sokeita ja kuuroja. Miksi miehillä on aamuerektio? Tämä johtuu siitä, että yöllä nukkuessa virtsarakko täyttyy aiheuttaen alavatsan laskimosuonten ahtaumaa, jolloin veren purkautuminen sydämeen heikkenee ja peniksen paisuvaiseen kertyy purkautumatonta verta.

Ilmiö on sama sukupuolisen kiihottumisen aikana, mutta aamuerektioon ei liity sukupuolihaluja. Aamuerektio osoittaa, ettei mies ole impotentti ainakaan fyysisesti, vaan jos näitä ongelmia on, niin ne johtuvat ujoudesta tai psyykkisistä syistä. Tavallisesti ei, mutta on oltava varovainen mm. Ajon aikana kivekset ovat alttiina satulan aiheuttamalle tärinälle ja iskuille. Kilpapyörien satulat ovat tavattoman kovia ja voivat häiritä sukupuolielinten verenkiertoa ja kuoppaisilla teillä tärinä välittyy entistä kovempana niihin.

On suositeltavaa nousta satulasta polkimien varaan ainakin puolen tunnin välein. Voiko nainen olla impotentti? Kaikilla naisilla on sama ominaisuus, heiltä puuttuu klitoriksen turpoamiskyky. Kuten peniksen erektiohäiriössä, tämä ei estä naista osallistumaan passiivisena osapuolena yhdyntään, mutta se kyllä vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon saamista.

Väkeä oli kuin ylösnousemuksessa. Loppuehtoosta parkkipaikkoja taisi olla jaossa enää hautuumaan syrjässä. Pekka Niskan Pojat näyttivät ottaneen tai saaneen lämmittelijän roolin ja aloittivat iltasoiton. Hiukan ahtaan oloista oli, kun akvaarion ovi oli suljettuna vielä siinä vaiheessa, vaikka sitä jo silloin tällöin hiukan raoteltiinkin. Monella muulla tanssipaikalla ei olisi tullut tanssimisesta mitään illan väkitiheydellä, mutta sen verran taitavaa ja toiset huomioon ottavaa porukka oli, jotta hyppimään pystyi suhteellisen mukavasti.

Tähtiorkesterin kohdalla soittava eli toisen setin aloitti Helminauha, joka minulle oli uusi tuttavuus. Pitkin katsein seurailimme kotiristin kanssa, kun nuoria poikia lappoi soittimiensa taakse.

Taisi siinä vilahtaa ajatus mennä tämän setin ajaksi kahvion puolelle hakemaan lisävoimia PNP: Jäimme kuitenkin kuuntelemaan ensimmäiset kappaleet. Jälleen kerran pitää tunnustaa, että ennakkoasenne oli täysin pielessä. Vuosiin en ole kuullut nuoren uuden orkesterin soittaneen niin hyvää tanssimusiikkia, mitä Helminauha soitti. Kaiken lisäksi se soitti hyvin koko illan ei vain ensimmäisiä kappaleita.

Triolit ja hitaat valssit olivat lähes samaa tasoa kuin Hugo Strasserilla erona vain, että Helminauhalla oli myös loistava solisti. Vankkumaton mielipiteeni lienee, että nuo pojat ovat kuumaa kamaa ensi suven lavamarkkinoilla. Ehkä tämän ensihuuman vuoksi PNP: Tilanteesta teki jännittävän se, kun Helminauhaa pää mittaamaan toisella hyvällä orkesterilla eli PNP: Jos sokkotestiin olisin joutunut, en pitäisi mahdottomana, että olisin pistänyt Helminauhan ykköseksi ja sitten vasta PNP.

Muistutan kuitenkin, etten ymmärrä varsinaisesta musiikista mitään ja kuuntelen sitä jaloillani eli miten se sopii minulle tuttuihin tanssiliikkeisiin niin rytmisesti kuin melodisesti. Kiitokset Sarille ja koko Pavin henkilökunnalle uhrautuvasta työstänne meidän ja koko tanssikulttuurin eteen. Ilman teitä mielialamme huolto ja ylläpito olisi kokonaan tablettien varassa.

Pienenä loppukaneettina vielä, että monet puhujat saisivat ottaa oppia Sarin kiitospuheesta: Onko joillakin naisilla "hotdog"-lihaksisto? Monille "hotdog"-ilmaisu sukupuoliyhteyteen liittyen lienee tuntematon, mutta sitä käytetään puhuttaessa naisen lantiopohjan, tarkemmin välilihan perineum ja emättimen alueiden, tahdosta riippumattomista supistuksista naisen orgasmin aikana. Kuukausien harjoittelun tuloksena jotkut naiset voivat saada näitä supistuksia aikaan tahdonvaraisesti.

Kun yhdynnän aikana ollaan hetki liikkumattomassa tilassa, miehestä voi tuntua kuin hänen penistään nuoltaisi. Väitetään, että tällaista kykyä tavataan erityisesti itämaisilla naisilla.

Kaikki naiset eivät suinkaan pysty tällaista kykyä saavuttamaan, vaikka he kuinka harjoittelisivat lantiopohjan lihaksistoaan. On olemassa erilaisia harjoitusohjelmia, joiden avulla näiden lihasten jännitysvoimaa voidaan jopa kertaistaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Rakastuminen - onko se sairaus? On totta, että rakastuneilla ihmisillä on samanlaisia oireita kuin pakkomielteistä kärsivillä sairailla.

Molemmilla on alhainen serotoniinitaso, minkä vuoksi neuronit välittävät huonosti hermoimpulsseja. Alhainen serotoniinitaso voi aiheuttaa aggressiivisuutta ja järjettömiä tekoja. Pisan yliopiston tutkijoiden mukaan, rakastuminen ja mielenterveyshäiriöt, ovat patologisesti samanlaisia mitä tulee niiden aiheuttamiin rakenteellisiin ja kemiallisiin muutoksiin aivoissa. Kummassakin tapauksessa ne ottavat uhrilta samat aivoalueet hallintaansa.

Miksi sydän lyö kovemmin ollessamme kiihtyneitä tai rakastuneita? Mekanismi on hyvin samanlainen kuin, jos olemme peloissamme. Sydän jyskyttää, polvet ovat hervottomia, suuta kuivaa ja vatsassa kiertää.

Kaikki tämä johtuu vegetatiivisesta hermostosta, joka ohjaa tahdosta riippumattomia elintoimintojamme, kuten hengitystä ja sydämen lyöntitiheyttä. Kun aivomme saavat viestin jostakin uhasta tai kun rakkaushalut johonkin kohteeseen iskevät päälle, se laukaisee sarjan reaktioita, jotka pistävät elimistömme maksimaaliseen reaktiovalmiuteen. Hälytys menee aivojen hypotalamukseen, joka silmänräpäyksessä erittää stressihormoneja, erityisesti adrenaliinia.

Salsana piti pomppia, kun en muuta keksinyt rytmistä. On kaksi eri asiaa opettaa miten asiat on kuin mässäillä yhden tekopeniksen ja vaginan kanssa, millaisia himoja nämä tuottavat. Tällaista tapahtuu kaikkialla ja se on Normaalia ja Luontoa. Tämä voi johtua siitä, että suuteleminen saa aikaan monien hormonien lisäerittymistä, jolla on särkyä lieventäviä vaikutuksia ja jotka vahvistavat elimistön puolustuskykyä. Toivottavasti nänä jutut nyt olisiviat 8.

Meilläpäin viereisestä reiästä tulee haisevaa tavaraa ulos mutta rasvaa siihen ei tarvita. Sisäänpäin tuupatessa kuivaan reikään tarvitaan rasvaa. Nämä opetusvälineet ovat hanunista ja koko homma haisee paskalta! Mitä ihmeen tekemistä HIV-tukikeskuksella on lapsien opetuksessa.

Oli seksi valistusta tai ei niin vastuulliset ihmiset tulee joka tapauksessa pitämään huolta ehkäisystä mutta vastuuttomat ei. Ei ne noita kotiin saa vaan on näytteet koulussa opettajalla joilla kondomin käyttöä ja suojausta suuseksiä varten harjoitellaan.. No mä ainakin aloitin touhut 6 -vuotiaana samanikäisten kanssa.

Ei siinä ole mitään pahaa tai laitonta, kun sen ikäisiä oltiin. Kyllä seksuaalikasvatusta pitää olla jo aivan alakouluikäisille. Ystävättäreni, luvun puolivälissä syntynyt, sai kuukautisensa n. Koulussa ei oltu puhuttu vielä mitään lisääntymisbiologiasta ja seksuaalisuudesta hänen ikäisilleen.. Ystävätär lähti itkien kotiin koulusta, luullen kuolevansa, kun alkoi vuotaa verta kesken päivän. Hänelle kuukautisista muodostui vuosikausiksi pelottava ja ahdistava asia tuon tapauksen vuoksi!

On paljon parempi kertoa asioista koulussa lapsille ja nuorille ajoissa, ennen kuin he ehtivät törmätä nettipornoon yms. Lapsia ja nuoria nämä asiat kumminkin kiinnostavat, niin on parempi kertoa avoimesti, etteivä he hae tietoaan ties mistä lähteistä. Asiallinen ja oikea tieto on paljon parempi kuin nipullinen harhakäsityksiä ja kuulopuheita!

Tekopenis kondomin käytön harjoitteluun ei ole ollenkaan huono ajatus ja jos kerran näytillä on penis, niin miksei myös vagina jolla havainnollistaa anatomiaa.

Koulujen seksuaalikasvatus ei kannusta ketään aloittamaan seksiä nuorempana, USA: USA on varsinainen teiniraskauksien luvattu maa! Siinä nähdään mitä nämä tekopyhät siveyskampanjat saavat aikaan. Ei tarvitse ihmetellä, että miksi yhä enemmän tulee nuoria, joilla on elämässä vaikeuksia ja mielenterveysongelmia. Syypäitä siihen ovat kaikki nämä aikuiset, jotka eivät anna lasten olla lapsia, vaan pyrkivät aikuistamaan lapset aikuisiksi jo alle 18 vuotiaina.

Pitäisi olla seksuaalisesti viriili jo ennen 18 vuotta. Älkää kukkahattutäti paapojat voivotelko, kun teini tulee raskaaksi 16 vuoden iässä.

Kaikki nämä seksiopetusta tuputtavat pitäisi laittaa vastuuseen, kun alaikäinen tulee raskaaksi, älkää vaan menkö ehdottamaan aborttia, ei se ole mikään takaportti. Nämä seksikasvatusta vouhottavat saattavat jopa ehdottaa, että kokeilkaa ja tutustukaa kehoonne ja tietenkin nuoret sitten kokeilee.

Tuputetaan ja aivopestään, että ainut oikea elämän tyyli ja aikuinen on sellainen, joka on mahdollisimman tehokas, ajattelee enemmän euroopan unionia, uhraa elämänsä työn alttarille ja on mukana kiireisessä työelämässä heti 18 täytettyään ja jatkaa työelämässä 75 vuotiaaksi asti, mieluiten hautaan saakka, ettei vaan yhteiskunnan tarvitse maksaa hänelle työeläkettä, johon hän on maksanut eläkemaksuja palkastaan, että pääsisi nauttimaan siitä eläkkeestä sitten joskus vanhana.

Sitä saapi kun äänestää Vihreitä. Puhut seksistä niin kuin se olisi aikuisten asia, vaikka näin ei ole. Jos näin olisi, luonto olisi järjestänyt asiat niin, että ihminen tulee sukukypsäksi vasta vuotiaana. Hän on fyysisesti jo täysin aikuinen.

Antaa hänen tehdä, mitä luonto käskee hänen tehdä. Seksuaalinen pidättäytyminen on luonnotonta. Luonto luonto luonto, miten oletat että kesäiset ovat 1. Hankkeessa jätetty kokonaan huomioimatta lapsen kehitys. Eikös orwellianistieliitti haluakin tuottaa vinoon kasvaneita orwellianisteja? Fyysisiä valmiuksia ei tarvita muita kuin halut. Mitä henkisiä valmiuksia tarvitaan? Onko seksi jotenkin pelottavaa? Tottakai se voi olla pelottavaa, jos siitä vaietaan eikä uskalleta puhua. Siitä tehdään kuin kielletty asia.

Mutta jos se olisi aivan normaalia ei siinä ole mitään pelottavaa. Se voi olla hauskaakin, jos siihen osataan suhtautua avoimesti. Ja jos 9-kesäiset haluavat harrastaa seksiä, niin ehkäisy pitäisi opettaa jo siitä lähtien. Rikollisella oppilaitoksella ei ole oikeutta velvoittaa lasta seksuaaliseen toimintaan, se on rikollista ja rangaistavaa, voidaan tutkia mm.

Jokaisella Suomen kansalaisella ihmisenä ja yksilönä tulee olla koskemattomuus ja vapaus omaan itseensä 1. Lapselta riistetään oikeus ja vapaus kasvaa omaa tahtiansa, omaa nopeuttansa, luonnollisesti kehittyä omaa vauhtiansa. Minä vedän tyttöni pois koulusta ja haastan tätä rikollista toimintaa harjoittavan rikollisen opettajan yksilönä oikeuteen jos tyttöni joutuu tämän rikollisen toiminnan uhriksi. Näkökulmasi, väitteesi, mielipiteesi eivät ole lainkaan perusteltuja -- täysin puutteellisia ja naiiveja monellakin tapaa.

Ja jokaisella ihmisellä, myös 9-kesäisellä on oikeus harrastaa seksiä halutessaan vedoten: Edeleen, instituutiona et voi velvoittaa kyseiseen toimintaan lainvoimaisesti, se on tällöin rikollista ja rangaistavaa toimintaa, Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista toimintaa. Klikkaa pääsi sisään Kerrankin asiallista tekstiä, kiitos.

Eräs kaverini valitti vuotiaana olevansa vanhapiika ja sitten pääsi "taakastaan" eroon ja monta äijää on sen jälkeen ollutkin tunnen heistä 8 eikä loppua näy, opiskelut menivät tytöllä päin pillua, nykyään juo liikaa ja ottaa piikkiä. Mikäs siinä, seksiä tulee joka tuutista ja kukapa haluaisi olla "epänormaali" toisten silmissä?

Jo nuorisovaatetuskin on hyvin provosoivaa ja seksikästä lähes kaikilla. Pintaa kuulu näkyä ja kaikki haluaa olla mahdollisimman erottuvia. Monet ikätoverini ovat jo kokeneet lähes kaikkea, kaikissa mahd. Onko nuoruus vain seksikokemusten keruuta varten? Eikä kyse ole nyt mistään nuorien juttujen paisuttelusta vaan nykyaika on hyvin moraaliton ja jos poikkeat siitä jäät nopeasti ulkopuoliseksi.

Tuntuu kyllä hirveältä ajatella että tuollaisia pornovälineitä otetaan käyttöön koulussakin, varsinkin kun minulla on 3 nuorempaa sisarusta kotona. Monilla nuorilla on vääristynyt sinkkuelämää-hollywood-porno-blingbling-käsitys elämästä, ja kun he huomaavat mitä elämä todella on niin isku tulee olemaan KOVA!

Hienoa kuulla, että on vielä kunnollisiakin, terveitä elämänarvoja kannattavia nuoria. Itse olen vuotias nuorimies, ja tiedän jo ihan omasta kokemuksesta mistä puhut. Nykynuorten elämä on tosi pinnallista. Oman tien kulkijat, joille tunteet, moraali ja rakkaus ovat tärkeämpiä kuin satunnaiset seksikokeilut ja bailaaminen, jäävät helposti yksin.

Kyseiset lelut eivät vahingoita ketään. Asiassa ei ole mitään väärää. Kyse on vain asennoitumisesta. Seksi on tarve siinä missä ruokakin eikä siinä pitäisi olla mitään kiusallista tai hävettävää. Olen varma, että jos seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen olisi yhtä normaalia kuin säästä puhuminen, pienenisivät sukupuolitautien ja ei-toivottujen raskauksien määrä huomattavasti, kun ihmiset olisivat tietoisempia.

Olen varma, että myös syrjäytyneiden määrä vähenisi: Moni nuori mies syrjäytyy johtuen heikosta itsetunnosta ja ilmaisutaidon puutteesta. Heidän riittämättömyyden tunteensa johtuvat hyvin usein siitä, että heillä ei ole tyttöystävää eivätkä he ole koskaan suudelleet tai harrastaneet seksiä.

Tämä johtuu pääasiassa siitä, että heillä on ollut liian suuri kynnys ilmaista seksuaalisuuttaan. Kynnys kasvaa hyvin suureksi, kun seksuaalisuutta pidetään yleisesti kiusallisena asiana ja siitä ei kehdata puhua avoimesti. Olen nyt listannut hyödyt, mitä seksuaalisuudesta avoimuudesta on. Te, jotka kannattatte mieluummin seksuaalisuutta sulkeutuneisuutta, voisitteko vähän argumentoida sen hyödyistä?

Mukava kuunella orwellianistisia sairaita termejäsi kuten "asennoituminen", "kiusallinen", "hävettävää", "normaalia". Kuten yllä jo mainittiinkin useaan otteeseen, kuinka joku voi olettaa, vaatia, velvoittaa lapsen olevan henkisesti tai fyysisesti tarpeeksi kehittynyt eli valmis seksiin?

Ja mitä tulee seksuaaliseen tasa-arvoon tässäkin seikassa? Nyt perkele näkökulmia kehiin! Ja voisitko määritellä termin orwellianistinen? Eikö epärealistisen kuvan antaminen ole ollenkaan väärin? Ja nuoren seksuaalisen itsetunnon kehittymistä hankaloitetaan esittämällä epärealistisesti siihen tarvittavat välineet? Sama kun sanoisi että pitää olla täysin terhakat tupla D: Kannatan todellakin seksuaalikasvatusta ja seksuaalista avoimmuutta niin koti kuin koulu , mutta ulkonäköpaineiden luominen täysin epärealistisella välineellä on väärin.

Eivät seksilelut luo ulkonäköpaineita, jos ne ovat normaalin näköisiä ja kokoisia. Se rönttönen missä symmetrinen 3x3mm supervenyvä reikä jota mainostetaan hyllyväksi jonka sisällä nautintonystyrät on normaali..? Juu normaali seksilelu kyllä, mutta ei normaali vagina.. Suositellaan, että pojille uootettaan DIldot perseeseen, jotta he puhuisivat parempaa ruotsia. Lakiesitys on tehty Eduskunnassa. Homopornoleffoja esikouluihin, opetetaan kuinka tasa-arvoa ja erilaisuutta tulee hyväksyä.

Äkkiä lapset pois orwellianistien sairaasta järjestelmästä!! Tämän takia vanhempien tulisi tukea lapsen ja nuoren terveen itsetunnon ja itseilmaisun kehitystä, mikään seksi tuskin sitä nostattaa. Kannattaa ensin hoitaa omaa yläpäätä ja kenties fyysistä terveyttä ja sitten voikin jo ajatella alapäätä. Väitätkö, ettei ihmisen itsetunto voi romahtaa enää teini-iässä?

Väitätkö, että itsetuntoon ei vaikuta mitenkään se, että onko tyttöystävää vai ei? Luultavasti sellainen, joka on teini-iässä kokenut paljon riittämättömyydentunteita tietää paremmin. Normaali ihminen ei tarvitse koko elämänsä aikana mokomia ' leikkikaluja '. Tuollaisella ei ole mitään tekemistä tavallisen terveen normaalin seksuaalisuuden kanssa. Tuollainen on suorastaan rikollista - antaa nyt nuorille kuva perverssioiden olevan jotenkin ok, mitä ne eivät todellakaan ole.

Äänestä sinäkin punavihreitä orwellianisteja, niin minäkin teen! Haluan elää orwellianistisessa totalitaariyhteiskunnassa. Roskaa, eivät miehet syrjäydy luuseriuttaan tms. Todellisuudessa kyse on siitä että niin monet naiset eivät yksinkertaisesti kelpaa. Kuka Mies nyt ottaisi joltain feministiltä mitään sekunniksikaan? Naiselliset naiset, niin fyysisesti kuin henkisesti, kyllä kelpaavat ja saavat miehen itselleen. Tällaisia oikeita naisia vain on entistäkin harvemmassa myös meillä Suomessa.

Hyvä ehdotus tämä Eikö kouluissa, joissa oppilaat ovat jo 16v, voisi järjestää myös oppitunteja asian tiimoilta. Nettiin suorat lähetykset kuinka tytöt puhkovat kalvojaan ja pojat spruittailevat, opettajat voi avustaa, varmasti kiinnostaa heitäkin. Taitolaji, naisethan ne nimenomaan kyselee "onko se hyvä sängyssä". Poika voi sitten esittää todistuksen ja sanoa että 9. Ja tyttö että 10 , annan myös anaalia ja imen loppuun saakka ja pidän siitä todella paljon.

Kyllä itsetunto voi teininä romahtaa, monella näin käykin ja se on oikeastaan aika normaali ja ohimenevä vaihe. Kaikki teinithän miettivät itseään,omaa muuttuvaa kehoaan ym. Teini-ikä ei kuitenkaan kestä ikuisesti, aikuiseksi tulee kasvaa ; ei angstissa kannata rypeä koko ikäänsä. Oli minulla riittämättömyydentunteita teininä, minua oli kiusattu paljon ala ja ylä-asteella henkisesti kuin fyysisestikkin. Lisäksi sairastin yhtä vakavaa sairautta tuona aikana, jäin lapsena jopa orvoksi kun äitini kuoli auto-onnettomuudessa ollessani 4- vuotias Ei minulla ollut poikaystävää teininä.

Ei vaikuttanut itsetuntooni, keskityin opiskeluun ja jätin kaverini lopettamaan opintonsa ja pamahtamaan paksuksi en tosin väitä että näin aina menee.

Seurustelin ekan kerran vuotiaana ja tuo mies on nykyinen aviomieheni jota rakastan yli kaiken: Nyt olen vuotias ja mitään en elämässäni vaihtaisi. Eli kun siihen oikein "asennoidut" kun tykkäät tuosta termistä niin käytetään nyt sitä niin et jää surkuttelemaan turhia. Ei lasta voi velvoittaa kasvamaan jonkin manuaalin mukaan, hankkeessa nimenomaan riistetään lapselta oikeus ja vapaus kasvaa ja kehittyä luonnollista vauhtiaan, omaa tahtiaan aikuiseksi.

Miksi lapsille halutaan tyrkyttää seksiä? Anna lapsen olla lapsi! Joillakin itsetunto ei parane ja näistä tulee syrjäytyneitä. Ei naisilla ole samanlaista ongelmaa, joten et voi tietää. Ei opetusjärjestelmä tyrkytä seksiä lapselle, vaan hänen oma kehonsa. Opetusjrjestelmä vain pyrkii antamaan tukea. Mitä enemmän sitä annetaan, sen parempi. Jos sitä ei anneta, lapsi on helposti pulassa. Ihmisten on aika herätä sateenkaarimaasta ja tajuta, että eivät lapset ole ikuisesti lapsia ja että seksi tulee kuvioihin.

Onhan se surullista kun lapset eivät harrasta enää söpöjä kotileikkejä vaan haluavat seksiä. Mutta lapset elävät itseään varten eivätkä ole tarkoittu vanhempien koristeiksi ja ihastelunkohteiksi. Sellainen on huono vanhempi, joka ajattelee omia tunteitaan enemmän kuin lapsensa tunteita. Lapsen tunteisiin kuuluu seksuaalisuus jo teini-iässä.

Hyvä vanhempi on sellainen, joka tukee lastaan näissä tunteissaan eikä yritä vähätellä niitä tai tehdä niitä mitättömiksi. Samalla väitteellä voidaan perustella 5-vuotiaalle taaperolle keinopeniksiä ja vaginoita, eihän esille ottamassasi näkökulmassa ole mitään järkeä.

Aikaa on myöhemmällekkin, miksi seksismi halutaan institutionalisoida? Anna lapsen olla lapsi ja kasvaa rauhassa! Ei lapsen tulisi olla kiinnostunut 9-vuotiaana seksistä, eihän se ole lainkaan keskeistä tuossa elämänvaiheessa.

Heti pitää 16 vuotiaana olla tyttöjen ja poikien valmiita antamaan miehille hyvää. Poika joka oppii antamaan vähän sitä peppaakin pääsee heti julkkispiireihin ja nuoruus on paljon hauskempaa. Pientä joustavuutta pitää olla. Tiesitkö, että jo 2-vuotias leikkii omalla peniksellään eikä siinä ole mitään pahaa.

Penikset ja vaginat eivät vahingoita ketään. Kyllä sinä varmasti sen ymmärrät. Hyvä vaan että opetetaan jo nuorena nää seksiasiat. Itse en aikoinaan vuotiaana edes tiennyt miten runkataan. Ja hyvä opettaa esim. Ei näitä kaikki tiedä jos ei opeteta. Kuule äläs nyt vähättele siellä tiedän hyvin mistä puhun, ei minullakaan ollut liuta miehiä kintereillä. En jäänyt kotiin nyhjäämään ja kauan kestikin kunnes löysin jonkun kiinnostavan joka oli myös minusta kiinnostunut.

Itsesäälissä rypeminen ei auta ketään poikaseni. Älä sitä minulle kerro vaan niille lukuisille syrjäytyneille, joilla ei ole tyttöystävää. Nuorilla miehillä ei riitä sekään, että joku on heistä kiinnostunut, vaan heidän pitää osata ilmaista oma seksuaalisuutensa. Tyttöjen pitää vain odottaa, että joku tulee lähestymään heitä. Heikkoitsetuntoisilla pojilla taas on hurjat lähestymispaineet. Teineillä on huono itsetunto koska aikuiset miehet eivät kerro heille että he ovat todella kiihoittavia.

Pojillekin tekisi hyvää tietää mitä naapurin mukava perheenisä todellisuudessa tahtoisi hänen kanssaan tehdä. Ja tämä on tosiasia. Myöhäisteinipojat kun tuppaavat olemaan kovin paljon kiihoittavampia kuin miesten kotona makaavat 50v lihavat vaimonsa. Tiedän monia naimisissa olevia miehiä jotka kertovat katselevansa mielellään poikiensa kavereita ei siis lapsia vaan Mutta tästä nyt ei todellakaan muutoin puhuta.

Pojat voisivatkin ruveta taas käyttämään kunnon Lewiksiä lököjen sijaan, näkyisi muodot paremmin meille vanhemmille miehille. Tytöt oppivat poikia nopeammin että seksillä tässä maailmassa pelataan. Näin se nyt vain menee. Äidit opettaa muuta mutta tekevät itse päinvastoin. Kyllä tytöt sen huomaa. Ja tottahan se on, ei maailma miksikään ole muuttunut ja ulkonäkö merkitsee paljon. Aina on reittäpitkin menty uralla ja niin se on täällä työelämässä vieläkin.

Pikkuisen lirautat ja palkinto on oleva suuri henkilökohtaista lisää, etuoikeuksia, saa anteeksi yhtä sun toista Jotta opiskelijat; jos teillä on likaisia kuvitelmia maailmasta tulette huomaamaan että ne olivat pientä mitä todellisuus on. Tervetuloa maailmaan, teitä jo odotetaan! Häivy takaisin sillan alle paha paha trolli. Mutta "once you pop you cant stop No kerro sinä se heille jos heitä niin tunnet: Suoraan sanoen olen itse ruma nainen,minusta harva oli kiinnostunut.

MINÄ iskin mieheni, en jäänyt ruusuksi odottamaan että hän tuli luokseni, ehei en ollenkaan. Eli älä nyt yleistä, eivät ne asiat noin mustavalkoisia ole monenkaan naisen kohdalla, on pikemminkin harvinaista, mitä tuttujen juttuja olen kuunnellut että heitä joku lähestyisi.

Oli miten oli, kyllä ne miehet syrjäytyvät enemmän. Sitten voidaan miettiä syitä ja mahdollisia keinoja auttaa. Weird very weird Olen sitten vissiin ollut aika outo nuori ja lapsi kun en seksiä kamalan paljoa kelaillut Ei minun kehoni minua pakottanut panemaan teininä.

Tai sitten käytän vain liikaa yläpäätäni alapään sijaan? Ei lapset ole ikuisesti lapsia mutta pitääkö sitä lapsuutta ja nuoruutta lyhentää entisestään? Kyllä joku aina niitä uusia veronmaksajia tänne ponnistelee.

Käytin kättä parillakin 'tekniikalla' ja lisäksi nain tyynyä: Opetin nämä sitten heti muillekin ja neuvoin myös tutuille tytöille kuinka voi pitää hauskaa ja 7-vuotiaana maistoin ensimmäisen kerran saman ikäisen pimppiä. Kyllä teltat heilui kesäisin, monenlaista kokeiltiin siinä vuosien aikana, -vuotiaana sormet, suut ja kielet oli jo usein pelissä. Ja silloin sitä tuli jo rakastuttua vulvan tuoksuun, pyllyihin, nuolemiseen, suuteluun.

Olen nykyään aikuinen eikä lapset kiinnosta, aikuiset kiinnostaa. Selvennykseksi kun täällä on niin pösilöä porukkaa usein. D Täysin normaalia tuollainen kaikki heräävä seksuaalisuus kaikki onkin tuon ikäisille, tutkia maailmaa avoimesti voimakkaat yksilöt heräävät varhain ja tutkivat rohkeammin ehkä kuin mitä jotkut muut yksilöt.

Siinä ei ollut mitään väärää, ja ei ole laitonta eikä millään tavalla 'normaalille' kehitykselle vaarallista tuon ikäisten olla ikäistensä kanssa. Tällaista tapahtuu kaikkialla ja se on Normaalia ja Luontoa. Sitä ei saa aikuinen mennä keskeyttämään, sinne raivoamaan ja keskeyttämään, huutamaan ja jopa rankaisemaan! Lapsille pitää antaa omaa aikaa ja rauhaa kehittyä itse tutustumalla itseensä.

Jotkut taantumukselliset yhteisöt tosin yrittävät estää seksuaalisuuden normaalin kehityksen ja lykätä kaiken sinne parikymppiseksi; 'tosiuskovaiset' muka-"kristityt" ovat toki sitä mieltä että kannattaa olla neitsyt ikuisesti ja fantasioida vain Jeesuksesta mikä on aika kinkya itse asiassa.

Monet hukassa olevat vanhemmat jopa rankaisevat lapsia masturboinnista. Voi vaan miettiä kuin tukahdutettuja fetisistejä taitavat monet lapsien piiskaajat, hakkaajat ja tukistajat olla.

Masturbointi on lapsen ja nuoren oma asia, joka ei kuulu aikuiselle. EI saa kieltää lasta tutustumasta omaan kehoonsa! Sellaiset kiellot ja rangaistukset jos mitkä vahingoittavat psyykkisesti. Itselleni kävi 10 -vuotiaana niin että isäni tuli illalla huoneeseeni raollaan olleesta ovesta, juuri kun olin juuri mennyt jo peiton alle nukkumaan mutta en vielä ollut unessa vaan täysillä runkkaamassa Noin juuri Aidosti Järkevän Aikuisen on toimittava tuollaisessa tilanteessa.

Ei niin kuten jotkut sairaat vanhemmat tekevät, eli alkavat huutaa! Ja sitten rankaisevat ym. Muuten, 'hauska' historiallinen juttu: Kellog's -murojen kehittäjä oli uskonnollinen fanaatikko, ja murojen syönnin yhtenä 'terveysvaikutuksena' pidettiin sitä että se vähentää tai sen toivottiin vähentävän masturbointihaluja 8D - Eipä tainnut toimia! Pornoa näin ensimmäisen kerran 10 -vuotiaana, ei mitenkään järkyttänyt vaan tuntui hyvältä kun syvät kiihottumisen aallot alkoivat levitä värähtelyinä ympäri kehoa ja selkärangassa virtasi kundalini-energia.

Jotkut luokkalaiset muistaakseni harrastivat yhteisrunkkailuja videoita katsoessaan, itse en ollut siinä mukana. Jälleensyntyvän, kehossa asustavan hengen matka täällä alkaa syventyä silloin, ja se on herkkää kehitysaikaa - kehityksen kautta joka ilmenee kullakin yksilöllä eri iässä!

Selittäen seksuaalisuuden vaikeat asiat, selittäen hyvät ja syvät puolet, kertoen rehellisesti ja antaen henkistä tukea. Vastaten kysymyksiin asiallisesti ja syvästi. Avointa keskustelua eikä 'aikuismaista' auktoriteettipelleily tai 'sotilaskuria'.

Yhdessä voi katsoa myöskirjoista miten asiat ovat, tai voi antaa nuorelle kirjoja itse luettavaksi. Silloin syntyy avoimet keskusteluvälit, mikä on todellisen kasvatuksen ydin. Eikä mikään pellemäinen komentelu, mitä iso osa ihmisistä jostain syystä valitettavasti harrastaa. Varmaankin miehillä ainakin armeijan 'sivistävää' vaikutusta. Silloin joskus -vuotiaana lähes kaikki luokkalaiseni ja rinnakkaisluokkalaiset puuhailivat seksin parissa sen eri muodoissa, se oli myös iso ja jatkuva puheenaihe 'yllättäen': Kolmannen luokan luokkavalokuvissa kaikki on vielä 'kohtalaisen' rauhallisia, neljännen luokan valokuvissa monilla jo silmät kiiluu kun sekä tytöt että pojat yrittää kuvauksen aikana käpelöidä toisiaan.

Siihen aikaan kaikki melkein puuhasteli aina jotain tai puhui seksistä ja siihen liittyvistä jutuista mä ja muutama muu puhuttiin tosin myös kirjoista ja tietokonepeleistä ja musiikilevyistä 8D , mutta kaikki ei tosin puuhastellut välttämättä koulupäivän aikaan kun oli niin skitsot ja neuroottiset reksit ja kyttäävät opettajat.

Silloin koulussa muutamat tytöt tosin menivät usein vessan nuolemaan ym. Ja jotkut tytöt menivät pojan jotkut myös yläasteelaisten poikien kanssa vessaan,eikä pelkästään pussailemaan.

Psykerokki soi patterimankoista välitunnilla ja vessassa. Kielisuutelua ja pyllyjen puristeluja oli kyllä meidän koulun käytävät täynnä jo silloin kun luokka ja rinnakkaisluokkalaiset oltiin siinä 11 -vuotiaita, oli muodostunut jo joitakin parejakin jotka seurustelivat, silloin se seksuaalisuus räjähti voimakkaasti esiin, kaikki kuunteli myös eri bändejä ja alkoi tapahtua jakoa eri alakulttuureihin - edellisellä luokalla oli vielä vähän hieman rauhallisempaa, tai oikeastaan vaan piilossa touhut.

Koulun jälkeen kun monet menivät kavereille ja sielläkään ei olleet vanhemmat vielä tulleet töistä, niin kaikenlaista mukavaa tapahtui: Jotkut oli innostunut nuolemaan kunnolla pyllyä ja monenlainen suuseksi muutenkin oli aika yleistä. Ja yökylässä kun oltiin, niin joskus oli kyllä jo todella nautinnollista, kun oli vaikka monta yhtä aikaa toisiinsa tutustumassa. Siinä iässä sitä itsekin oli niin kiimassa jatkuvasti, että jos tyttöjä oli huoneessa, niin tuntui että niiden tuoksu tuli kaikkialle Eli taas Luonto, feromonit ja hormonit toimivat.

Ja kyllä pojatkin touhus poikien kanssa, ei siinä ollut mitään sen ihmeellisempää, Luonto vaan ilmentää itseään monella tavalla, ja kyllä ne feromonit ja hormonit siinäkin vaikuttaa, kun ei seksi ole vain 'heteroseksi' suvunlisääntystarkoituksessa, vaan sillä on yhteisöllisesti paljon muitakin funktioita. Ja tavallaan kaikki ihmiset ovat Luonnostaan bi-seksuaaleja, jos kuoritaan kulttuurin ja uskomusten ehdollistumat ja kerrostumat pois.

Ja elävät bi-seksuaalit jos ketkä jalostavat kulttuuria ja geenijatkumoja. Kotibileitä piti monet jo vuotiaana, juuri siinä iässä sekin villitys alkoi.

Itse kuten muutkin viisaat vältin alkoholit, se ei kiinnostanut eikä sen tyyppinen sekoilu. Onneksi oli kotibileitä jo silloin missä alkoholi ei ollut keskiössä. Taas kyse on siitä löytääkö itselleen tarpeeksi laadukkaita kumppaneita. Ei ihan kenen tahansa kanssa kannata olla, oli itse sitten minkä ikäinen ihminen tahansa, vaan sellaisten ihmisten joiden kanssa on hyvät värähtelyt, jotka tuntuvat kehossa. Yökyläilyjen lisäksi ovat muistoihin syvästi piirtyneet kaikki kesäleirit, jotka olivat kaikkien silloisten ikäisteni hormonit ja feromonit hyrräten kehittyvien olentojen ihaninta elämän aikaa, odotettuja huippuhetkiä!

Siellä sitä tutustuttiin omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen kunnolla. Ja sitten ne jotka jo nai tuossa iässä, niin siinä joukossa oli monenlaista porukkaa, sekä pojissa että tytöissä. Eri ihmiset teki erilaisia juttuja. Jotkut tytöt jotka naivat eivät halunneet menettää neitsyyttään, joten he halusivat että pyllyä naidaan.

Jotkut tytöt innostuivat siitä sitten myös aika paljon. Ja kaikki nämä tilanteet - Luonnollisesti, täysin normaalia kehitystietä. Tällaisia lapset ja nuoret ovat. Eivät ehkä kaikkialla, mutta tälla tavalla ihmis-eläin-olennot käyttäytyvät, ei sille "voi" mitään.

Eikä se edes ole huono juttu vaan täysin normaali osa yksilöiden ja yhteisöjen kehitystä! Joitakin ihmisiä vain skitsottaa ajatus että ihmiset ovat oikeasti seksuaalisia AINA. Joka paikkakunnalla ja maassa ei tietenkään ole sama juttu, kaikkialla on erityispiirteensä. Suomessa on selkeästi alistettuja ja suorastaan psykoottisen uskonnollisesti seksuaalisesti repressoituneita alueita Todella rankkaa, että jotkut vanhemmat saavat alistaa lapsensa ja nuorensa ihan sekaviin seksuaalikielteisiin olosuhteisiin.

Sellaisiin, joissa on joko väkivallan uhka tai todellinen vaara myös, koska rangaistukset kuuluvat "opetusmenetelmiin", kun kerta niin rankkojen asioiden kuin "synnin" kanssa ollaan tekemisissä Mutta niin, Luonto elää omalla painollaan Karma toimii yhä hyvin sijaissovitusoppi ei valitettavasti ole totta, wake up ja ihmisolennot heräävät omaan kehollisuuteensa kuka milloinkin, jotkut eivät valitettavasti koskaan Ihmisen seksuaalisuus on kuin Kukkivaa Luontoa, ääretöntä fraktaalimaista kauneutta, biodiversiteettiä parhaimmillaan.

Ja ihmisen yksilöllinen ilmentyminen tässä kentässä on parhaimmillaan Siunaus hänelle itselleen ja myös läheisille ihmisille. Monimuotoinen, Kukkiva Luonto, Villi Puutarha joka saa haarautua ja kasvaa Vapaasti - ilman pelkoa että tulee sekopäinen puutarhuri ajelemaan - saa villiintyä ja kasvaa rauhassa!

Juuri siten miten Vapaus on! Tällainen tämä kulttuuri on; täysin Luonnollista, että seksuaalisuus elää, vaikka uskonnolliset yhteisöt ja niille aikoja sitten perustaneet valtiot jotka silti ovat 'uskonnollisia' jossain määrin kuten luvulle kaipaava perus -Suomi yrittävät repressoida ja oppressoida ihmisiä.

Kaikkien ihmisten tulisi mielestäni lukea ranskalaisen filosofin Michel Foucaultin teos 'Seksuaalisuuden historia' löytyy kirjastosta! Jos ei paikkakunnaltasi löydy, pyydä kirjastonhoitajaa tilaamaan teos sinne. Vaadi kirjastossa myös nuorisolle suunnattuja seksuaalivalistuskirjoja esille, sekä tietokirjoja että fiktioita, esim. Michel Foucaultin 'Seksuaalisuuden historiaa' kannattaa pistää muutamakin kopio näkyville, se on sen verran hienoa tavaraa ihmisen menneisyydestä ja kehityskaaresta - tärkeä kirja ihan ihmisyyden ymmärtämistä myöten; kirjan luettuaan saa laajan näköalan siihen mitä on olla Ihminen - että moni varmasti lainaa sen kunhan vilkaisee infoa mitä se sisältää.

Foucaultin teoksesta tulee esiin se, millaista ihmisen seksuaalisuus on ollut kautta aikain, ja kuinka hienon monimuotoista se on! Yksi toinen asia mihin ihmiset voisivat tutustua, on eläinmaailma: Silloin ymmärrätte, että seksuaalisuus on laajaa ja monimuotoista luonnossakin, ja myös 'siellä' ikään kuin me emme olisi osa Luontoa [kuten monet ajattelevat] - mutta mehän olemme Itse se Luonto!

Heh, kyllä muuten homoilee ja lesboilee. D , aika peruspornoa se oli silloin, nykyään netistä pomppaa huomattavasti tuhdimpaa tavaraa ihan jossain pop-upeissa kuten kaikki tietää.

Mutta 'peruspornoa' silloin, kuten tavallaan myös sitten heti pian löydetyt John Holmesit, joista kuitenkin ihmeteltiin että miten voi olla niin iso penis, että kasvaako meillä sellaisiksi ja että eikö se voi sattua joihinkin naisiin? Se tuntui silloin jo luonnolliselta ajatukselta eikä mitään penis-skitsoja tullut: Myöhemmin tajusi että jotkut tytöt ja pojat tykkäävät isommista, toiset taas eivät; että on yksilöllisiä mieltymyksiä maailma täynnä, pitää oppia ymmärtämään ja hyväksymään ihmisten omat tiet ja viehtymykset, ja löytämään sellaisia kohtaamisia ja ihmisiä joissa kemiat sopivat täysin yksiin, eli sellaisiin että molemmat tykkäävät aidosti siitä millainen toinen on.

Tällainen tämä tämä maailma on. Ei sitä pidä, eikä voikaan sensuroida. Olin oppinut 'surffailemaan' orgasmin aalloilla, en lauennut heti neuroottisen nopeasti vaan opettelin pitkittämään ja syventämään orgasmia tämä auttoi myöhemmin ensimmäisissä yhdynnöissä, ei heti lauennut, vaan oppi syventymään kumppanin rytmiin ; olin jo oppinut senkin, että ei pidä koko ajan laueta, vaan on hyvä olla 'välipäiviä', ja on hyvä löytää omalle keholle sopva rytmi: En alkanut selibaattiin, mutta opettelin ensin olemaan kiimoissani rauhassa vaikka viikon, ja nauttimaan sitten.

Näin opin tuntemaan kehoani ja sen toimintoja yhä syvemmin. Seksinovelleja lukiessani nautin niistä mielikuvituksen ja pranan http: Ja syvemmät orgasmit, jostain syystä. Opettelin sitten totaalisesti rentoutumaan, ja saavuttamaan syviä koko kehon orgasmeja. Samoin tutustuin myös pyllyyni ja sieltä lähteviin todella syviin värähtelyihin; uusi ekstaattinen maailma avautui. Masturboinnin kautta kehoon tutustuminen johdatti minut sitten myös syvemmin tutkimaan kehon mysteerejä, joten aloitin joogan ja meditoinnin eri muodoissa jo 14 -vuotiaana ja olen sen vuoksi nykyäänkin todella hyvässä kunnossa.

Jooga ja muut vastaavat somaattiset harjoitteet parantavat ihmisen kunnon lisäksi hänen seksielämäänsä, koska näin ihminen oppii täysin kehonsa toiminnot ja nautinnot. Ja kun on oman kehonsa kanssa 'sinut', niin pystyy myös nauttimaan toisen ihmisen kehosta ja tuottamaan toiselle nautintoa syvemmin, koska on herkistynyt toisen ihmisen tuntemuksille ja kehon kielelle niin syvästi.

Kun henkisesti herkistynyt mies nuolee naista, pääsee hän mukaan naisen rytmiin, ja pystyy aistimaan naisen tuntemuksia, ja pystyy tuntemaan miltä naisesta tuntuu, ja mistä hän pitää. Parhaimmillaan tässä tapahtuu ihana Tajuntojen yhtyminen. Aina ei tarvita penetraatiota. Yhtyminen voi olla myös vaikka sylikkäin tai vierekkäin lepäämistä, ja syvää ekstaattista rauhan yhteyttä.

Seksuaalisuus kun on todella monimuotoista! Tantra on syvää seksiä, joka lähtee juuri kahden ihmisen herkästä tutustumisesta toisiinsa rauhassa - ja kuinka tuo kaikki voi lähteä kukoistamaan ekstaattiseksi rakastavaksi yhteiselämäksi, elinkumppanuudeksi, joka jatkuu myös sitten kun kehoja ei enää ole.

Tantra on se todellinen 'avioliitto' partnerin tai partnereiden välillä, todellinen 'avioliitto' ei ole 'kristillinen' repressio.

Ja kyllä me poikienkin kesken leikittin: Ensimmäisen kerran olin varsinaisessa yhdynnässä ikäiseni naisen kanssa kuitenkin 'vasta' 18 -vuotiaana. Olin oppinut jo nuorena ajattelemaan itsenäisesti, ja se on aina kantanut. En mene huonojen ihmisten mukaan. Pitää olla nirso ja arvostaa vain laatua seksinkin suhteen. Pitää osata aina valita seuransa! Pitää opettaa, että seksiä voi harrastaa vaikka turvallisen ystävän kanssa mieluummin kuin jonkun tuntemattoman.

Ystävän kanssa seksi voi myös olla todella ihanaa ja syvää. Nuorille on hyvä myös opettaa, että tuntemattomien kanssa pitää olla varovainen, tavata aina ekan kerran julkisilla paikoilla, kahvilassa esim.

On tärkeä myös opettaa, että känninen seksi ei ole parasta seksiä, ja että kännissä tulee monesti tehtyä asioita jotka eivät sitten tunnu kivalta jälkeenpäin. Voi tulla tehtyä asioita joita ei oikeasti haluakaan.

Siitä aloittaen, siitä sitten edeten syvemmälle ihmisen monimuotoiseen seksuaalisuuteen, se on välillä hurjaa ja välillä lempeää - aina rakastavaa. Näin parhaimmillaan, ja siihen pitäisi pyrkiä.

Edeten siihen, mitä haluaa, ollen kuitenkin ennakkoluuloton. Elävä värähtelevä-välähtelevä ihminen ei tyydy huonolaatuiseen seksiin, tai rutiiniseksiin. Valitettavan moni ihmisten liitto kariutuu siihen että on joko huonolaatuista seksia tai "ihan ok" -rutiiniseksiä. Mutta niin, joka ihmisellä on omanlaisensa kehitystie ja omanlaisensa nopeus tai hitaus, siksi ei voi eikä saa yleistää. On ehdottoman tärkeää valistaa viimeistään -vuotiaana lapsia seksuaaliasioista.

Sen ikäiset ovat monet jo ihan täydessä vauhdissa. Ei ole mitään mehumeininkiä. Eli valistusta - ei pelottelua - kaikissa 'isoissa asioissa' mieluummin "liian aikaisin" kuin liian myöhään. No niin, nyt kaikki nukkumaan. Eikä huudeta niin kuin uskovaisten sekopaikoissa, että "Kädet pois peiton alta". Voi laittaa ihan vapaasti ne kädet peiton alle jos haluaa ja olla omassa rauhassa.

Nautinnollisia hetkiä kaikille, myös teille hysteerikoille. Toivon että tutustutte kehoihinne! Se parantaa kiukkuisuuden ja elämänlaadun! Ja muuntaa tajunnantilan - ja maailmankuvan! Vielä vinkki kaikille seksuaaliterveyden kannalta. Kannattaa muuten lopettaa kaiken lihan syönti sen kaikissa muodoissa. En ole vegaani, koska kehoni nauttii ja pysyy terveenä luomumaitotuotteilla kaikille tämä ei sovi, tiedän.

Liha on ihmisille tavallaan hormonaalinen päihde, mutta inhottava siksi että siihen liittyy toisen olennon kärsimys. Ihminen myös huumaantuu verestä, veren himosta.

Jotkuthan tykkäävät pihveistään verisinä, mikä ei ole kauhean hyvä juttu. Lihalla jos millä saa päänsä solmuun, kehonsa huonoon kuntoon ja tukkoon, hormonhyrränsä täysin kyljelleen ja kaiken lisäksi liha ei sula kunnolla vaan aiheuttaa pahimmillaan monia sairauksia valitettavasti.

Sen vuoksi Todella suosittelen lihansyönnin lopettamista kaikille, sillä on monia äärimmäisen hyviä vaikutuksia seksuaalielämään kin! Seuraavan linkin takana olevann sivun kuvailema ruokavalio on sen tyyppinen millä olen itse elänyt pitkään ja pysynyt hyvin terveenä: Lisäksi sivulta voi lukea ihmisten kysymyksiä ja vastauksia niihin - selaamalla niitä huomaat ehkä että kysymykseesi on jo olemassakin vastaus, koska asia on vaivannut muitakin!

Pientä tuo kouluopetus on. Kysykää lapset mummoiltanne mitä tekivät hippiaikoihin. Varmasti jää suu auki. Ja nyt nuoria suojellaan. Muutoinkin koko "lapsuus"käsite on melko nuori, jostain luvulta, 40 vuotta vanha. Sitä ennen ei mitään "lapsuuksia" ollut, elämä on aiemmin tullut kerralla silmille. Itse olen luvulla syntynyt ja tiedän, ettei omilla vanhemmillani mitään "lapsuutta" ollut.

Pitäisi muistaa se mikäli ajat muuttuvat ja tämä v omituista rauhaiseloa päättyy tai muuttuu. Ja lapselle on parhaaksi ettei häntä mitenkään ylisuojella. Sillä tukahdutetaan kasvu ja kehitys, siksi juuri näitä kotona makaavia ja työhön kenties enää koskaan kykenemättömiä nuoria on. Erityisesti tämä on äitien syy. Mikäli vuotiasta vielä pidetään lapsena niin metsään mennään ja pahasti. Irti pitää osata päästää. Olen ollut huomaavinani että nuorison moraali on parempi kuin hippi-aikaan.

He puhuvat asiat asioina mutta osaavat myös elää asiallisesti. Kauheesti ihmiset tuntuvat pelkäävän tekopeniksiä ja vaginoita. Ei niissä oikeasti ole mitää kamalaa ja niillä on hyvä opettaa anatomiaa ja seksuaalista käyttäytymistä. Käykää vaikka tuolla katsomassa, ei ne pure. Eivät pure joo, mutta hei Varsinkin kun suurimalla osalla noista teinipojista ei oo varmastikaan värkit vielä kunnolla oikeaan kokoonsa edes kehittyneet! Ois voinu olla vaikka keskikokoa pienempi Ja entä tuon tekovaginan ulkonäkö?

Ei ole edes realistinen! Siinähän ne taudit vasta leviääkin? Entä sitten kun opettaja ei huomaa mitään, eikä tajua tuota lelua pestä? Ja sitten jatkuu taas opetus ilman että muut oppilaat tietävät, mihin koskevat. Niinpä, jos olisi vaikka muovinen korva tai nenä, mutta kun on penis ja pimpsa. Ihmisen anatomiaan kuuluvia osia kaikki, silti eräitä toimintoja ja osia häpeillään. Ei ihminen vietteineen ja vaistoineen muuksi muutu, vaikka vain pimeässä peiton alla oltaisiin, koskaan näkemättä kunnolla toistensa vehkeitä.

Ite oon 17 ja kyllä kaikki lelut kelpaa ja ilmaset kortsut on vaan plussaa.. Toivottavasti nänä jutut nyt olisiviat 8. Jos pienille lapsille alakoululaisille tälläisiä selittää niin mitään hyvää ei seuraa. Lisää alkaa 8 vuotiaat miettimään seksiä ja kohta jo 13 vuotiaat menettävät neitsyytensä ja miettikää nyt Nyt jo saa kuulla tarpeeksi tyhmiä juttuja 10 vuotiaiden naapureiden suusta ja sehän vaan lisääntyisi tämän myötä.

Niin eihän se mikään ikäkysymys aina ole. Vaikka moni olisikin kiinnostunut jo 6. Täytyy myöntää, että nämä keskustelut kuulostavat aivan paluulta pimeään keskiaikaan.

Ihmettelen kovasti, minkä takia seksistä pitää tehdä tabu. Nuoria ja myös lapsia seksi kiinnostaa ja minusta on aivan oikein antaa tietoa, varsinkin kun painotuksena tuntuu olevan raskauksien ja sukupuolitautien ehkäisy.

Suuri osa tuntuu ihmettelvän, että mitä tuo keinovagina tekee paketissa - varsinkaan kun ei ole edes aidon näköinen. Samoin ihmetellään myös makukondomien löytymistä tästä paketista. Tuliko kenellekään mieleen, että seksitaudit tarttuvat myös suuseksin välityksellä? Paketista löytyy ohje, kuinka tehdä kondomista suoja, kun annetaan suuseksiä naiselle. Siksi voisin kuvitella, että tuo tekovagina paketissa on mukana, voi siis testata sitä kondomin käyttöä myös "naiselle", ei vain peniksen kanssa.

Kaikki jotka uskaltavat myöntää itselleen, että on maistellut tavallista kondomia, syystä tai toisesta, tietävät ettei se makuhermoja kutkuttele, jolloin houkuttelevampi vaihtoehto on jättää kondomi käyttämättä kokonaan.

Siksi mielestäni on hyvä kertoa, että ns. Jos nämä keinot ehkäisevät nuorten sukupuolitauteja, paketti on onnistunut loistavasti. Enkä nyt tarkoita, että näistä tarvitsee puhua alakouluikäisille.

Oikeaa tietoa, oikeaan aikaan. Fakta on se, että nuoret harrastavat seksiä, myös sitä suuseksiä, halusivat vanhemmat sitä tai ei. Luulen, että vähemmistöt ovat huolissaan nuoresta karjastaan, joka on nyt innostunut kokeilemaan ja siksi nuo tekovaginat ja kondomit naiselle. Sexitaudit ovat ärhäköityneet ja alkaneet levitä naistenvälisessä sexissä.

Jos tällä yritetään vähentää teiniraskauksia, pieleen menee. Nostaa vaan mielenkiintoa sexistisessä maailmassamme ryhtyä kokeilemaan käytännössä, miten homma hoituu, kun teoriat tiedetään. Sexiohjelmat, elokuvat, internet, katujen seksikaupat, kauppojen sexilehdet jne.

Sexin kaunistelun lopettaminen voisi ennemminkin toimia, jos sitä markkinoitaisiin sen haittojen ja vaarojen puolelta eli siis täysin eri asenteella medioissa, kuin nykysin. On selkeää tieteellistä näyttöä siitä että mitä enemmän tietoa jaetaan seksivalistuksella, sitä enemmän se vähentää sekä raskauksia, raskauden keskeytyksiä, että myös sukupuolitautien leviämistä.

Ihminen on elänyt tässä kulttuurillisesti sivistyneessä maailmassa jo kymmenen tuhatta vuotta. Silloin ei ollut elokuvia, seksiohjelmia, internettiä, ei kauppoja, ei seksilehtiä. Siitä huolimatta se ei poistanut seksiä, eikä varsinkaan teiniraskauksia, sillä ihmisten keskimääräinen elinikä oli vähän päälle 30 vuotta, jolloin lapset piti tehdä heti kun murrosikä ja seksuaalinen kiinnostus alkoi!

Jos sinäkin jättäisit sen Raamatun satujen lukemisen vähemmälle ja alkaisit ihan oikeasti lukemaan oikeaa tietoa maailmasta, silloin voisit oikeasti tietoon perustuen keskustella siitä mikä on hyväksi ja mikä pahaksi.

Vaikka sinä et pidä seksistä tai seksuaalisuudesta, mikä onkaan syysi, onko se sitten "seksuaalinen estyneisyys", mikä on mielenterveyden häiriö, vai aseksuaalisuus, mitä sinulla ei viestisi perusteella voi olla, se ei tarkoita sitä että muut olisivat samanlaisia mielisairaita kuin sinä. Jaa, että pedofiliaa, raiskauksia ja prostituutiota on nyt saman verran kuin aikaa ennen miekka. Afrikka on varmaan huono valistus vertaus maa, mutta siellä menee kulttuurissa välinpitämättömyys sexiasioissa, naisia raiskataan ja taudit leviää, oli kumeja tai valistusta, niistä ei välitetätä.

Aidsia jopa levitetään tahallaan. Tässä sinun ylistämässäsi sivistyksen ajassakin on, missä ihminen elää yli 60 vuotta? Seksuaalisuus on minusta noussut aivan liian pinnalle nykyaikana, puhuttiin siitä sitten liian vähän tai paljon yhteiskunnassa. Väittäisin, että ihmiskunta tuhoutuu seksuaalisuuteensa tällä vauhdilla. Maailmassa on sotia ja luonnon mullistuksia enemmän kuin koskaan. Taloudet heittelehtii, eikä sille mahdeta mitään. Mihin se vielä johtaakaan. Maailma kehittyy teknisesti kyllä, mutta niin kehittyvät ongelmatkin vielä enemmän, uusimpana ilmentymisen nettikiusaaminen, lapsi ei ole kotonaankaan enää turvassa.

Ihmisyys ei kehity samassa suhteessa. Tässä uudessa hienossa maailmassa heikoimmat kärsivät yhä enemmän, vaikka eletäänkin pidempään. Minusta sinun kannattaisi tiedelehtien sijasta lukea enemmän Raamattua, Jumalan Sana ei muutu, niin kuin tiede ja maailma muuttuu ja siinä on pelastus tämän kaiken ihmisten järjettömyyden keskelle.

Lukisitte edes jutun ennen kuin tuomitsette! Seksuaalivalistus on tärkeää, ettei tule yllättävää raskautta joka voi johtaa aborttiin. Psykiatri Martti Paloheimo kirjassa. Psykiatri Martti Paloheimo käsitteli kirjassa "Ota tai jätä - äänetön kevät" tapausta, jossa nuori alle vuotias nainen päätyi raskauden keskeytykseen. Kirjan luvussa "Äänetön kevät " Paloheimo kertoi tämän naishenkilön kirjoittamista tuntemuksista ja kokemuksista päädyttyään raskauden keskeytykseen.

Hän ei ollut pinnallisesti ajatteleva ja tunteva nainen, eikä suinkaan mikään kevytmielinen ihminen. Hän oli ollut huumautumiseen saakka rakastunut mieheen, josta olisi voinut tulla lapsen isä. Hän oli tiennyt senkin, että sukupuolinen yhdyselämä ilman preventiivitoimenpiteitä saattaisi johtaa raskauteen.

Hän oli kuitenkin tuntenut, että, muulla tavalla hän ei olisi voinut antautua rakastamalleen miehelle. Se ei olisi ollut hänen mielialansa mukaista. Hän halusi kuulua tuolle miehelle kokonaisesti. Hän oli nyt tämän onnettomuutensa keskellä tullut tietoiseksi syvästä alitajuisesta tarpeestaan saada lapsi. Hän oli aina pitänyt lapsista, mutta ei ollut koskaan tajunnut miten kiihkeästi hän tosiasiassa oli kaivannut lasta itselleen - samoin kuin jokainen sielullisesti terve naisellinen nainen.

Ja kuitenkin silloin, kun hän olisi sen saanut, hän antoi sen pois - niinkuin hän myöhemmin tajusi - toisarvoisten seikkojen vaikuttaa päätökseensä. Kevät tuli, lumi suli maasta. Lehdet puhkesivat puihin, koko luonto alkoi elää.

Joka päivä, joka hetki oli lapsi hänen mielessään. Hän tunsi itsensä, ei vaan rikolliseksi, vaan tyhjäksi, kuolleeeksi ja hedelmättömäksi, hän oli heittänyt menemään jotain suunnattoman arvokasta, jotain ainutlaatuista, jotain sellaista mitä mikään ei voinut korvata.

Pahin oli se päivä, kun laspsen piti syntyä. Ajan kuluessa hän kuvitteli mielessään, mitä lapsi nyt tekisi, miltä se näyttäisi. Nähdessään pienen palleroisen sai hän itkukohtauksen, jota kukaan seurueessa ei ymmätänyt.

Kenellekään hän ei voinut puhua ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Nyt lapsi olisi ollut kaksivuotias. Kirjoittajan olo oli ehkä hieman helpottunut, hän oli jotenkin turtunut asian suhteen, saattoi kulua päiviä, jolloin hän ei kertaakaan itkenyt mutta aina se oli silti hänen mielessään.

Kirjoittajan epätoivoinen kysymys oli: Miten pääsen tämän asian herraksi? Miten voin saadaa tämän rikoksen anteeksi? Heillähän on siellä kirkoissa, synagoogissa ja minareeteissa aina joku henkilö edessä joka on oppinut lukemisen alkeet ja ne muut vain kuuntelevat. Muistatko kouluaikaan kun aina sanottiin ettei kannettu vesi kaivossa pysy, eli että sen jälkeen kun jotakin asiaa oli opettajan johdolla opeteltu, sitä piti tehdä itse, eli kantaa itse se tiedon vesi sinne omaan päänuppikaivoon?

Kaikki uskonnolliset yhteisöt ja kukkahattuilu perustuu siihen virheelliseen tapaan, että tiedostamatta opetellaan olemaan oppimatta ja tottelemaan sitä yhtä lukutaitoista. Kaikki tuossa tyhmien yhteisössä ovat sen jälkeen tyytyväisiä toisiinsa, kunhan vain näytellään että kuunnellaan ja vähän väliä kumarrellaan tai kohotetaan käsiä pystyy. Eduskunnassa varmaan vain runkataan toisten päälle, ja puhutaan DIlto ja ruotsinkirjaperseessä ruotsia, kun näin hullua sallivat!

Eduskunnan homorunkkareilla ei ole perhettä, ja siksi verottavat älyttömiä ensiautolta, koska nämä työtä tekemättömät laiskat paskiaiset ajavat jollain rumilla AUDEILLA, jotka muut ja töissäkäyvät ovat maksaneet saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kirjoittaja on poistanut tästä viestin. Miksi tuo ViHi-tukikeskus ei anna luokille vain ilmaislippuja lähimmän kylpylän höyrysaunaan? Ja luokka sinne yhtäaikaa.. No ei kai ne nyt kotiin niitä leluja jakele, vaikka banaanit vaihtuisivatkin vastaaviin muoviversioihin.

Parempi että oppii faktat koulusta kuin "faktat" pornosta. Vaikka on porno kivaakin. Tero, 7 wee, kattelee hämmentyneenä kotiläksyjään ja kysyy äidiltään: Äiti laittaa koulukirjan kiinni ja soittaa opelle.

Minusta oli hupaisaa lukea tätä Itse olen menettänyt neitsyyteni vuotiaana ja olen ollut saman pojan kanssa suhteessa sieltä kaksikymppiseksi mutta saan kiittää ihan seksuaalivalitus ohjelmia, että tiesin mitään. Kyllä, luulin joskus että raskautta ei tulisi jos mies ei laukea sisään, mutta oli se aika karua saada tietää että jo kiimatipat voi aiheuttaa raskauden. Kiimatipat eivät sisällä siittiöitä.

Jos sinulle oltaisiinkin annettu ihan oikeaa seksivalistusta, eikä mitään hyssyttelyä ja pelottelua niin tietäisit tuonkin tieteellisesti tutkitun faktan. Ei ne faktat miksikään muutu vaikka kuinka miinustaisitte. Ja juuri se on mahtava asia tieteessä, eli se että se ei ole demokratiaa, eikä tuloksia päätetä puhelinäänestyksillä.

Jaahas, entä jos niitä tehtäviä jääkin opettajan kanssa kahdestaan tekemään vaikka kouluun. Siinähän puhuttiin jopa 9-vuotiaista. Saako kuka tahansa esitellä pikkulapsille tekopeniksiä ja tekovaginoita sekä miten niihin kieritetään kortonkeja? Harjotellaanko jo oikeilla peniksillä, kyllä ope voi vilauttaa aitoakin, että pääsee oikeaan tuntumaan.

Kyllä kyrpiä ja tekovittuja esitellään, mutta rakkaudesta ja ihmissuhteista viis veisataan. Vai että näin meillä Kaupallisuus Tanssinetti on kaupallinen sivusto eli sen rahoitus hoidetaan keräämällä tanssien järjestäjiltä ja orkestereilla ilmoitusmaksua. Jos haluaa nimen soittajalistalle tai paikan kalenteriin, niin pitä pulittaa tietty summa. Jos esimerkiksi nimiä olisi kpl orkesterit ja tanssipaikat yhteensä ja keskihinta ilman alv: Tämän kaupallisuuden vuoksi ylläpitäjän on oltava erittäin tarkkana, ettei ainakaan muodollisesti maksajia aseteta toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan esimerkiksi antamalla kirjoittajille ilmaista mainostilaa puffien muodossa.

Jäin erityisesti miettimään, miksi sinne tämä orkesteri oli vetänyt niin paljon tuttuja tanssijoita. Tulin taas kerran vakuuttuneeksi siitä, että eri ihmisillä on erilainen kuva hyvästä tanssimusiikista. Meitä monia ilmeisesti MMto: Tanssija voi hyvin kuvitella, että musiikki vahvistaa ja avaa kuunteluprosessissa hermoyhteyksiä sekä motorisia prosesseja. Musiikkiin on mukavampi tanssia kuin ilman sitä ja kääntäen, kun tulee sopivaa musiikkia jalka alkaa väpättään.

Kun orkesteri lähettää ilmoille musiikkia, tanssija odottaa niiden olevan tietynlaisia ja vertailee näitä soitettuja ja odottamiaan säveliä keskenään. Hyvä orkesteri on monen mielestä sellainen, jonka soittamat sävelet ja melodiat yhtyvät kuulijan odotuksiin.

Musiikkiterapia ilmeisesti pohjautuu tämäntyyppiselle ajattelulle. Rakkaudessa on mukana paljon tiedettä ja tutkijoilla paljon ajatuksia ja johtolankoja rakkauden alkuperästä ja luonteesta. Nykyinen teknologia antaa mahdollisuuden kurkistaa, miten rakastuneen eri aivoalueet toimivat ja mitä biokemiallisia muutoksia esiintyy verrattuna sellaiseen, joka ei ole rakastunut. Rakastuessamme tulemme hiukan hulluiksi.

Aivokuvauksissa romanttinen rakkaus näkyy lähes samanlaisena kuin olisimme hiukan hulluja samaan tapaan kuin ihmiset, jotka kärsivät pakkomielteistä. Tutkimusten mukaan kiihkeä ensirakastuminen aiheuttaa serotoniinin laskua ja aivojen mielihyvää käsitteleville alueille tulvii dopamiinia samaan tapaan kuin käytettäessä huumeita.

Se luo mieleemme voimakkaita sidoksia mielihyvän ja haluamamme kohteen välille. Tietyt hormonit, kuten oksitosiini ja vasopresiini , näyttävät olevan ratkaisevassa asemassa pitkäaikaisten suhteiden syntymisessä ja niiden ylläpitämisessä. Kun useita vuosia parisuhteessa olevalle näytetään vastapuolen valokuvaa, niin näihin hormoneihin liittyvä aivotoiminta kiihtyy merkittävästi.

Aivokuvausten perusteella voidaan vahvistaa väittämä, että 'rakkaus on sokea'. Sen lisäksi, että rakastuneella mielihyvän aivoalueet kylpevät dopamiinissa, negatiivisten tunteiden ja kriittisen arvioinnin alueet ovat täysin sammuksissa.

Tuoksu on rakastumisessa tärkeä tekijä. Ihminen tuntee vetovoimaa sellaiseen osapuoleen, jolla on itseensä nähden erilainen immuunimolekyylien järjestelmä MHC- molekyylit.

Tällä on tärkeä merkitys jälkeläisten immuunijärjestelmän muodostumiseksi sellaiseksi, että tulevat jälkeläiset olisivat mahdollisimman elinkelpoisia. Seksi vähentää stressiä sekä luo mielihyvän ja nautinnon tunnetta. Tämä johtuu endorfiineista , joita josku myös onnellisuushormoneiksi nimitetään, vaikka itse asiassa ne ovat aivojen tuottamia opioideja , jotka saavat hurmoksen, hyvänolon tai uneliaisuuden kaltaisen tunnetilan.

Eräs amerikkalainen tutkimus, johon osallistui 90 ihmistä, antoi vahvaa näyttöä sille, että endorfiinit ja oksitosiinit vahvistavat kehomme puolustuskykyä. Seksin seurauksena vapautuu myös typpimonoksidia, jolla on monia vaikutuksia orgaanisiin toimintoihin. Muun muassa se lisää sukupuolielinten verenkiertoa, mikä miehillä estää eturauhassairauksien syntyä. Rakastuneen sydän sykkii nopeammin. Tässä on kyseessä sama mekanismi kuin pelästymisessä: Kun aivoihimme tulee viesti uhan läsnäolosta, kuten myös on laita rakkautemme kohteen ilmestymisestä paikalle, kehossa syntyy ketjureaktio, joka virittää huomiokykymme ja reaktionopeutemme huippuunsa.

Vireystilaa säätelevä väliaivojen hypotalamus saa hälytyksen ja siitä seuraa stressihormonien välitöntä erittymistä ja samaan aikaan tietyt hermot vievät viestin sydämelle, että sen on oltava varautuneena kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Suudellessamme 30 kasvolihastamme joutuu tekemään töitä saaden fyysistä harjoitusta, mutta samalla itsetuntomme ja verenkiertomme kasvaa.

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan paljon suutelevat ihmiset elävät pidempään ja potevat vähemmän sydänsairauksia. Tämä saattaa johtua siitä, että suutelemisen ansiosta erittyy erilaisia hormoneja, joilla on särkylääkkeiden tapaisia vaikutuksia ja ne vahvistavat kehon puolustusmekanismeja. Suurin niistä on rakkaus    Elämäni valssi    5. Eräässä pöydässä istui neljän hengen seurue, joista toinen daameista istui pyörätuolissa. Seurailivat toisten tanssimista ja hissukseen maistelivat talon antimia.

Tuli hidas valssi, jonka pyöreisiin lähdimme. Tämä pyörätuolissa oleva daami nousi hyvin varovaisesti ellei peräti heiveröisesti ylös ja alkoi huojua valssin tahdissa niin kuin leppeä tuuli huojuttaa vahvaa tammea. Pysähdyimme ja jäimme muiden mukana seuraamaan tanssiesitystä, jota soittaja vielä hiukan pidensi. Se oli sykähdyttävä esitys.

Tämä daami pani tanssiinsa kaikkensa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Suurempia aplodeja ja halauksia en ole koskaan nähnyt tanssipaikalla. Se avasi ainakin minun silmiäni sille, mitä tavallinen lavatanssi ja lavatanssimusiikki voivat ihmiselle merkitä.

Tämä oli jälleen kerran osoitus siitä, että tanssiminen parantaa elämisen laatua, edesauttaa luomaan ja ylläpitämään ihmisten välisiä suhteita sekä lisäksi parantaa sydämen toimintaa, alentaa verenpainetta, diabetesta ja kolesterolia, lisää oksitosiinihormoonin tasoa synnyttää hyvää oloa , parantaa mielen ja liikkeen koordinaatiota ja tasapainoa sekä edesauttaa hymyilemään eli kasvolihakset näyttävät ulospäin sen, että sisäinen hyvinvointi on kunnossa.

Saanko kysyä mitä se sellainen kotiristi merkitsee, kun ei ole tuttu sana minulle? Anteeksi epäselvyyteni - se on synnynnästä. Tarkoitin 'iltojeni iloa', 'elämäni sulostuttajaa', 'miehen kylkiluuta' jne. Tarkoitin siis häntä, joka yli 40 vuotta sitten kääntyi onolatrian uskoon eikä ole vieläkään uskossaan horjunut tai siitä luopunut - luulen. Se onnistu vain jatkuvan harjoituksen kautta. Lisäksi aktiviteettien tulee olla sellaisia, että niistä voi samalla nauttia.

Lavatanssissa joutuu miellyttävän musiikin tahdissa koko ajan ottamaan tiettyjä askelkuvioita ja tekemään nopeita päätöksiä sekä vikkeliä pyörähdyksiä ja suunnanvaihtoja. Tämä harjaannuttaa muistia ja parantaa tasapainoa sekä on merkittävästi sosiaalisempaa kuin pelkkä yksitoikkoinen kävely.

Tanssipaikkoja kun on tullut kierreltyä muutoinkin kuin kaukaa, niin siellä tapaa yllättävän paljon vanhoja tuttuja juomaveikkoja. Kun muutaman vuoden on istunut takamuksensa puuduksiin vertaisryhmissä, niin tanssiterapia on kevyempi vaihtoehto elämässä jaksamiseen. Tiedä häntä sitten miten meidän tanssia harrastavien raukkojen käy, kun selitellään aikoinaan Pietarille tekosiamme — 'suo siellä, vetelä täällä', kuten Kekkonen pahojen kielten keksimän jutun mukaan vastasi Tabe Sliorin lähentelyviestiin.

Edellä oleva tuli mieleeni luettuani lehtikirjoituksen kardinaali Cavallari piispallisesta paimenkirjeestä, joka tähän mennessä on kaikkein jyrkin tuomio tangolle. Kirje manaa tangoa tulikivenkatkuisin ilmaisuin maan rakoon. Hän vertaa tangoa moraaliseen kataluuteen ja lisää, että se on inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään kaikkea sitä mitä vain paatunut ihminen voi kuvitella. Ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken moraalinsa, voivat sitä sietää.

Se on nykypäivämme häpeätahra. Se joka sitä harrastaa, tekee syntiä. Hän määräsi kaikkia kirkon paimenia eväämään synninpäästön niiltä, jotka ovat tanssineet tangoa ja jotka eivät pyhästi lupaa olla sitä tekemästä uudestaan vastaisuudessa.

Lähde New York Times Joten ei kai tässä ristiriitojen maailmassa voi kuin yhtyä Euripideen sanoihin: Tanssipaikoilla on hyvin usein aluksi tanssinopetusta, joka sisältyy lipun hintaan. Kun aloittelija tulee ensi kertaa suurin toivein tanssikurssille ja näkee kuinka varttuneemmat tekevät hienoja kuviosarjoja, niin hän mielessään ajattelee, että jos vielä joskus osaisi noin hienosti tanssia.

Menee vuosi ja tämä innokas ja osaava tanssija katselee huippuluokan kopteroijia ja huokaa, jospa vielä joskus osaisi tanssia tuolla tavalla. Kolmen vuoden kuluttua tästä tanssija huomaa olevansa huippuosaaja jopa kilpapuolella. Hän näkee kuinka eräs vasta-alkaja tulee tanssipaikalla empien sisään ja ottaa arastellen tanssiotteen ja horjuvat ensi askeleensa.

Tällöin huippuosaaja huokaa ja mielessään sanoo, että jospa vielä osaisi tanssia tuolla intohimolla. Moni daami on kyyneleet silmissä poistunut tanssitunnilta kesken kaiken eikä ole takaisin tullut. Tämä aikakausi alkaa olla auttamatta taakse jäänyttä elämää. Varmaan olen täysin väärässä, kun minulle on tullut sellainen mielikuva, että mitä korkeammalla on kilpatanssipuolella ollut, kun on aloittanut opettajan uransa, sitä kriittisemmin hän suhtautuu opetettaviinsa. Ehkä hänen omalle kohdalleen sattuneet tiukatkin palautteet matkan varrelta ovat turhina painolasteina.

Kuitenkin sanoisin, että nykyään erityisesti nuorempi opettajapolvi suhtautuu äärettömän positiivisesti opetettaviinsa. Tästä oli hyvänä esimerkkinä tv: Itselläni on ollut hyvä tuuri sen suhteen, että kaikki ne, joiden opetusta olen saanut nauttia, ovat panneet pääpainon tanssin innostuksen sytyttämiseen ja ylläpitämiseen.

Jorma Tulonen, eräs pitkäaikaisemmista opettajistani, on innostanut mm. Eduskunnan tanssikerholaisia lavatanssikulttuurin ymmärtämiseen ja siitä nauttimiseen. Kirjeen sulle kirjoitan ja kuorehen mä laitan oikein valokuvaniki. Näät mun siinä vasemmalla sontakuorman päällä ja ohjaksissa kelpo Miikin. Minkä tähren lährit sinne Amerikkahan töihin oon mä sitä ajatellut. Emmä ollut tarpeheksi rikkahaasta talosta ja osannut en olla hellu.

Metallinen kaulaketju, jonka annoit mulle, putosi ja joutui hukkaan. Tuokkolasta kuoli sitten viimeinenkin mulli ja muuta ei oo sattunutkaan. Kyynelistä kostehista kynttiläni sammuu kamarini akkunalla. Ekkö sinä voisi sitä sytyttämään tulla sillä rakkautesi valkialla. Mitä ne tuollaasetkin plaattialla tekkee, kyllähän sinne paremmatki tuppii: Kun ne sitten vielä hyppelöövätki kuin isoäiren vanha puolarukki.: Kyllä ne muaki sinne hyppelemähän veis' jos ne tietäis' että mull' on lehmä.

Vaan kun eivät tierä, niin ei myöskään vierä, pahaakos sen lehmällisen kerjää. Mä on tullu' suhun ja sä oot tullu' muhun ja pappani pani mut sua meinaamahan. Jollen mä sua saa, niin voi, voi Herran tähren kyllä se olis' äirellekkin paha. Menin luttihin maata ja jätin oven haata ja orottelin poikia perähäni. Aamulla heräsin ja yksin makasin, voi piru kun mun pisti nenähäni. Maikki Metsäkedon hyräilystä Ihmiset terapoivat itseään jatkuvasti musiikilla.

Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaation ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se säätelee primitiivisiä tunteita. Mielimusiikki toimii aivojen rajuna ärsykkeenä, aktivoijana ja virittäjänä. Musiikkimakuun vaikuttaa merkittävästi se, millaiseen äänimaailmaan ihminen syntyy.

Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla. Musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei siis ole pakko kuunnella Mozartia. Musiikkikulttuurin näkökulmasta hyvä musiikki on luovaa ja kekseliästä. Yksilön näkökulmasta hyvä musiikki on sitä, mistä hän nauttii. Edellä olevat ajatukset olen poiminut Terhi Hautamäen kirjoituksesta Evita-lehden no.

Lavatanssin harrastajana korostaisin vielä enemmän tanssin ja musiikin yhteenkuuluvuutta. Ainakin antiikin kreikassa musiikista, tanssista ja laulusta käytettiin samaa sanaa. Terpsícore oli sen jumalatar tarkoittaen sanana: Ihminen kaipaa sellaista kulttuuria, jota pääsee itse tekemään.

Keskivertosuomalaiselle tanssilava on se näyttämö, jossa itse kukin pääsee tyydyttämään esiintymistarvettaan. Pitää kuitenkin muistaa taiteilijan kultainen nyrkkisääntö, ettei näyttämöllä saa esiintyä. Taiteilija, joka esiintyy ei nouse koskaan suuruuteen. Lavatanssi on vuoropuhelua tanssipartnerin kanssa. Jos siinä yrittää esiintyä muulle tanssiväelle, niin lopputuloksen voi helposti arvata. Tässä on samoja piirteitä kuin itseään kehuvissa hölösuisissa kavereissa, ei niiden seuraa kaipaa.

He kehuvat itseään sellaisella höökillä, ettei toiset ehdi siihen väliin kehua ollenkaan itseään. Eihän siitä sellaisesta mitään tule. Maassa on satoja tuhansia, joiden terveyden ja elämisen tasoa parantaisi ravaaminen lavatansseissa. Yhteiskunnan ja tiettyjen piirien kannalta on tärkeää, ettei sairauksia maasta hävitetä, vaan että niitä hoidetaan.

Näin tietyt tuottoisat liiketoiminnat ja suuri paarialuokka maassa säilyvät. Esimerkiksi tupakointi ja viinajuonti ovat mielisairauksia, tarkemmin sanottuna reaktioita lamaannuttavasta pelosta. Siksipä ne ovat sodan ja henkilökohtaisen laman oloissa niin suosittuja. Lavatanssi on sylikkäin tapahtuvaa liikettä. Miehen ja naisen välistä vartaloiden avulla tapahtuvaa keskustelua ohjaa lähes synkkä ja ikävöivä musiikki.

Se on makeaa surua. Tanssin aikana kaksi toisilleen vierasti tulee yhdeksi. Kaksi toisilleen vierasta saavat kuvitelmissaan kokea olevansa yksi kokonaisuus. Onko se tämä kaipaus, joka loppujen lopuksi tekee tanssista romanttisen. Vastakkaisen sukupuolen kaipaus ei ole pelkästään seksin puutteesta johtuvaa, vaikka siihen usein liittyy seksistä unelmointia. Kaipaamme sellaista, jonka tajuamme vastakkaiseksi ja jonka kanssa voisimme muodostaa kokonaisuuden. Kuten kemiassa on opetettu, vastakkaisen varauksen omaavat ionit yhtyvät yhdeksi molekyyliksi.

Tekstiä on mukava lukea kuin piru raamattua. Tässä tapauksessa tanssinharrastaja vastaan musiikin kuuntelija. Itselle vieras musiikki voi ärsyttää, jos sitä kuulee taustalla. Musiikki herättää muistoja jopa vahvemmin kuin vanhat valokuvat. Se aktivoi elämäkerrallisen muistin ja käynnistää aivoissa mielen elokuvan.

Tutkijat eivät tiedä miksi, ainoastaan miten se tapahtuu. Musiikki osuu aivojen mantelitumakkeeseen, joka vastaanottaa kaikki aistitietomme ja jonka tehtävänä on tunnereaktioiden muistaminen ja käsittely. Vahva vaikutus on musiikilla, jonka ensikuulemiseen liittyy voimakkaita tunteita, ja muisto haalenee, jos kuulemme kappaleen monta kertaa. Esimerkiksi työpäivän jälkeen pistetään joku itselle sopiva kappale soimaan.

Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaatioon ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se osuu suoraan aivojen syvimpiin osiin, mielihyväkeskukseen, joka säätelee primitiivisiä tunteita. Esimerkiksi pareittain soittavien muusikoiden aivosähkökäyrät alkavat yhdenmukaistua heidän soittaessaan. He siis kommunikoivat keskenään tiedostamattaan.

Sama koskee todennäköisesti yhteislaulua. Laulaminen puolestaan kehittyy laulamalla. Yhteisön koossa pitämistä ja parinvalintaa on pidetty jopa musiikin perimmäisenä biologisena tarkoituksena. Siten musikaalisuus on ihmisen luontainen ominaisuus.

Toiset kuuntelevat musiikkia vasemmalla toiset oikealla aivopuoliskolla tai sitten molemmilla. On vaikea todistaa, että erot olisivat synnynnäisiä. Hän pitää samanlaisesta, kunnes kehittää oman makunsa, jolloin musiikista tulee samalla tapa erottua vanhemmista.

Jo vastasyntynyt tunnistaa vaistomaisesti musiikkikulttuurinsa tyypilliset sävelasteikot ja vierastaa riitasointuja. Ihminen lukkiutuu jo ennen kouluikää tiettyyn ääniympäristöön, ja aivojen kuulojärjestelmä käsittelee muunlaista musiikkia siitä käsin. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla tietoisesti, jolloin samalla kuuloalueet saavat jumppaa.

Aivojen mielihyväkeskuksia hellii musiikki, jossa on ihanteellinen yhdistelmä toistoa ja hienovaraista muuntelua sekä yllätyksiä. Siis sopivasti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua. Atonaalinen taidemusiikki on suurelle osalle ihmisistä epävireistä möykkää, pelkkiä yllätyksiä ja ilman säännönmukaisuuksia.

Musiikki stimuloi aivoja, mutta nykykäsityksen mukaan musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Paholaisen sointu, vähennetty kvintti eli tritonus oli keskiajan kirkkomusiikissa kielletty. Kyseinen sointu löytyy mm. West Side Storyn Mariasta ja Simpsonien tunnarin alkusävelestä. Sellainen mielikuva jäi, että näissä varhaistansseissa käy lähinnä eläkeläiset eli köpöttelevä väki. Varsinkin pisti silmääni, että miesten keski-ikä oli noin 10 — 20 vuotta naisia korkeampi ja vastaavasti naisten tanssitaito merkittävästi miehiä parempi.

Vain yhden taitavan vanhemman miestanssijan näin koko matkan aikana ja sentään kävimme 25 kertaa milongoissa. Myöhäisiin tangotansseihin nuoriso valuu tuossa puolenyön aikaan ja nujuavat ensin pöydissä juomansa ääressä pari tuntia ennen kuin pääsevät vauhtiin. Valitettavasti en ollut näkemässä kolmen aikaan aamulla, miten väki vetää tangoa tunteella. Jos ilkeä olisin, niin väittäisin, että tango väestöpohjaan nähden on suhteellisen vähän harrastettu asia tavallisten nuorten keskuudessa.

Se ketkä tangoa tanssivat vähän riippuu siitä keneltä kysyy. Buenos Airesin miljoonaiseen porukkaan mahtuu jo melkoinen määrä ammattilaisia, joille aika monelle tarjoutuu työtilaisuuksia tangoshow'n piirissä. Sain sen käsityksen, että tämän metropolin alueella pyörii kymmenittäin enempi pieniä tangoryhmiä, joten erilaisia tangoesityksiä löytyy joka illalle. Nämä esitykset on tarkoitettu ennen muuta turisteille.

Hinnatkin ovat sen mukaiset, ettei paikallisella palkkatasolla joka ilta istuta tangoravintolassa pihvin ääressä ja hihkuta bravoota paikallisille tangovirtuooseille. En laskenut mutta arvaan, että varsinaisia tanssipaikkoja Buenos Airesissa on selkeästi alle , enkä ihmettelisi, vaikka todellinen luku olisi alle Lähes poikkeuksetta elävä musiikki puuttui ja pelkästään melodiatonta, hakkaavaa nuevo tangoa itkunsekaisen miehen äänellä laulettuna kuuli joka paikassa pitkin iltaa.

Vain tangoesityksissä kuuli sellaista tangoa, jota olin tottunut pitämään hyvänä argentiinalaisena tangona. Se vähä mitä näin vanhemman porukan muuta kuin tangoa tanssivan, oli pettymys. Eivät he osaa muita tansseja oikeastaan ollenkaan, mitä nyt paikallisia kansantanhuja.

Eipä silti ei siellä myöskään juuri missään muuta soiteta kuin tangoa, milongaa ja tango valssia. Ai niin otsakkeen aiheesta piti kirjoittaa. Käyttäisin aikani ja rahani yksityisillä tangotunneilla. Opettajia löytyy joka lähtöön. Monelle suomalaiselle tuttu lienee Tango Pasiónista Los Ocampo www.

Vaikkapa yhtenä opettajina voisivat olla he. Nyt emme ottaneet heihin yhteyttä, koska arvelimme, etteivät he olisi päästäneet meitä irti ennen kuin lentokentällä, emmekä halunneet olla heille pitkänä riippana. Kuulin, että facebookissa oli tilaisuutta puitu ja ehkä sen vuoksi varsinkin evästettyä nuorta väkeä oli runsaasti paikalla. Black Box BB on talon eteläpäässä Postitalon suunnalla alakerrassa.

Pää- eli narikka-aulasta kävellään miesten wc: Alhaalla on myös vartioimaton narikka. Ensivaikutelmat tilasta eivät minun kohdallani olleet huonot mutta eivät mitenkään loistavatkaan. Lattia muistutti enempi vesivanerin kääntöpuolta, mikä ei minun tossuilleni ollut mahdoton juttu.

Tanssialueen pinta-alaa en laskenut, mutta veikkaisin yli neliön. Vahtimestari avasi ovet kello Ensimmäisen ja viimeisen setin aikana mahtui aika hyvin tanssimaan, mutta keskimmäinen oli vähän ahtaan oloinen. Väliajoilla väki häädettiin käytävään, koska ilma loppui ja piti saada vahvaa tuuletusta aikaan. Vain yksi pyörtyi hapen puutteeseen ja häntä virvoiteltiin sitten verhon takana. Ei ainakaan sen vuoksi talo voi ylenkatsoa lavatansseja, etteikö sinne tanssijoita löytyisi.

Silmääni pisti myös se, että paikalla oli tavattoman paljon sellaista nuorta ja erittäin tanssitaitosta väkeä, jota en ollut tavannut muilla tanssipaikoilla. Eli potentiaalia alueelta löytyy. Toivotaan, että lavatanssin puolustajia myös Helsingin päättäjistä löytyy, jotta Silmun kaatamisen jälkeen edes vähän tavalliset tallaajat voivat päästä nauttimaan verovaroin maksetusta kulttuurista eikä pelkästään korkeakulttuuri ole etuoikeutetussa asemassa.

Kun vielä ukulella vahvistettu Martti Metsäkedon tanssiorkesteri vastasi soitosta, niin jokainen tietää, että musiikin suhteen on vaikea olla kverulantti.

Tiedossani on, että vain yksi lahtelainen mieshenkilö seuralaisensa kanssa salakavalasti livistivät toisen setin jälkeen Wanhan tanssikellariin Sinitaivaan perään. Lähitanssit Musiikkitalon Black Boxissa pääaulasta alakertaan 8. Musiikkitalon ensimmäisessä paritanssi-illassa esiintyy Martti Metsäkedon tanssiorkesteri. Tapahtuman tarjoaa Suomen Muusikkojen Liitto ry Vapaa pääsy. Tässä on viehättävää se, että Musiikkitalo on ottanut huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet. Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt joutumassa häpeään.

Mielenkiintoista orkesterin valinnassa on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja 'kauniita kappaleita uudelta levyltään', joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa.

Synnynnäisenä kyynikkona mieleen lirahti ensimmäisenä, että jokin vaikutus tuolla nykyisen kulttuuriministerin nuivuudella korkeakulttuuriin saattaa olla, kun tällaista kansankulttuuria päästetään Musiikkitalon seinien sisälle.

Eräs pääkaupungissa ilmestyvä maan suurin päivälehti kirjoittaa tänään Taitaapi keisari olla vähissä vaatteissa, sanotaan mitä sanotaan. Tulee mieleen viime vuosikymmeniltä tietty silloinen sosialistinen valtio, jossa karjalle ei kannattanut syöttää rehuviljaa vaan sen sijaan leipää, koska tuetun leivän kilohinta oli huomattavasti alempi kuin rehuviljan.

Eliittikulttuurin tarjonnassa on vähän samoja piirteitä. Vuosikymmenien ajan opiskelijoita on yritetty vieroittaa pois populaarikulttista, kuten tanssilavoilta, jotta he tottuisivat eliittikulttuurin suurkuluttajiksi. Menestys ei ole ollut kovin vakuuttavaa. Arveluttavaa tämä on siinä mielessä, että toiset kulttuurit asetetaan eriarvoiseen asemaan. Kuka muu kuin Ralf Gothóni pystyy sanomaan, että esimerkiksi heavyrock ei ole kulttuuria, vaan se edustaa 'tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa' HS.

Liekö nykyisen kulttuuri- ja urheiluministerin nuivuuden ansiota, että Musiikkitalo on julistanut Sibeliuksen syntymäpäivän 8. Viehättävää on se, että Musiikkitalo on ottanut näin huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet. Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt siis joutumassa häpeään. Mielenkiintoista orkesterin valinnassa puolestaan on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja "kauniita kappaleita uudelta levyltään", joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa.

Miksi joskus on 'perhosia vatsassa'? Vatsa on meidän 'toiset aivot'. Pohjoisamerikkalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että ne miljoona solua, jotka ahertavat ruuansulatusjärjestelmässämme, toimivat toissijaisten aivojen tavoin kontrolloiden monia sellaisia elintoimintojamme, joilla on yhteys mm. Ruuansulatusjärjestelmämme hermoratojen kautta 'ajattelevat' aivomme saavat runsaasti informaatiota. Tutkimusten mukaan monet voimakkaat tunteemme ovat lähtöisin vatsasta. Esimerkiksi vaaratilanteet saavat aikaan vatsan kouristuksia ja suoliston möyryämään, samoin hetket ennen vaikeaa koetta tai ihastuksen tullessa lähietäisyydelle.

Kaikki ne tapahtumat, jotka olemme kokeneet tai nähneet jäävät tiedostamattomaan muistiimme, josta vähitellen on syntynyt valtava tietopankki, josta tilanteen mukaan tuntemukset 'vatsan perhosina' pulpahtavat esiin, oli sitten kyse rakastumisesta ensi silmäyksellä tai pitemmällä aikajänteellä. Menettävätkö naiset synnytyksen jälkeen herkkyytensä?

Jos synnytyksessä alapää on liian ahdas, on emättimen aluetta pakko operoida, minkä vuoksi lähes aina sinne jää pysyvää arpikudosta. Häpyhuulille ei synnytyksessä koidu vahinkoa, joten synnytyksellä ei ole vaikutusta myöhempään seksin harjoittamiseen. Se tiedetään, että äidinmaidon tuottamisen kannalta tärkeä prolaktiini vähentää imetyksen aikana sukupuolisia haluja. Voiko nainen saada orgasmin pelkästään rintojen koskettelusta?

Se ei ole vain mahdollista vaan melko yleistä. Miehille naisen rinnat ovat tärkeimmät katseen vangitsijat, seuraavaksi tulevat pakarat. Mikä on viikon paras päivä harrastaa seksiä? London School of Ecomicsin tutkijoiden mukaan torstai on viikon paras päivä seksuaalisten suhteiden hoitamiseen.

Koska tällöin sekä miehen että naisen hormonitasot ovat synkronissa. Syynä tähän on solujen sisäinen 24 tunnin biologinen kellomme. Asiaa on tutkittu mm. Tämä tarkoittaa myös sitä, että säätämällä biologista kelloasi hiukan aikaisemmalle torstaiaamuna, jolloin testostreni- ja estrogeenitasot ovat noin 5-kertaisia muihin päiviin nähden, saatat lähteä kotoasi töihin paljon onnellisempana.

Miksi suudellessamme taivutamme päätämme oikealle? Sikiöt ja vastasyntyneet pyrkivät nukkumaan siten, että kaula kiertyy oikealle. Tästä seuraa, että totumme pitämään tätä puolta sopivampana hyväilylle.

Miksi jotkut kiihottuvat seksuaalisesti vaaratilanteessa. Jotkut ihmiset näyttävät olevan addikteja adrenaliinille, joka tuottaa kemiallisesti samanlaisia tuntemuksia kuin mitä orgasmi saa aikaan. Lisäksi adrenaliini nostaa dopamiinitasoa keskushermostossa, mistä seuraa hyvän olon tunne. Viitteitä siltä, että vaaratilanteessa rakastavaisten kromosomissa 11 geenin DRD4: Tämä voi olla syynä siihen, että etsiydytään vaaratilanteisiin suuremman tyydytyksen saavuttamiseksi.

Voiko mies saada orgasmin ilman siemensyöksyä? Tavallisesti sitä sanotaan takaperoiseksi eli sisäiseksi siemensyöksyksi. Monimutkainen lihaksiston liikesarjan vuoksi tällöin siemenneste ohjautuu virtsarakkoon, josta se sitten aikanaan tulee virtsan mukana ulos. Jotkut miehet pystyvät harjaantumaan tässä niin, että halutessaan ohjaavat siemensyöksyn virtsarakkoon. Itämailla tällaisen tantrahierontaan liittyvän taidon opettelu ei ole kovin harvinaista.

Kiinassa tätä tapaa on käytetty ehkäisymenetelmänä siten, että penistä puristetaan sen juuresta niin kovaa, ettei siemensyöksy pääse purkautumaan ulospäin. Jos tämä virtsarakkoon suuntautuva siemensyöksy on spontaania, voi se olla merkki diabeteksesta tai eturauhasen operointitarpeesta.

Montako peräkkäistä orgasmia voi saada? Kalifornialaisessa avioliitto- ja seksineuvontakeskuksessa tutkittiin henkilön kohdalla yhteensä 10 tunnin ajan orgasmia ja sen kestoa. Eräs nainen sai ennätykseksi peräkkäistä orgasmia saman aktin aikana. Tehokkain miespuolinen ylti 16 kertaan. Päinvastoin saamme siitä nautintoa, se on hyvä tapa tutustua itseensä ja laukaista kertyneitä jännityksiä.

Sillä voi myös auttaa intiimissä parisuhteessa toinen toistaan. Vaikka kukaan ei ole näkemässä saatamme kiihottua seksuaalisesti itsestään ilman estoja ja häpeää. Silloin ajattelemme sitä, mistä pidämme, mikä tuntuu hyvältä ja minkä me tavallisesti lakanoiden välissä jaamme kumppanimme kanssa. Tämä merkitsee samalla sitä, että itsetyydytys voi parantaa asenteitamme rakastettuumme. Vastaako yhdyntä rasittavuudeltaan kilpaurheilua?

Ensimmäiset oireet seksuaalisesta kiihottumisesta ilmenevät siten, että sydän alkaa sykkiä 90 — kertaa minuutissa. Vähän ennen orgasmia se lyö noin ja kliimaksissa kertaa minuutissa. Säännöllinen sukupuolisuhteiden harjoittaminen pitää kunnossa monia elimistön osia, ei pelkästään sydäntä. Esimerkiksi hengitystiheys koitoksen aikana kasvaa 3-kertaiseksi normaalista. Tähän ei aina välttämättä ylletä edes kaikessa kilpaurheilussa.

Sen lisäksi seksin harjoittamisessa samoin kuin urheilussa aivoissa erittyy endorfiinejä, jotka saavat aikaan euforisen olon kannustaen pitämään yllä rasitusta. Koveneeko 'sarvi' iän myötä? Erektio heikkenee vanhetessa, kun paisuvaisessa kuitumisen sidekudoksen määrä kasvaa ja tämä syrjäyttää huokoskudoksen. Tämä prosessi alkaa jo 30 — 40 vuoden iässä ja sen seurauksena penis menettää elastisuuttaan ja laajentumiskykyään. Myös välilihana alueella verisuonten rakenne saattaa vaurioitua, mikä aiheuttaa verenkierron pienenemistä ollen yleinen syy erektion heikkenemiseen.

Myös laskimosuonten supistuskyvyn väheneminen on on merkittävä osasyy erektion menettämiseen. Tämä kysymys ei tunnu jättävän ihmiskuntaa milloinkaan rauhaan. Tutkija ja tiedemies Alfred Kinsey on paneutunut tähän asiaan ja tehnyt suurelle joukolle vapaaehtoisia asiaankuuluvia mittauksia. Vastavasti ohuimman ympärysmitta keskikohdalta mitattuna oli 3,8 cm ja paksuimman 17,2 cm. Todettakoon, että murrosässä erektiossa jäykkyys ja koko on suuremmillaan ja siitä se sitten iän saatossa rapistuu.

Laajemmat tutkimukset ovat tuoneet koko maapalloa koskevaa tietoa, jota kuvaa tämän linkin kartta. Voidaan myös todeta, että kirjallisuus tuntee mainintoja Kinseyn tuloksia pienemmistä peniksistä, mutta ilmeisesti kyseisissä tapauksissa synnynnäiset kasvuhäiriöt ovat olleet syinä. Mitä naisen sisällä tapahtuu, kun hän näkee miehen josta pitää? Tällöin naisen elimistössä tapahtuvat muutokset ovat nopeita ja monimutkaisia ja prosessiin osallistuvat monet elimistön järjestelmät.

Näkö- ja joskus myös hajuaisti antavat naisen aivoille hälytyksen, että näköpiirissä on 'mielenkiintoinen kohde'. Tahdosta riippumaton vegetatiivinen järjestelmä lähettää käskyn lisämunuaisille erittää lisää adrenaliinihormonia, joka lisää sydämen sykettä, laajentaa keuhkoputkia, lisää verenpainetta ja kiihdyttää keskushermostoa.

Kaikki naiselliset järjestelmät virittyvät maksimaaliseen valmiustilaan. Hypotalamuksessa oleva hormonitoimintaa säätelevä keskus lähettää suuren määrän erilaisia käskyjä neuronien välityksellä saaden aikaan estrogeenien erittymistä. Emätin kostuu ja hikirauhaset alkavat toimia täydellä teholla. Näiden tuoksujen avulla nainen pyrkii kiinnittämään miehen huomion ja houkuttelemaan tätä. Esimerkiksi hajuvesiteollisuus matkii tätä prosessia. Aivoissa rauhoittavan serotoniini- ja unettavan melatoniinihormonin erittyminen hidastuu.

Samalla endorfiinin tuotanto kiihtyy, mikä tekee euforisen olon ja saa kaiken tuntumaan naisesta 'ruusuiselta'. Ruokahalukeskus ei viestitä nälän tunnetta, vaikka asianomainen olisi ollut useita tunteja syömättä mitään. Voiko mies halutessaan estää erektionsa? Vapaaehtoistutkimukset osoittavat, että seksuaalisti kiihottavia kuvia näytettäessä jokainen koehenkilöistä sai erektion, vaikka pyrki mielessään tätä välttämään.

Siten vanha sanonta 'kyrvällä on oma tahtonsa' pitää edelleen paikkansa. Peniksen erektiota säätelee aivojen nautintokeskus tai yhtä aikaa kaksi eri keskusta selkäytimen myötävaikutuksella. Kun ajattelemme jotain henkilöä, jota kohtaan tunnemme seksuaalista vetovoimaa, kiihottuvat tietyt vegetatiivisen hermojärjestelmämme omasta tahdosta riippumattomat osat ja lantioalueen verenkierto kiihtyy.

Se saa aikaan myös, että veren määrä peniksessä kasvaa jopa kertaisesti. Tämä veri kertyy peniksen paisuvaisen sienimäisiin ontelorakenteisiin lisäten niiden tilavuutta.

Samaan aikaan laskimosuonet supistuvat hidastaen poistuvaa veren virtausta, jolloin verenpaine onteloissa kasvaa saaden aikaan peniksen koon merkittävän kasvun ja jäykistymisen. Kuten miehet ja pornoteollisuus hyvin tietävät, erektio ei synny pelkästään silloin, kun nainen kiihottaa miestä fyysisesti, vaan sen saa aikaan myös kuvan katselu tai pelkkä kiihottava muisto intiimistä hetkestä.

Miksi erektiossa joillakin miehillä penis käyristyy tai kaartuu? Tästä ei tarvitse olla huolissaan, ellei siitä ole haittaa seksin harjoittamisessa. Tämä useimmiten on synnynnäinen sairaus, joka on nimetty Ludvig XV: Yleensä, jos se on kehittyäkseen, se kehittyy vasta myöhemmällä aikuisiällä. Käyristyminen johtuu joustamattoman arpikudoksen muodostumisesta paisuvaisen ontelorakenteisiin.

Sen vuoksi joillakin miehillä erektiossa penis käyristyy uskomattoman paljon. Kirurginen toimenpide on ainoa lääke, jolla tästä vaivasta pääsee eroon. Tiede sanoo että on. Sen lisäksi, että 30 eri lihasta saa suutelemisessa harjaannusta, usein toistuvat suutelemiset lisäävät itsetuntoa ja parantavat verenkiertoa.

Amerikkalaiset tutkijat tietävät kertoa, että suutelemista harrastavat ihmiset elävät keskimäärin useita vuosia kauemmin kuin sitä harrastamattomat ja sen lisäksi he potevat vähemmän erilaisia särkyjä tai saavat erilaisia kohtauksia. Tämä voi johtua siitä, että suuteleminen saa aikaan monien hormonien lisäerittymistä, jolla on särkyä lieventäviä vaikutuksia ja jotka vahvistavat elimistön puolustuskykyä. Klassinen kielisuudelma eli 'tulisuudelma' saa sydämen tykyttämään kaksi kertaa tavallista nopeammin ja verenpaine nousee kohisten.

Aistit sumenevat ja näyttää usein siltä, että suutelun aikana osapuolet ovat sokeita ja kuuroja. Miksi miehillä on aamuerektio? Tämä johtuu siitä, että yöllä nukkuessa virtsarakko täyttyy aiheuttaen alavatsan laskimosuonten ahtaumaa, jolloin veren purkautuminen sydämeen heikkenee ja peniksen paisuvaiseen kertyy purkautumatonta verta.

Ilmiö on sama sukupuolisen kiihottumisen aikana, mutta aamuerektioon ei liity sukupuolihaluja. Aamuerektio osoittaa, ettei mies ole impotentti ainakaan fyysisesti, vaan jos näitä ongelmia on, niin ne johtuvat ujoudesta tai psyykkisistä syistä. Tavallisesti ei, mutta on oltava varovainen mm. Ajon aikana kivekset ovat alttiina satulan aiheuttamalle tärinälle ja iskuille. Kilpapyörien satulat ovat tavattoman kovia ja voivat häiritä sukupuolielinten verenkiertoa ja kuoppaisilla teillä tärinä välittyy entistä kovempana niihin.

On suositeltavaa nousta satulasta polkimien varaan ainakin puolen tunnin välein. Voiko nainen olla impotentti? Kaikilla naisilla on sama ominaisuus, heiltä puuttuu klitoriksen turpoamiskyky. Kuten peniksen erektiohäiriössä, tämä ei estä naista osallistumaan passiivisena osapuolena yhdyntään, mutta se kyllä vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon saamista. Väkeä oli kuin ylösnousemuksessa. Loppuehtoosta parkkipaikkoja taisi olla jaossa enää hautuumaan syrjässä.

Pekka Niskan Pojat näyttivät ottaneen tai saaneen lämmittelijän roolin ja aloittivat iltasoiton. Hiukan ahtaan oloista oli, kun akvaarion ovi oli suljettuna vielä siinä vaiheessa, vaikka sitä jo silloin tällöin hiukan raoteltiinkin. Monella muulla tanssipaikalla ei olisi tullut tanssimisesta mitään illan väkitiheydellä, mutta sen verran taitavaa ja toiset huomioon ottavaa porukka oli, jotta hyppimään pystyi suhteellisen mukavasti.

Tähtiorkesterin kohdalla soittava eli toisen setin aloitti Helminauha, joka minulle oli uusi tuttavuus. Pitkin katsein seurailimme kotiristin kanssa, kun nuoria poikia lappoi soittimiensa taakse. Taisi siinä vilahtaa ajatus mennä tämän setin ajaksi kahvion puolelle hakemaan lisävoimia PNP: Jäimme kuitenkin kuuntelemaan ensimmäiset kappaleet. Jälleen kerran pitää tunnustaa, että ennakkoasenne oli täysin pielessä.

Vuosiin en ole kuullut nuoren uuden orkesterin soittaneen niin hyvää tanssimusiikkia, mitä Helminauha soitti. Kaiken lisäksi se soitti hyvin koko illan ei vain ensimmäisiä kappaleita. Triolit ja hitaat valssit olivat lähes samaa tasoa kuin Hugo Strasserilla erona vain, että Helminauhalla oli myös loistava solisti.

Vankkumaton mielipiteeni lienee, että nuo pojat ovat kuumaa kamaa ensi suven lavamarkkinoilla. Ehkä tämän ensihuuman vuoksi PNP: Tilanteesta teki jännittävän se, kun Helminauhaa pää mittaamaan toisella hyvällä orkesterilla eli PNP: Jos sokkotestiin olisin joutunut, en pitäisi mahdottomana, että olisin pistänyt Helminauhan ykköseksi ja sitten vasta PNP. Muistutan kuitenkin, etten ymmärrä varsinaisesta musiikista mitään ja kuuntelen sitä jaloillani eli miten se sopii minulle tuttuihin tanssiliikkeisiin niin rytmisesti kuin melodisesti.

Kiitokset Sarille ja koko Pavin henkilökunnalle uhrautuvasta työstänne meidän ja koko tanssikulttuurin eteen. Ilman teitä mielialamme huolto ja ylläpito olisi kokonaan tablettien varassa. Pienenä loppukaneettina vielä, että monet puhujat saisivat ottaa oppia Sarin kiitospuheesta: Onko joillakin naisilla "hotdog"-lihaksisto?

Monille "hotdog"-ilmaisu sukupuoliyhteyteen liittyen lienee tuntematon, mutta sitä käytetään puhuttaessa naisen lantiopohjan, tarkemmin välilihan perineum ja emättimen alueiden, tahdosta riippumattomista supistuksista naisen orgasmin aikana. Kuukausien harjoittelun tuloksena jotkut naiset voivat saada näitä supistuksia aikaan tahdonvaraisesti. Kun yhdynnän aikana ollaan hetki liikkumattomassa tilassa, miehestä voi tuntua kuin hänen penistään nuoltaisi. Väitetään, että tällaista kykyä tavataan erityisesti itämaisilla naisilla.

Kaikki naiset eivät suinkaan pysty tällaista kykyä saavuttamaan, vaikka he kuinka harjoittelisivat lantiopohjan lihaksistoaan.

On olemassa erilaisia harjoitusohjelmia, joiden avulla näiden lihasten jännitysvoimaa voidaan jopa kertaistaa muutaman kuukauden harjoittelulla. Rakastuminen - onko se sairaus? On totta, että rakastuneilla ihmisillä on samanlaisia oireita kuin pakkomielteistä kärsivillä sairailla.

Molemmilla on alhainen serotoniinitaso, minkä vuoksi neuronit välittävät huonosti hermoimpulsseja. Alhainen serotoniinitaso voi aiheuttaa aggressiivisuutta ja järjettömiä tekoja. Pisan yliopiston tutkijoiden mukaan, rakastuminen ja mielenterveyshäiriöt, ovat patologisesti samanlaisia mitä tulee niiden aiheuttamiin rakenteellisiin ja kemiallisiin muutoksiin aivoissa. Kummassakin tapauksessa ne ottavat uhrilta samat aivoalueet hallintaansa.

Miksi sydän lyö kovemmin ollessamme kiihtyneitä tai rakastuneita? Mekanismi on hyvin samanlainen kuin, jos olemme peloissamme. Sydän jyskyttää, polvet ovat hervottomia, suuta kuivaa ja vatsassa kiertää. Kaikki tämä johtuu vegetatiivisesta hermostosta, joka ohjaa tahdosta riippumattomia elintoimintojamme, kuten hengitystä ja sydämen lyöntitiheyttä. Kun aivomme saavat viestin jostakin uhasta tai kun rakkaushalut johonkin kohteeseen iskevät päälle, se laukaisee sarjan reaktioita, jotka pistävät elimistömme maksimaaliseen reaktiovalmiuteen.

Hälytys menee aivojen hypotalamukseen, joka silmänräpäyksessä erittää stressihormoneja, erityisesti adrenaliinia. Samaan aikaan hermoratoja pitkin sydämeen käsky, jotta sen tulee olla valmiina kaikkeen mahdolliseen.

Onko rakastuminen terveydelle hyväksi? Kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että pariskunnan väliset hellät suhteet ja aktiivinen sukupuolielämä edistävät terveyttä. Tämä johtuu useammastakin syystä.

Ensinnäkin seksuaalinen kiihottuminen lisää oksitosiinihormonin erittymistä, mistä puolestaan seuraa tiedostamaton kumppanin tarpeiden tyydyttäminen ja se herättää lämpimiä tunteita toista kohtaan. Seksi laukaisee stressiä ja lisää onnen täyttymystä ja nautintoa. Tämän saavat aikaan lisääntyneet endorfiinit, jotka tunnetaan myös 'onnellisuushormonien' nimellä, vaikka ne eivät ole varsinaisia hormoneita, vaan sisäisesti tuotettuja opioideja opiaatteja.

Ne aiheuttavat aivoissa ekstaasin, unen ja hyvänolon tapaisia tuntemuksia. Laaja 90 henkilön amerikkalainen tutkimus osoittaa, että oksitosiini ja endorfiinit lisäävät elimistömme vastustuskykyä erilaisiin sairauksiin. Sukupuoliyhdynnän aikana vapautuu typpimonoksidia, mikä lisää sukupuolielinten verenkiertoa ja sitä kautta pienentää miehillä esimerkiksi prostatasairauksien syntymisriskiä. Kaiken kaikkiaan seksuaalisesti aktiiviset ihmiset sairastavat vähemmän, ovat sosiaalisempia ja luonteeltaan tasapainoisempia sekä nauttivat elämästään muita enemmän.

Valitettavasti rakkaudessa kaikki ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Siihen liittyy niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita kuten hurmiota, juhlamieltä, raivoa, inhoa ja torjuntaa.

Rakastuminen saattaa olla kehittynyt sen vuoksi. Että suuri osa ihmisistä ja tietyistä eläimistä on päättänyt keskittyä yhteen säästääkseen tälle kaiken energiansa ja huomionsa. Näin elämisen olosuhteet ja eloonjäämisen mahdollisuudet paranevat. Paradoksaalista on, että kohdatessamme uuden halujemme kohteen, pitää meidän rakastua jälleen ja vielä edellistä kertaa voimakkaammin. Tästä seuraa samanlaista paniikkia kuin ainakin nisäkkäillä nuoren jälkeläisen vieroitus äidin helmoista tulemaan toimeen omin voimin.

Tällöin rakkaus saattaa muuttua vihaksi ja inhoksi, koska aivojen palkitsemisalueet ovat läheisesti sidoksissa aivojen alueeseen, jossa käsitellään raivoa. Vielä on syytä huomata, että erotessaan rakastuneet yleensä taipuvat kohtaloonsa ja vaipuvat ehkä pitkäksikin aikaa masennukseen ja epätoivoon. Nämä negatiiviset tunteet voivat saada aikaan pakonomaista ahdistusta ja psykopaattien tapauksessa jopa rakkaampansa tappamisen.

Joissakin henkilöissä rakkaus saattaa nostaa esiin paljon suurempia ja kohtalokkaista piirteitä, mitä tavallinen ihminen ihminen ei yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan. Näyttää siltä, että parisuhteen onnistumista on erittäin vaikea etukäteen ennustaa, mutta tutkimukset antavat vahvoja viitteitä siitä, että geneettisten selvitysten avulla eron ennustettavuutta voidaan lisätä. Tätä varten on kehitetty erilaisia matemaattisia mallejakin, jotka ehkä havainnollistavat asiaa, mutta joiden tarkkuus on korkeintaan se, kuinka päteviä ovat lähtöarvot.

Rakaudella on erilaisia muotoja, mutta todennäköisesti niillä on yksi yhteinen kehityspiirre, jota tiede yhä edelleen on etsimässä. Äidinrakkaus on hyvä lähtökohta. Se on biologinen tunne aistiin verrattavissa. Eläimillä, jotka auttavat jälkeläisiään säilymään hengissä, vanhempien yhteiselo on olennainen osa arkipäivää, jolloin myös geenit siirretään seuraavalle sukupolvelle. Oksitosiinilla on tärkeä osa siinä prosessissa, jossa äidin ja lapsen välille kehittyvät kiinteät siteet.

Toinen hormoni, prolaktiini, luo valmiuksia äidille ja isälle vanhemmuuteen. Äidinrakkaus poikkeaa nisäkkäillä naaraan ja uroksen välisestä rakkaudesta. Peltohiirillä on vain yksi seksikumppani, mutta vasopresiinihormonin tuottamiseen liittyvä pieni geenimuutos tekee tästä eläimestä seksihurjastelijan. Oli rakkauden alkuperä mikä tahansa, niin romanttisen rakkauden tarkoituksena on ollut ja on saada aikaan onnellisuuden ja täydellisyyden tuntemusta.

Rakkauden siteet eivät rajoitu yksinomaan miehen ja naisen välille, myös homoseksuaalinen suhde voi ylläpitää lujiakin sosiaalisia siteitä. Kun kohdallemme osuu todellinen rakkaus, on tehtävä päätös syvällisemmästä kumppanuudesta. Päätöksen tekoon vaikuttavat monet toivotut ja epätoivotut tekijät. Oleellisia tekijöitä ovat mm. Naiset etsivät puolisokseen, pitkää ja hyvän näköistä maskuliinikasvoista miestä, joka on rikas ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa.

Miehet arvostavat nuoria, hedelmällisiä, ei liian pitkiä ja kapeavyötäröisiä naisia. Muut tekijät ovat epäoleellisempia. Ihmiset tuntevat vetovoimaa sellaisia kohtaan, jotka muistuttavat heitä itseään tai heidän vanhempiaan. Vetovoimaa antaa se, että henkilöillä on keskenään erilaiset molekyyliyhdisteet immuunijärjestelmissään MHC.

Jos parilla on erilaiset immunologiset geenit, on näiden populaatio suurempi, jolloin on todennäköistä, että he saavat terveempiä yhteisiä jälkeläisiä, koska näillä on monipuolisempaa vastustuskykyä moninaisiin sairauksiin nähden. Jotkut eläinlajit, kuten linnut ja hiiret, kilpakosijat houkuttelevat potentiaalisia puolisojaan monipuolisella laululla ja tanssilla. Ihmisillä älykkyys ja taito ovat korkealle arvostettuja ominaisuuksia naimamarkkinoilla.

Jopa se, että on jo suhde jonkun toisen kanssa, voi tehdä tästä himoitun toisten potentiaalisten kosiskelijoiden keskuudessa. Tätä yritettiin torjua mm. Rikkailla valtaapitävillä kun tahtoi olla paremmat kumppanit. On myös paljon muita tekijöitä, jotka ovat vielä enemmän sattumanvaraisia.

Naisten vetovoima ja feromiinieritys tuoksuvat merkkausaineet vaihdella kuukausittain ja hormonitasojen mukaan. Tämän vuoksitietty pilleri voi estää sen, ettei nainen pysty valitsemaan itselleen sopivaa kumppania. Siten näistä monista tekijöistä johtuen todellisen rakkauden löytäminen voi olla hyvin vaikeasti ennustettavissa. Tämä heijastuu myös siinä, että monet elämäntavoiltaan hurjat notkuvat internetin seksisivuilla pikasuhteita etsien.

Koska vahvaa indisiota sille, ettei musiikkitalossa tuota tanssipuolta liiaksi tulla näkemään, niin pakko oli mennä pällistelemään ja samalla kuuntelemaan, mikä on maan musiikkihuippujen käsitys tanssimusiikista ja tanssiaisista. Toinen osuus oli Pjotr Tsaikovskin Manfred-sinfonia. Kumpikin musiikki oli minulle vierasta, mutta sen verran olin ymmärtävinäni, että talon akustiikka oli hyvä.

Tällä kertaa eivät asiantuntijat ilmeisesti ole kovin paljoa valehdelleet. Kuten vanhanajan iltamissa, niin lopuksi oli kaksi tuntia tanssia lämpiössä kivilaatoilla. Hyvin olivat laatoittaneet, saumat olivat suorassa ja kaikki. Samaa laattaa näytti olevan, mitä päivällä olin ollut liimailemassa pojan talon ulkoterassille. Tanssiorkesteri oli ilmeisesti pistetty kokoon Helsingin kaupunginorkesterin jäsenistä.

Loistavia muusikkoja tuntuivat olevan kaikki. Tosin tanssimusiikista tuskin kenelläkään oli mitään hajua, ainakin siitä päätellen, että aika paljon piti arvata, mikä tanssilaji oli menossa. Kuulutus antoi pieniä viitteitä, mutta joskus näyttivät lunttilapun rivit menneen sekaisin. Salsana piti pomppia, kun en muuta keksinyt rytmistä.

Tosin jossakin kohtaa mikrofoniin joku hihkui cha-cha chaa, mutta mielestäni sillä ei ollut mitään tekemistä tämän tanssimusiikin kanssa. Muutamat tangot tuntuivat jalkaan oikein sopivilta. Väki ilmeisesti koki tanssimusiikin sen verran haastavaksi, että tauon jälkeen monet suuntasivat kulkunsa narikkaa kohti, kun sadekin näytti lakanneen.

Itse päätimme kotiristin kanssa katsoa illan loppuun asti, kun kerran kallis hinta oli maksettu. Pirssille kävellessämme perheen pää totesi muistaakseni, että tulipahana nähtyä tuo korkeakulttuurin kehto.

Sana 'rakas' esiintyy monessa merkityksessä jokapäiväisessä elämässämme: Joissakin kielissä on yli kymmenen eri sanaa, jotka merkitsevät rakkautta ja rakastumista. Runoilijat ja säveltäjät tarkastelevat rakkautta teoksissaan eri näkökulmista, se on pohjaton lähde. Rakkaustiede on vielä lapsenkengissä, vaikka ensi askeleet on otettu rakkauden luonteen ja alkuperän selvittämisessä. Nykymenetelmin pystytään tutkimaan rakastuneen ihmisen aivojen aktivoitumista ja biokemiallisia muutoksia.

Tässä tarkastellaan rakkauden tuomia erilaisia inhimillisiä kokemuksia, ihastuksen kohteen valintaa ja tämän houkuttelemista sekä etsimme rakkauden juuria ihmisen kehityshistoriasta. Mitä rakastumisen vuoristoradalla oikeasti tapahtuu koettaessa euforiaa ja epätoivoa? Mikä aiheuttaa rakkautta ja riippuvuutta siitä? Aivokuvauksessa rakkaus näyttää samanlaiselta kuin, jos ihminen olisi hullu tai häiritsevän pakkomielteen vallassa.

Tutkimusten mukaan rakastuessamme ensimmäistä kertaa seretoniin taso romahtaa ja palkitsemiseen liittyvällä aivoalueella dopamiinin taso nousee rajusti. Ilmiö on sama huumeriippuvaisten kohdalla. Muodostuu hyvin voimakkaista siteitä mielihyvän ja halujen välillä. Seksihormonit, kuten esimerkiksi testosteroni, voivat saada aikaan normaalista poikkeavaa irstailua. Stressihormonit, kortisoli ja amfetamiinien tai feniletilamiinin kaltaiset kemialliset aineet saavat aikaan tunnekuohuja ja käytön jatkuessa ne tulevat joka kerta yhä voimakkaampia.

Toiset hormonit kuten oksitosiini ja vasopresiini ovat ratkaisevassa asemassa pitkäaikaisten suhteiden muodostumisessa. Pareilla, jotka ovat olleet kauan yhdessä, näyttää näiden kemikaalien osuus aivojen aktivoijina säilyneen. Tämä käy ilmi esimerkiksi tutkimalla valokuvia parien elämän varrelta.

Oksitosiinia kehittyy sukupuoliyhdynnän, koskettelun ja suukottelun aikana. Myös aivokuvatutkimukset tukevat sitä, että se on hormoni, joka saa meidät luottamaan, se lisää sosiaalista auttamishalua ja se on ehdottoman välttämätön parinmuodostuksessa.

Sanonnan 'rakkaus on sokea' todistavat oikeaksi aivokuvaukset, joiden mukaan rakastuneen ihmisen aivojen palkitsemisalueet ovat aktivoituneet runsaasta dopimiinista ja samanaikaisesti aivoalueet, missä käsitellään negatiivisia tunteita ja arvioidaan kriittisesti asioita, ovat totaalisesti sammuksissa eli eivät ole aktiivisessa tilassa.

Serotoniini on aivojen välittäjäaine. Se vaikuttaa mielialaan sekä jossain määrin myös uneen, ja sen vajaus voi ilmetä alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä. Serotoniinin puute voi aiheuttaa impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä. Serotoniini säätelee ihmisen ruoka- ja seksihaluja: Elimistön liika serotoniinipitoisuus vähentää puolestaan seksuaalista halukkuutta ja kykyä seksuaaliseen nautintoon. Ihmisen herkkyys voimakkaille kipuärsykkeille on kääntäen verrannollinen aivojen serotoniinipitoisuudelle ja dopamiinipitoisuudelle.

Dopamiini aiheuttaa mielihyvän kokemuksia ja osallistuu tunteiden säätelyyn. Heroiini, kokaiini ja amfetamiini aiheuttavat mielialan kohoamista dopamiinin välityksellä.

Dopamiini vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi nostaen sydämen sykettä ja verenpainetta. Dopamiini tehostaa myös oppimista. Testosteroni on sukupuolihormoni, jota erittyy sekä miehillä että naisilla. Miesten tuottamat määrät ovat huomattavasti suuremmat, naiset tuottavat noin kymmenesosan miesten tavallisesta määrästä.

Testosteroni kiihdyttää lihasten kasvua, joten sitä on käytetty dopingaineena. Miesten onkin helpompi saada kerätyksi itselleen treenaamalla lihasmassaa, kuin naisten.

Seksikauppa rakastelu gay videot

Nahka homo fetissi thai teen sex

TISSI TUBE EROOTTINEN HIERONTA GAY KUOPIO

: Seksi rovaniemi homoseksuaaliseen seksilelu

HOMOSEKSUAALISEEN TYTÖN ORGASMI ITSETYYDYTYS Ja sitten jatkuu taas opetus ilman että muut oppilaat tietävät, mihin koskevat. Alkoholi ei anna nukkua kunnolla muun muassa, koska aineenvaihdunnan kiihtyessä joutuu juoksemaan jatkuvasti pytyllä, jolloin syvä uni häiriintyy ja herättyään seksi rovaniemi homoseksuaaliseen seksilelu tuntee itsensä väsyneeksi. Tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että vanhemmille ihmisille tango on sopivampi, hauskempi ja hyödyllisempi aktiviteettimuoto kuin muut perinteiset liikuntamuodot. Ja ei, en siis todellakaan ole sitä mieltä, että oikea aika seksikokeiluihin olisi ala-asteiässä tai vielä yläasteellakaan, mutta näin asiat nykypäivänä vain menevät, valitettavasti. Nykynuorten elämä on tosi pinnallista. Kuudennella aiheesta ei juuri puhuttu.
Suomiseksiä videot seksi puhelu homoseksuaaliseen Avointa keskustelua eikä 'aikuismaista' auktoriteettipelleily tai 'sotilaskuria'. Eli älä nyt yleistä, eivät ne asiat noin mustavalkoisia ole monenkaan naisen kohdalla, on pikemminkin harvinaista, mitä tuttujen juttuja olen kuunnellut että heitä joku lähestyisi. Sinulla ei ole siihen mitään oikeutta! Tämä johtuu siitä, että yöllä nukkuessa virtsarakko täyttyy aiheuttaen alavatsan laskimosuonten ahtaumaa, jolloin veren purkautuminen sydämeen heikkenee ja peniksen paisuvaiseen kertyy purkautumatonta verta. Hienoja asioita nekin, mutta nyt lähes 20 vuotta myöhemmin muutamilla elämän laatua alentavat varsinkin liikkumiseen liittyvät rajoitteet.
Seksi rovaniemi homoseksuaaliseen seksilelu Tangon käyttö uutena harjoitusmuotona on antanut lupaavia tuloksia muun muassa Pt: Ja syvemmät orgasmit, jostain syystä. No mä ainakin aloitin touhut 6 -vuotiaana samanikäisten kanssa. En jäänyt kotiin nyhjäämään ja kauan kestikin kunnes löysin jonkun kiinnostavan joka oli myös minusta kiinnostunut. Sexin kaunistelun lopettaminen voisi ennemminkin toimia, jos sitä markkinoitaisiin sen haittojen ja vaarojen puolelta eli siis täysin eri asenteella medioissa, kuin nykysin.