Seksi mies homoseksuaaliseen päällä kulli kalu

Muistaakseni en saanut niitä paljoa. Ja minut nukutettiin, enkä kai? Leikkaus tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä, joten menin sairaalaan aamupäivällä ja iltapäivällä pääsin pois.

Kipu on jokaisella erilainen. Minulla ei ole ollut kipuja lukuunottamatta lyhyitä "pistomaisia" kipuja. Toiset taas kertovat että kivut ovat olleet koviakin. Alkuun vaatteiden pitäminen on inhottavaa tai jopa kivuliasta. Vähän aikaista sanoa, tikit on vieläkin paikallaan.

Eli rumahan se on ku prkl Stondikset kiusaa öisin ja tuntuu ilkeeltä herätä joka yö ku heppiä kiristää. Ja seisokki pääsee noin puoleen mittaan ku tikit alkaa ottaa vastaan. Nyt on alkanu huolettaa, että kiristääkö nahka sit kunnon asennossa, kun kieltämättä meikän kalu on normaalisti suht pieni, mut toimintakunnossa ihan eri luokkaa.

Kaippa se nahka venyy sit ajan myötä.. Ja terska btw alkaa jo tottua tohon housujen hankaamiseen. Kuivuu vaan jotenkin kummasti ja iho hilseilee.

Muuten ihan hyvä fiilis. Ihmettelen kuitenkin, miten tossa toisella palstalla porukka pääsee "tositoimiin" jo 2 viikon jälkeen leikkauksesta Arpi on noin sentin päässä terskasta ja nahka on seisoessa tiukka, aluksi ehkä hieman liiankin tiukka. Mielestäni leikkaus on hyvin onnistunut ja olen siihen tyytyväinen, siihen ei tarvitse mitään lisätä eikä poistaa.

Luonnollisesti vehkeeni näyttää hyvälle, tosi hyvälle. Vaikuttaa ja tuntuu eri ihmisille eri tavalla. Eli alku aina hankalaa, mutta lopussa homma pelittääkin sitten paljon paremmin. Mulla on ahdas esinahka ja leikkaukseen meno jännittää paljon. Just jäkikipujen ja sen sellaisen takia. Ei tämä mun elämää häiritse. Nyt kun ei ole muijaakaan, niin seksiäkään ei tule harrasteltua ja masturboida voi esinahka päälläkin.

Jos alan seurustelemaan, niin ehkä sitten menen leikkauttamaan tuon nahan pois. Kyllä se ympärileikattu toimii vähintään yhtä hyvin. Toimiiko pitkittäin leikattu kalu myös yhtä hyvin kuin ympärileikattu? Jos esinahka kiristää, kannattaa se leikkauttaa. Minulla ilmestyi aina yhdynnässä kireään nahkaan haavaumia, jotka oli tosi kipeitä aina pari päivää.

Eikä ex-vaimo sitä välttämättä ymmärtänyt Leikkauksen jälkeen oon ollu tosi tyytyväinen. Stondis on mahtava nykyisin. Ja jos laukeaminen on hiukan pitkittynyt, niin siitähän useimmat naiset just tykkää, ettei tule liian pian. Jos olisin tiennyt, että ympärileikkaus vaikuttaa miehen seksiin niin, ettei penis kunnolla seiso, eikä millään meinaa laueta suuseksissäkään, niin olisin valinnut leikkaamattoman miehen! Ympärileikatun mieheni terskasta puuttuu T. Esinahka suojaisi terskan ja toimisi "kuulalaakerin" tapaan yhdynnässä kiihottavana ja liukastuttavana tekijänä.

Nyt terska on kuin mäntä, joka vie pillun nesteetkin mukanaan ja pillu kuivuu ennen aikojaan kesken yhdynnän. Faktatietoakin on, laitan tänne kunhan löydän!

Ympärileikkaus aiheuttaa sen, että esinahka poistetaan ja terska on sen jälkeen aina ilman suojaavaa esinahkaa. Ajan kanssa ympärileikatun peniksen terskan limakalvo paksuuntuu jonkin verran ja tuntoherkkyys vähenee. Muistan, että leikatut preferoivat anaalia ja fellaatiota enemmän kuin leikkaamattomat, jotka tykkäsivät enemmän taas perus-aromipesästä.

Leikatut naivat myös pitkin vedoin, mikä nahan puutteen vuoksi kuivatti pillua. Seurauksena seksiä ei koettu yhtä tyydyttävänä kummankaan osapuolen mielestä. Käytännössä siis seksielämä oli huonompaa näillä leikatuilla. Mikäli mieheltä poistetaan esinahan side Suomessa tehtävissä leikkauksissa se säästetään , hän kadottaa erittäin erogeenisen alueen.

Esinahan siteen tehtävänä on myös tukea penistä erektiossa sekä erityisesti terskaan yhdynnän aikana. Se korvaa eläimillä esiintyvän peniksen luun. Esinahan siteellä on siten tärkeä roolinsa erektiossa ja yhdynnässä. Voi myös olla, että terskan epiteelin vahvistuessa terskan pinta menettää osan tuntoherkkyydestään. Rottakokeissa on havaittu, että ympärileikatuilla uroksilla on vaikeuksia saada erektio sekä ongelmia ohjata siitin naaraan emättimeen.

Laumann kumppaneineen vertaili ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten seksuaalikäyttäytymistä ja havaitsi, että ympärileikatut miehet harrastavat enemmän itsetyydytystä sekä suu- ja anaaliseksiä.

Itsetyydytys ei siis vähenny ympärileikkauksen myötä, kuten luvulla sitkeästi väitettiin. Homoseksuaalisissa suhteissa ympärileikatuilla on myös enemmän taipumusta harrastaa anaaliseksiä kuin ympärileikkaamattomilla. Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat saavansa emätinorgasmeja harvemmin ympärileikatun miehen kanssa.

Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä. Lisäksi naiset ilmoittivat, että heillä oli ympärileikattujen miesten kanssa enemmän epämiellyttäviä tuntemuksia yhdynnän aikana ja heidän emättimensä kuivui yhdynnän edetessä.

Naiset saivat ympärileikattujen miesten kanssa myös harvemmin useita perättäisiä orgasmeja. Kyseisen tutkimuksen mukaan ympärileikatut miehet myös yhtyvät naiseen eri tavalla kuin miehet joilla on esinahka.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan 73 prosenttia ympärileikatuista miehistä työntyy naiseen rajummin ja syvemmälle kuin ympärileikkaamattomat miehet.

Ympärileikatut miehet tekevät myös pidempiä työntöjä. Ympärileikattu penis ei nimittäin luista emättimen pintaa pitkin samalla tavoin kuin ympärileikkaamaton penis. Tavesin tutkimuksen mukaan ympärileikattua penistä täytyy liikuttaa emättimessä 10 kertaa voimallisemmin kuin ympärileikkaamatonta. Tämä johtuu siitä, että esinahka rullaa yhdynnän aikana edestakaisin ja toimii eräänlaisena kuulalaakerina siittimen ja emättimen välillä.

Lisäksi ympärileikatun siittimen terskan korona vetää emättimen nesteet yhdynnän aikana ulos emättimestä. Näin voiteleva väliaine siittimen ja emättimen välillä ehtyy ja kitka suurenee. Olisko tunnepuolella osuutta, alkuhekuma ohitettu ja arki astumassa suhteeseen Olen nainen ja kokemusta leikatuista sekä leikkaamattomista.

Ainoat, joilla ollut ongelmia erektion säilyvyyden, tunnon ja tulemiszen kanssa, ovat olleet leikattuja. Mielestäni ympärileikkaukseen tulisi turvautua vain äärimmäisessä hädässä. Ympärileikkaus vie mieheltä tunnon ja parkkiinnuttaa terskan vuosien saatossa.

Senhän jo näkee ja tunteekin kun vertaa miltä leikattu ja leikkaamaton näyttävät. Joillakin leikatuilla varmasti kalu toimii hyvin, mutta tuo tuntoaistin ja herkkyyden vähentyminen koskee näitä onnellisiakin.

Siinä asiassa olen samaa mieltä, että tuntoherkkyys saattaa vähentyä ympärileikatulta. Siksi ihmettelenkin tuolla ylempänä mainittua "tieteellistä" tutkimustulosta, että "Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä. Joku puhuu nyt itseään pussiin. Moni nainen muuten pitää siitä, jos mies ei tule aivan heti.

Liian moni nainen on saanut kärsiä "kolmen minuutin munista". Ja sit vielä sanoisin, että ei ympärileikkaus erektioon vaikuta. Sillä ei oo mitään tekemistä tuntoherkkyyden kanssa, vaan siinä pelaa korvien väli. Minulla on miestuttava joka leikattiin vasta aikuisiällä. Nyt katuu ja kovasti, ihmetteli etteivät puhuneetkaan lääkärit venytyshoitojen mahdollisuudesta tms.

Hänelle nimenomaan tuli erektio-ongelmia kohta leikkauksesta toivuttuaan, koska tuntoaisti alkoi vähetä ja tuntuma oli niin paljon huonompi kuin se johon hän aikuisena oli jo ehtinyt tottua. Hänelle tuli pieniä nirhaumia kireään nahkaan yhdyntöjen jälkeen ja nirhaumat olivat kipeitä. Mutta enää hän ei lähtisi leikattavaksi. Tuntee että häntä on jollakin tapaa huijattu: Ainahan sä voit jauhaa lisää, mutta pääasiassa mitä naisten juttuja lukee, niin ne nauttii enemmän ympärileikatusta kalusta, kuin leikkaamattomasta.

Tuntuu kuulemma hyvältä, näyttää hyvältä ja silleen. Maailmassa on satoja miljoonia ympärileikattuja kaluja ja varmaan toimivat. Jyväkuoriaisen peniksessä on piikkejä, jotka repivät naaraan elimistöä ja jättävät siihen arpia.

Sinivalaan kivekset painavat noin 55 kiloa, mutta Grönlanninvalaan kivekset painavat peräti yli 1 kiloa. Eniten nännejä on Madagaskarissa asustavalla siilin kaltaisella entetes ecaudutatus -nimisellä eläimellä.

Eläin omistaa jopa 22—24 nänniä. Myös simpansseilla ja kissoilla on piikkipenikset. Ne kait jotenkin valmistelee naaraan elimistöä raskauteen. Niin ja norsu on suurin maaeläin, jolla on havaittu homoseksuaalisuutta.

On kuulemma aika hurjaa kun mieselefantit riehuu keskenään. Mutta onhan sitä kuulemma jokaisessa eläinlajissa kuulemma homoseksuaaleja yksilöitä. Mikshän niistä ei koskaan tehdä dokkaria? Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Keräsin tähän muutaman itseäni kiinnostavan: Kalkkarokäärmeen yhdyntä kestää 23 tuntia ja 15 minuuttia. Myös elefantit harrastavat itsetyydytystä ja käyttävät siihen kärsäänsä. Koiraspuolinen keisaripingviini saa ainoastaan yhden orgasmin vuodessa.

Muistaakseni en saanut niitä paljoa. Ja minut nukutettiin, enkä kai? Leikkaus tehtiin päiväkirurgisena toimenpiteenä, joten menin sairaalaan aamupäivällä ja iltapäivällä pääsin pois. Kipu on jokaisella erilainen. Minulla ei ole ollut kipuja lukuunottamatta lyhyitä "pistomaisia" kipuja. Toiset taas kertovat että kivut ovat olleet koviakin.

Alkuun vaatteiden pitäminen on inhottavaa tai jopa kivuliasta. Vähän aikaista sanoa, tikit on vieläkin paikallaan. Eli rumahan se on ku prkl Stondikset kiusaa öisin ja tuntuu ilkeeltä herätä joka yö ku heppiä kiristää. Ja seisokki pääsee noin puoleen mittaan ku tikit alkaa ottaa vastaan. Nyt on alkanu huolettaa, että kiristääkö nahka sit kunnon asennossa, kun kieltämättä meikän kalu on normaalisti suht pieni, mut toimintakunnossa ihan eri luokkaa.

Kaippa se nahka venyy sit ajan myötä.. Ja terska btw alkaa jo tottua tohon housujen hankaamiseen. Kuivuu vaan jotenkin kummasti ja iho hilseilee. Muuten ihan hyvä fiilis. Ihmettelen kuitenkin, miten tossa toisella palstalla porukka pääsee "tositoimiin" jo 2 viikon jälkeen leikkauksesta Arpi on noin sentin päässä terskasta ja nahka on seisoessa tiukka, aluksi ehkä hieman liiankin tiukka.

Mielestäni leikkaus on hyvin onnistunut ja olen siihen tyytyväinen, siihen ei tarvitse mitään lisätä eikä poistaa. Luonnollisesti vehkeeni näyttää hyvälle, tosi hyvälle. Vaikuttaa ja tuntuu eri ihmisille eri tavalla. Eli alku aina hankalaa, mutta lopussa homma pelittääkin sitten paljon paremmin. Mulla on ahdas esinahka ja leikkaukseen meno jännittää paljon. Just jäkikipujen ja sen sellaisen takia. Ei tämä mun elämää häiritse. Nyt kun ei ole muijaakaan, niin seksiäkään ei tule harrasteltua ja masturboida voi esinahka päälläkin.

Jos alan seurustelemaan, niin ehkä sitten menen leikkauttamaan tuon nahan pois. Kyllä se ympärileikattu toimii vähintään yhtä hyvin. Toimiiko pitkittäin leikattu kalu myös yhtä hyvin kuin ympärileikattu?

Jos esinahka kiristää, kannattaa se leikkauttaa. Minulla ilmestyi aina yhdynnässä kireään nahkaan haavaumia, jotka oli tosi kipeitä aina pari päivää. Eikä ex-vaimo sitä välttämättä ymmärtänyt Leikkauksen jälkeen oon ollu tosi tyytyväinen. Stondis on mahtava nykyisin. Ja jos laukeaminen on hiukan pitkittynyt, niin siitähän useimmat naiset just tykkää, ettei tule liian pian.

Jos olisin tiennyt, että ympärileikkaus vaikuttaa miehen seksiin niin, ettei penis kunnolla seiso, eikä millään meinaa laueta suuseksissäkään, niin olisin valinnut leikkaamattoman miehen! Ympärileikatun mieheni terskasta puuttuu T. Esinahka suojaisi terskan ja toimisi "kuulalaakerin" tapaan yhdynnässä kiihottavana ja liukastuttavana tekijänä. Nyt terska on kuin mäntä, joka vie pillun nesteetkin mukanaan ja pillu kuivuu ennen aikojaan kesken yhdynnän.

Faktatietoakin on, laitan tänne kunhan löydän! Ympärileikkaus aiheuttaa sen, että esinahka poistetaan ja terska on sen jälkeen aina ilman suojaavaa esinahkaa. Ajan kanssa ympärileikatun peniksen terskan limakalvo paksuuntuu jonkin verran ja tuntoherkkyys vähenee. Muistan, että leikatut preferoivat anaalia ja fellaatiota enemmän kuin leikkaamattomat, jotka tykkäsivät enemmän taas perus-aromipesästä.

Leikatut naivat myös pitkin vedoin, mikä nahan puutteen vuoksi kuivatti pillua. Seurauksena seksiä ei koettu yhtä tyydyttävänä kummankaan osapuolen mielestä. Käytännössä siis seksielämä oli huonompaa näillä leikatuilla. Mikäli mieheltä poistetaan esinahan side Suomessa tehtävissä leikkauksissa se säästetään , hän kadottaa erittäin erogeenisen alueen.

Esinahan siteen tehtävänä on myös tukea penistä erektiossa sekä erityisesti terskaan yhdynnän aikana. Se korvaa eläimillä esiintyvän peniksen luun. Esinahan siteellä on siten tärkeä roolinsa erektiossa ja yhdynnässä. Voi myös olla, että terskan epiteelin vahvistuessa terskan pinta menettää osan tuntoherkkyydestään.

Rottakokeissa on havaittu, että ympärileikatuilla uroksilla on vaikeuksia saada erektio sekä ongelmia ohjata siitin naaraan emättimeen. Laumann kumppaneineen vertaili ympärileikattujen ja ympärileikkaamattomien miesten seksuaalikäyttäytymistä ja havaitsi, että ympärileikatut miehet harrastavat enemmän itsetyydytystä sekä suu- ja anaaliseksiä.

Itsetyydytys ei siis vähenny ympärileikkauksen myötä, kuten luvulla sitkeästi väitettiin. Homoseksuaalisissa suhteissa ympärileikatuilla on myös enemmän taipumusta harrastaa anaaliseksiä kuin ympärileikkaamattomilla.

Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat saavansa emätinorgasmeja harvemmin ympärileikatun miehen kanssa. Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä. Lisäksi naiset ilmoittivat, että heillä oli ympärileikattujen miesten kanssa enemmän epämiellyttäviä tuntemuksia yhdynnän aikana ja heidän emättimensä kuivui yhdynnän edetessä. Naiset saivat ympärileikattujen miesten kanssa myös harvemmin useita perättäisiä orgasmeja.

Kyseisen tutkimuksen mukaan ympärileikatut miehet myös yhtyvät naiseen eri tavalla kuin miehet joilla on esinahka. Tutkimuksen tekijöiden mukaan 73 prosenttia ympärileikatuista miehistä työntyy naiseen rajummin ja syvemmälle kuin ympärileikkaamattomat miehet. Ympärileikatut miehet tekevät myös pidempiä työntöjä. Ympärileikattu penis ei nimittäin luista emättimen pintaa pitkin samalla tavoin kuin ympärileikkaamaton penis.

Tavesin tutkimuksen mukaan ympärileikattua penistä täytyy liikuttaa emättimessä 10 kertaa voimallisemmin kuin ympärileikkaamatonta. Tämä johtuu siitä, että esinahka rullaa yhdynnän aikana edestakaisin ja toimii eräänlaisena kuulalaakerina siittimen ja emättimen välillä.

Lisäksi ympärileikatun siittimen terskan korona vetää emättimen nesteet yhdynnän aikana ulos emättimestä. Näin voiteleva väliaine siittimen ja emättimen välillä ehtyy ja kitka suurenee. Olisko tunnepuolella osuutta, alkuhekuma ohitettu ja arki astumassa suhteeseen Olen nainen ja kokemusta leikatuista sekä leikkaamattomista.

Ainoat, joilla ollut ongelmia erektion säilyvyyden, tunnon ja tulemiszen kanssa, ovat olleet leikattuja. Mielestäni ympärileikkaukseen tulisi turvautua vain äärimmäisessä hädässä. Ympärileikkaus vie mieheltä tunnon ja parkkiinnuttaa terskan vuosien saatossa. Senhän jo näkee ja tunteekin kun vertaa miltä leikattu ja leikkaamaton näyttävät.

Joillakin leikatuilla varmasti kalu toimii hyvin, mutta tuo tuntoaistin ja herkkyyden vähentyminen koskee näitä onnellisiakin. Siinä asiassa olen samaa mieltä, että tuntoherkkyys saattaa vähentyä ympärileikatulta. Siksi ihmettelenkin tuolla ylempänä mainittua "tieteellistä" tutkimustulosta, että "Ympärileikatut miehet kärsivät useimmin ennenaikaisesta siemensyöksystä.

Joku puhuu nyt itseään pussiin. Moni nainen muuten pitää siitä, jos mies ei tule aivan heti. Liian moni nainen on saanut kärsiä "kolmen minuutin munista". Ja sit vielä sanoisin, että ei ympärileikkaus erektioon vaikuta. Sillä ei oo mitään tekemistä tuntoherkkyyden kanssa, vaan siinä pelaa korvien väli. Minulla on miestuttava joka leikattiin vasta aikuisiällä.

Nyt katuu ja kovasti, ihmetteli etteivät puhuneetkaan lääkärit venytyshoitojen mahdollisuudesta tms. Hänelle nimenomaan tuli erektio-ongelmia kohta leikkauksesta toivuttuaan, koska tuntoaisti alkoi vähetä ja tuntuma oli niin paljon huonompi kuin se johon hän aikuisena oli jo ehtinyt tottua.

Hänelle tuli pieniä nirhaumia kireään nahkaan yhdyntöjen jälkeen ja nirhaumat olivat kipeitä. Mutta enää hän ei lähtisi leikattavaksi. Tuntee että häntä on jollakin tapaa huijattu: Ainahan sä voit jauhaa lisää, mutta pääasiassa mitä naisten juttuja lukee, niin ne nauttii enemmän ympärileikatusta kalusta, kuin leikkaamattomasta.

Tuntuu kuulemma hyvältä, näyttää hyvältä ja silleen. Maailmassa on satoja miljoonia ympärileikattuja kaluja ja varmaan toimivat. Sen kyllä huomasin, että se yks sanonta miehen pituudesta ja peniksen koosta ei pidä paikkaansa.

Aiemmin mainitsin törmänneeni aiheeseen Wikipediassa. Kävin tarkastamassa jutun ja hain samalla linkin sivulle, josta voi lähdetutkimuksen PDF-muodossa ladata: Tutkimuksesta löysin myös jonkun arkistoidun artikkelin: Eiköhän homoilla ole aivan normaalin kokoiset vehkeet, tietysti isoja kulleja on homoilla ja myös hetero miehilläkin. Monissa videoissa on kyllä homoilla suuria kulleja, mutta ehkä niihin on etsitty juuri iso kullisia miehiä ja poikia.

Itse olen homo ja minun seksi kumppaneilla on ollut mielestäni normi kalut 16—18 cm. Homous, heterous, bi-seksuaalisuus tai muu seksuaalisuuden muoto ei vaikuta mitenkään peniksen pituuteen. Peniksen pituus ei myöskään ole opittu käyttäytymismuoto. Penis on tutkitusti suurimmalla osalla miehiä peniksen pituus on noin 13 - 15 cm Joidenkin ihmisten penis saattaa olla jopa yli 20 cm, mutta tämä johtuu siitä, että he ovat useita kertoja venyttäneet erektioaikana paisuvaiskudosta erektioaikana helikopterin vetäessä heidän penistään ylöspäin, jolloin senttimetrimäärä peniksessä hiljalleen kohoaa korkeammalle.

Toinen tapa on kirurginen pidennys suuntaan tai toiseen. Kolmas tapa, johon ei myöskään valitettavasti vielä saa KELA- korvausta on peniksen jatko-osa tai jatko-osasarja, jonka ihminen voi hankkia kaupasta. Neljäs tapa on suosittu peniksen pidennyslaite, jossa sovelletaan ilmanpainetta.

Viides tapa on myös taas kirurginen. Jos potilas haluaa uuden ja on tyytymätön tai on menettänyt peniksensä, hän voi saada vaihto - tai siirtopeniksen toiselta ihmiseltä.

Jokatapauksessa pitäisi puhua siis siitä, ketkä penistä pidentää? Etukäteen pahoittelut semi-graafisesta tekstistä. Noista muista menetelmistä en tiedä, mutta säännöllinen paisuvaiskudoksen "treenaaminen" on itselläni toiminut olen käyttänyt säädettävää penisrengasta. Eipä siinä mitään kymmeniä senttejä tule, mutta on silti mukavamman näköinen ja tuntuinen kuin ennen.

Kivespussia tulee myös venyteltyä päivittäin jos ehdin, tuntuu mukavalta ja näyttävät jo paremmalta. Mutta noissa kummassakaan menetelmässä ei kannata ylitseampua ettei käy huonosti. Aloittajalle; tuskin se kikkelin koko on seksuaalisuudesta kiinni. Tai jos olevinaan on, niin pitäisi olla puolueeton ja laadukas tutkimus kontrollin kanssa.

DD pukuhuoneissa homojen penikset on kyllä varmaan isompia kuin heteroitten juu Isokaluiset homot myös ilmoittautuvat tutkimuksiin herkemmin kuin lyhyen meisselin omaavat. Homoille penis on myös keskeisempi aihe, kuin heteroille, mistä voi seurata peniksensuurennuksia. Sodoman pv Syynä on, että homoseksuaalit tekevät usein sopimuksen Saatanan kanssa ja tästä he saavat penikseensä 3. Veikkaan että homojen määrä ja pettämiset korreloivat keskenään.

Naiset kaipaavat välillä pitkää - ja saavat sitä unohtaen suojautumisen. Seuraava kerta oman kanssa ja loppu hoituu pelkästään harhoilla: Näin ne geenit karttuu, eikö? Mitä merkitystä mulkun mitalla on pettämisien kanssa? Mikä merkitys on sitten homojen määrällä pituuteen? Onko suojaseksi kalua lyhentävä tekijä? Jonkin tutkimuksen mukaan olisi, tilastollisesti.

Tiedä häntä, kuinka vakavasti tuo pitäisi sitten ottaa. Spekulaatiot peniksen pituudesta liittyvät siihen faktaan, että homous määräytyisi odottavan äidin hormonitasojen mukaan tai ainakin niiden heilahdukset altistaisivat sikiöaikaisen aivojen kehityksen siten, että se ohjautuisi homoseksuaalisuuteen. Hormoni, jonka epäillään olevan asialla, on naisten testosteroni. Sama hormoni siis ohjaisi sikiön aivojen seksuaalisen kehityksen homoseksuaaliselle uralle" sekä osaltaan vaikuttaisi, minkä kokoinen penis tulevalle poikalapselle kehittyisi.

Koska yhteinen tekijä, naisen testosteroni, vaikuttaa sekä peniksen kokoon että seksuaaliseen suuntautumiseen, voitaisiin olettaa, että homoseksuaaleilla ovat isommat penikset. Liittyykö se päivää mihinkään! Eiköhän ne tutkimukset ole vain kaikille olleet aika valehtelua?

Jokainen lisännyt omat sentit,jos tutkimus olisikin et mulkku esiin ja mitataan,niin siihen vois hiukan uskoa. Jos homoille sitten mies mittaa ja heteroille vastaa vasti nainen. Saadaan sitte seisova mitta ja sitten veltto mitta kun mittaaja vaihdetaan,samalla selviää bisset ja kaappihomoheterot ;.

Meillä on tapana pumppailla niitä useammin niin ne kasvaa! Erään tutkimuksen mukaan homoilla on pienemmät kyrvät, kuin heteroilla. Heterot ovat terveitä, ja heidän peniksellään on yksi tarkoitus: Joten penis ei todellakaan kasva suuremmaksi vaikka sitä miten ryhtyisi homostelemaan. Sitäpaitsi olen kuullut että meikkihinttarit poistattavat peniksensä kokonaan?

Minä olen homo ja oon huomannut sama asian. Mulla on ainakin kaikkia muita suurempi virtuaalipenis ja oon homo. Joten tottahan tuo on. Iiiiiiiiiiiihanaa homoseksiäkin saa niin, että kateellisemmat vaan uikuttavat pienimmästäkin kommentistani: Onko maa syönnyt hänet?

Vai tiesikö käyttäjä Aapo-Lappi sittenkin jotain todellista hänen taustoistaan? Toivottavasti ei, vaikka joku petohan tuomittiin vanhoista rötöksistään takaisin linnaan. Mutta missä on "siltsuja pari kuukautta vanhempi"? Juuri kun olisin opettanut häntä katsomaan tarkemmin naisten ja miesten sarjat peruskulutuksessa.

Itsellään ajattelin poistaa pari kiloa, jotta painoindeksini olisi mielestäni laadukas 23 tai sen alle. On nimittäin niin, että mikä "siltuja paria kuukautta vanhemmat" yksilöt arvioivat energiankulutuksensa liian matalaksi laihduttaessaan, he menettävät vähäistä lihasmassaansa.

Näin he saattavat lihota niin muodottomiksi, että pakarat tekevät sen ummetuksen ja tukkivat myös heidän kyvyn alistua bottomiksi. Ei tarvitse kertoa myöskään, mitä ala-vatsa etuosastolla peittää.

Nainen/Tyttö, Mies/Poika, Muu, En halua kertoa Penis, pippeli, kyrpä, mulkku, muna, pallit, kivet, vehje, sauva, kalu, ballsit, kivekset, sapeli, elin, säkit, Peniksen päällä on luonnostaan liikkuva esinahka, jonka tehtävä on suojella penistä Hyvät seksitaidot ovat paljon muutakin kuin peniksen työntämistä emättimeen tai. Jos mies ei rakasta ja haluaa vain seksiä, niin sitten varsinkaan häntä ei ei ole hyväksyttävää kuin korkeintaan homoseksuaalisesti suuntautuneille. Nuori mies voi päästä objektiksi homopiireissä, mutta nykykulttuurissamme sillä on. 5. huhtikuu On olemassa asioita joita kaikki naiset, eivätkä edes miehet tiedä Heidän mukaansa kyseinen väite on silkka tekosyy päästä pukille ja Myös vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan homoseksuaalisilla miehillä on.

SUOMI LIVE CHAT GAY 10001 PELI

SEXWORKS OULU HOMO TREFFI SUOMI24