Iskuri homo meis kiinnostaa

iskuri homo meis kiinnostaa

Onko sinulla ollut tiukatkin kriteerit? Itse olen hakenut joskus seuraa käydessäni Jyväskylässä ja löysin sitten viimesen päälle helmen.

Tosin se oli molemmille yhden kerran juttu. Mutta muitakin on ollut vaikka en ole montaa päivää paikalla ollut. En oikeasti laita vittullessani tätä viestiä. Olen itse kyläpahasesta josta en viitsi hakea itse seuraa. Onneksi on netti ja auto olemassa. Ettäkö ei löydy seksiseuraa?

Minä asun kaupungissa, jossa on hieman vähemmän asukkaita kuin Jyväskylässä. Laihaa, lihavaa, pitkää, lyhyttä, nuorta, vanhaa, toppia bottomia. Aina löytyy juuri sellainen yhdistelmä, mitä milloinkin etsin ja joka etsii myös minua.

Itse siis olen kolmekymppinen normaalivartaloinen, mutta vaikka olisin ruma plösö, niin siellä on paljon sellaisia laihoja ja lihavia, jotka etsivät nimenomaan plösöä. Ja aina voi laittaa myös oman ilmoituksensa sinne.

Pistä kuva paljaasta yläkropasta lantiosta kaulaan ja kerro mitä etsit, niin otetaan yhteyttä. Pistin kokeeksi haun Jyväskylästä, ne homomiehet jotka etsivät vuotiasta, en tiennyt minkäikäistä sinä etsit, joten laitoin kaikki -vuotiaat. Ja tarjonta on surkea.

Täällä kirjoittelee se peilikuvasi joka myöskin viettää seksitöntä elämää panostaen suurimman osan energiastaan urheiluun. Ja toista samoilla sävelillä varustettua miestä ei ole löytynyt. Kaikki vastaantulleet ovat joko pintaliitäjiä, äärivihreitä ituhippejä tai täysiä juoppoja Olen kyllä kertaa pistänyt iskuri treffeille ilmoituksen itsestäni, mutta ei ole ikinä löytynyt ketään, jonka kanssa edes jotenkin natsais.

Ite olen siis enemmän top. Yleensä oonkin ainakin parin kolmen kanssa vaihtanut sähköpostilla viestejä, mut sitten se vaan aina loppuu. Yleensä siinä vaiheessa jos kysyyy kasvokuvaa niin sen jälkeen viestittely loppuu kun seinään. Itse olen kyllä pystynyt lähettämään kasvokuvan.

Nää viestittelijät on var,maan jotain kaappi tapauksia tai niin rumia että ne ei sen takia lähetä itsestään kasvokuvaa. Kyllä mää aionakin haluaisin nähdä kasvokuvan ennen mahdollista tapaamista. Ja tuolla iskuri-treffeissä klun lukee niitä ilmoituksia, niin siellähän on melkein viikosta toiseen ne samat kuvat ja henkilöt jotka hakee seuraa niillä samoilla ilmoituksilla.

Siis suurin osa on näitä, musta tuntuu Täällä olen urheillulinen noin 30 vee, ok-näkönen kundi Ja jos pelkän seksiseuran hankkinen on näin vaikeaa niin kuvitelkaa jos haluais löytää sen oikean, siinä sitä vasta mahdoton tehtävä olisikin: Oon ite 29 ja jyväskylästä ja suht treenatun näköinen Mutta jos mailiosoitteen uskallat antaa niin ehkä, ehkä. Minä en siis ole tuo, joka sähköpostiosoitetta haluaa, mutta kerron vain että sähköpostin voi kertoa myös diskreetillä tavalla, hyvin monenlaisilla.

Ensin pitää tietää, että minkä firman sähköposti esim hotmail tai gmail. Sitten voit kirjoittaa oudon lauseen, sanojen ensimmäisistä kirjaimista koostuu sähköpostiosoitteen etuosa.

Kun on tahtoa, on keinoja. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Jkl vm 83 Monet lähtee joogaamaan, elää selibaatissa, harrastaa henkisiä harrastuksia. Näitä ei näy baarissa. Kuules nyt ei se miehen ja naisen yhdessä olo ole ehto ihmisen hengissä pysymiseen ollut enää pitkän aikaa kiitos keinohedelmöityksen ja sperma pankkien kyllä, homonkin spermalla saa naisen raskaaksi.

Taisit varmaan vain hinkua syytä provosoida homoseksuaalisuutta kun et vain halua hyväksyä homoja ihmisinä. Älä vittu jaksa tota hevonpaskaa, sunlaisten urpojen takia homoja inhotaan enemmän.

Sehän on nimenomaan ehto, että on mies ja nainen. Silloin se voi muuttua, kun ihminen pystyy tehdä keinospermaa, ilman valmista spermaa. Ja pystyy tekemään sen lapsen jossain putkilossa. Ei vaan tule tapahtumaan. Tää on samaa sarjaa kuin natsikortti, rasistikortti, junttikortti, kateuskortti yms.

Minä tiedän homoja jonkun verran, jostain syystä ne ei arvosta naisia. Varmaan koska niitä ei kiinnosta pillu, niin pidetään naisia turhina. Tiesitkö että naiset ei ole vaan synnytyskoneita? No on melkoisia väitteitä ja mihinköhän aloittaja mahtaa "näkemyksensä" perustaa, muuhunkin kuin synkkään ajatusmaailmaansa.

Epäilen, että et ole minkäänlaista tutkimustyötä tehnyt asian tiimoilta vaan heität typeriä luulojasi. Ja mitä tuohon että saman sukupuoliset asiaan tulee, niin kyllä, näin kun otit puheeksi, niin saman sukupuoliset sopisivat minunkin mielestä paremmin yhteen. Mutta ei noinkaan voi yleistää, sillä yksilöt ovat erilaisia ja jokaisella on omanlainen persoonansa ja ominaisuutensa.

Mutta tuo on vain minun mielipiteeni mihin minulla on oikeus, valtaosa sattuu pitämään vastakkaisesta niin mikäs siinä ei se mun elämää sen kummemmin vaikuta. En tunne tarvetta alkaa uhoamaan, että heterosuhteet olisivat mitenkään kummia.

Homosuhteita taas saakin suht vapaasti kummastella ja tässä aloituksessa vähän haiskahtaakin kaksonaismoralismi: Olen aivan samaa mieltä ton keskustelun luojan kaa. Mitä luultavimmin susta tulee aikuisena homo, kun jo nyt uskottelet itsellesi olevasi niin heteroa että. Heterot ja heteromallin puolestapuhujat jaksavat aina suitsuttaa, kuinka naiset ja miehet erilaisuudellaan täydentävät toisiaan ja sit hommat kusee aina just tähän erilaisuuteen.

Naiset eivät ymmärrä miehiä ja miehet eivät naisia. On marsia, venusta ja parisuhdeoppaita. Miesten välisissä suhteissa ei ole tuollaisia kompastuskiviä.

Homous ei tarkoita sitä, että naisia pitäis halveksia. Nainen voi olla myös työkaveri, äiti tai sisko. Homot näkevät naisessa muutakin kuin kahdella jalalla kävelevän hilloviivan, koska himot eivät sumenna heidän arviointikykyään.

Mitä sinä kerrot oikeasti rivien välistä, on se, että mies osoittaa "rakastavansa" ja "välittävänsä" munallaan. Kun ei ole seksuaalista himoa, ei ole välittämistä, eikä sen puoleen rakkauttakaan.

Kukaan ei halua olla kenellekään pelkkä hilloviiva: D Toinen heteromiesten ongelma ainakin Suomessa on se, että miehet ovat yksinäisiä susia. Mies ei ole mitään ilman naista, ei kokonainen, ei eheä. Mieskaverit ovat miehille joko kilpailijoita tai lauman jäseniä.

Sellaista miesten välistä ystävyyttä, mitä voisi verrata naisten väliseen ystävyyteen, ei ole olemassa. Pahimmillaan mies pelkää sosiaalisessa käyttäytymisessä leimautuvansa homoksi. Naisista pitää puhua, niitä pitää roikottaa mukana kaikkialle. Jos ollaan rehellisiä, niin tuo käyttäytyminen kuulostaa mielestäni pakkomielteiseltä, eli lyhyesti sairaalta. Lopputuloksena on mies, joka on yksin ja pahoinvoiva, jos sillä ei ole sitä täydentävää kappaletta.

Niinpä se on sitten niin, että kun yksinäisen miehen elämään ilmaantuu nainen, alkaa monimutkainen prosessi, missä yritetään tehdä tuttavuutta, käpistellään himojen vallassa, ollaan mielinkielin, alistetaan, raivotaan naisen itsenäisyydestä Ei ole työkaluja kohdata toista tasavertaista ihmistä. Sitten sama rumba käynnistyy uudestaan.

Heteroavioliitoista nykyisellään yli puolet päättyy eroon. Kriisi ei ole pelkästään ihmisten välisissä suhteissa, vaan se on myös yhteiskunnallinen; yhä useammat eivät hanki lainkaan lapsia. Yhä useammat lapset seilaavat myös suhteesta toiseen vailla kiinteää perhettä, on isäpuolta, äitipuolta, siskopuolia ja mitä lie. Siitä huolimatta seksi maistuu nuoremmille sukupolville paremmin kuin koskaan ja se on vapaata; jostain kumman syystä et kuitenkaan tuomitse tätä promiskuitiittista käyttäytymistä heteroiden suhteissa?

Väität, että suhteen ainoa tarkoitus on jälkeläisten tuottaminen ja perhe-elämä, mitä se ei ole ollut enää vuosikymmeniin heteroilla. Homomies ei vaan voi saada samaa ystävyyttä kuin heteromies. Vaikka homo ei tuntisi kaveria kohtaan mitään, niin se ei ole sama asia. Kuten homot sanovat, homous johtuu testosteronin puutteesta raskausaikana.

Te ette siis ole oikeasti miehiä, vaikka miten väitätte. Jos teidän aivot on kuin naisen aivot, niin te ette voi olla täysiä miehiä. Miksi siis vertaat miesten ja homomiesten välisiä kaverisuhteita? Varmaan joku lukutaidoton kyrpiintynyt homo laittaa miinusta, mutta jos te olette kuin vastakkainen sukupuoli, niin mitä ihmeellistä siinä on, että kaverisuhteenne on kuin naisten kaverisuhteet?

En ole kanssasi samaa mieltä sen suhteen, että Suomessa heteromiehet eivät luo keskenään läheisiä suhteita, joita voisi verrata naisten vastaaviin. Hah, itse olen homomies jolla on lujia vuosikausia kestäneitä ystävyyssuhteita heteromiesten kanssa kautta elämän.

Ja kyllä, koen olevani vieiäpä aivoiltanikin mies. Vähän heikkoa analysointia sinulta, voi ehkä pitää joidenkin homojen suhteen paikkansa. Kyllä sitä on kalaan menty ja kaverin isovanhempien metsää harvennettu, jonka jälkeen paaluttamaan vesipumppua, jonka jälkeen on sekä puuta että vettä saunaa varten.

Torppa on sähkötön ja vedetön kahden suuren huoneen mökki joten eipä kukaan ystävieni tyttöystävistä nykyisistä vaimoista halunnut mukaan.

Yksinkertaista ja rehellistä lomailua pohjoisen suojärven rannalla, keskellä ei mitään, vuosittain jo 15 vuoden ajan. Sanomattakin lienee selvää ettei tuohon liity mitään seksuaalista, kuten myös se, että kaverit kyllä tietävät meikäläisen suuntautumisen. Kaipa se aika ja tieto sitten opettaa niistä homoihin liittyvistä ennakkoluuloista eroon.

Muistan kyllä kun kaapista tulin, porukan ilmeet Ja se siitä eikä asiaan palattu - mitä nyt kiusaavat josko poikaystävänikin mökille haluaisi. Tämä näkyy myös toisella tapaa homoissa, sillä heiltä löytyy keskimäärin heteroita isommat killuttimet jalkovälistä. Ja tämä on tutkittu fakta. Jos aivokuvantamisessa on havaittu, että homojen hypotalamus muistuttaa enemmän naisten vastaavaa, ei siitä kannata vetää johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

D "Homomies ei vaan voi saada samaa ystävyyttä kuin heteromies. Minulla ovat juuret Pohjanmaalla, missä niitä Miehiä isolla ämmällä just kasvatetaan. Siellä Mies on just sellainen yksinäinen susi. Ei saa näyttää tunteita.

Ei saa olla avoin. Miehen pitää olla pidättyväinen, juro. Sellaisella asenteella ei haalita ystävyyksiä. Toiset Miehet ovat lauman jäseniä ja vaikutelma omasta lapsuudesta oli se, että Miesten välillä oli jatkuva kilpailuasetelma, alistaminen.

Joku oli johtaja ja muut seurasivat ihaillen. Tämä on käsitys Mieheksi kasvamisesta, siitä, mihin tuli pyrkiä, mikä oli Miehen ideaali ja roolimalli. Lapsuus oli jatkuvaa kilpailua pihalla kaiken maailman juoksuista tai tappelua, missä selvitettiin nokkimisjärjestystä, sitten tietokonepeleissä pisteytyksestä, kalastuksella saaliista, teini-iässä panomääristä naaraista?

Lauma parveili luonnollisesti sen perässä, joka oli menestyjä. Elukat ne tuolla tavalla käyttäytyvät, eivät ihmiset, joilla on kehittynyt tunne-elämä ja äly. Kun minä puhun ystävyydestä, tarkoitan sillä sitä, että voin puhua toiselle asioista kuin asioista, voin luottaa häneen ja hänen tukeensa, tiedän, että hän välittää minusta.

Mitään seksuaalista tässä ei ole, mutta tiedän, että nämä ovat juuri niitä asioita, mitä perinteisellä kaavalla kasvatettu Mies hakee siltä elämänikuiselta kumppanuudelta, eli Naiselta. Jos mies lähestyisi tällaisella syvyydellä Miestä, juoksisi Mies pakoon. Ne muut Miehet ovat vain hengailuseuraa, mutta kaipa se yhdessä rellestäminen on sitten sitä "ystävyyttä".

Naiset toki keskenäänkin hakevat juuri näitä ominaisuuksia ja siksi he eivät olekaan niin riippuvaisia hetero miehistä. Perinteiseen kaavaan kasvatettu heteromies sen sijaan syrjäytyy ja alkoholisoituu helposti naisenpuutteessa Tälläisella kaavalla kasvatetun miehen oikea ja ainoa kumppani on siis se nainen, mutta todellisuudessahan siinä käy sitten niin, että kun on Naisia ja Miehiä ja kummatkin nais-mies-janan ääripäissä, lopputuloksena on "marseja ja venuksia".

Kun ollaan eri maailmoista, ystävyyden solmiminen on heikolla pohjalla. Perinteiset heteromiehet isolla ämmällä ovat pakostakin tuomittuja yksinäisen suden rooliin, se lankeaa heille luonnostaan.

Mitä tulee ystävyyssuhteisiin, niin tokihan minä tunnen heteromiehiä, mutta nämä ovat niitä heteroita, jotka eivät määrittele olemassaoloaan ensisijaisesti killuttimien ja heterouden perusteella. D "mutta jos te olette kuin vastakkainen sukupuoli, niin mitä ihmeellistä siinä on, että kaverisuhteenne on kuin naisten kaverisuhteet? Epäilen, että meillä on tämän saman sisällöstä eriävät mielipiteet. Epäilen, että se syvyys, läheisyys ja taso, mitä minä käsitän ystävyydellä, olisi sinulle liikaa.

Toteaisit, kuten eräs biseksuaali aikoinaan nokka pystyssä tuhahdellen, että tällaiset on varattu ainoastaan sille Yhdelle, vaimolle. Joten haistappa kukkanen vaan. Heterot haluavat vaan hilloviivaa tai mulkkua ja sitten vaihdetaan seuraavaan ku alkaa kyllästyttää ja roikotetaan niitä vahinkovauvoja mukana: D Homot tai lesbot tuskin perustaa perhettä kovin kevyin perustein. Toisin kuin heterot joille se on niin helppoa, ettei sitä osaa edes arvostaa.

En kyllä ihan ole samaa mieltä, että läheskään kaikki heterot ihan kevyin perustein itsekään lapsia hommaavat.

Mutta on tullut valitettavasti huomattua ikäluokkani amistyttö ja vahinkolapsi-trendi. Vaikka itse katson olevani homo, parhaat ystäväni ovat kuitenkin naisia. Kunnioitan ja arvostan heitä enemmän kuin yhtäkään miestä kenet olen tavannut En inhoa naisia vaan tyhmiä ihmisiä.

Naisena myös olen paremmin samalla aaltopituudella naisen kanssa - mikä ihme se, jos miehellä ja miehellä synkkaa paremmin keskenään. Harmi vain en tunne seksuaalista, eroottista, romanttista tmv. Mutta se toimii pohjana vain ystäyydelle, ei parisuhteelle. Jokaikinen homo ja lesbo on heteroparin tuotos. Kummasti rauhoittuu hulluinkin homovihaaja, kun tuon tajuaa. Toivotan sinulle pikaista tajuamista. Se helpottaa vaikeaa oloasi.

Kannattaisi ehkäpä avata vähän silmiä eikä elää omissa kuvitelmissaan. Etenkään jos ne ovat noin negatiivisia. En minä ainakaan naisia viihaa tai katso naista alaspäin ja ihmettele, miten mies jaksaa olla naisen kanssa yhdessä. Esimerkiksi yhdysvalloissa homoseksuaalinen naisen saa hedelmöittää ainoastaan mm. Mitä tekemistä naisen arvostamisesta on tekemistä aivojen sukupuolella? Ovatko kaikki hetero miehet naisen aivon omaavia vain, koska arvostavat naisia ja tajuavat miten se nainen raskaaksi tehdään?

On olemassa naisellisia hetero miehiä ja naisellisia homo miehiä, aivojen sukupuolella ja henkilön lunteella tai käytöksellä ei ole mitään yhteyttä seksuaalisuudella. Kaikki stereotyyppiset kuvat ovat median tapa erottaa homot heteroista. Ethän sinäkään näe hollywood leffoista kuinka monta liika lihavaa ihmistä, Yhdysvalloissa on. Jos et minua usko, niin älä usko ja kritisoi kuin aikuinen asiallisesti äläkä kuin piloille hemmoteltu kakara joka ei uskalla ilman anonyymi suojaa provosoida.

Heteromoiehillä on syynsä pitää tai olla pitävinään naisista ja naiset taas puolustavat aina naisia. Miksi SINÄ sitten kiukuttelet kuin nainen? Itse en siedä naisia sen vuoksi koska naiset ovat aiheuttaneet minulle niin paljon tuskaa. Elikkä aina kun tapaan jonkun kiinnostavan kundin ja ihastun häneen. Niin ensinnäkään en saa tarvittavaa vastakaikua koska hän sattuu olemaan hetero. No ei siinä vielä mitään, koska jos hän sattuu olemaan sinkku niin se on ainoa lohtu siinä mielessä että hän ei ole sen onnellisempi kuin minäkään.

Mutta jos saan kuulla tai jopa nähdä että hän seurustelee ja vielä naisen kanssa, niin voit vaan kuvitella millaisen tuskan vihan se nostaa pintaan. Ja toiseksi jopa moni heteromieskin on menettänyt miespuolisia ystäviään kun ovat alkaneet seurustelemaan naisen kanssa, koska joillekkin huorapukki miehille on akkojen kans vehtaaminen tärkeämpää kuin oikeat ystävät.

Joten nyt varmaan ymmärrät miksi toiset homot inhoaa naisia. Eikä inhoa, monilla naisilla on homokavereita ja tv-sarjoissakin naisilla on aina homokavereita. No daah - ne on keskenään kavereita siksi ettei oo parempaa.

...

Gay seuraa rovaniemi finnish poika porn

tammikuu Gay - treffit: Mies etsii miestä netistä Homo miehet joka on kiinnostunut Lahti, homot, gay - Suomi24 Keskustelut Käytännössä kaikissa. Aika paljon on iskurissa myös allakuvatun kaltaisia naisten ilmoituksia. "Mies . | Olen keski-ikäinen mies ja homo, ei minulla ole aikaa tuhlattavaksi tälläiseen pillu paskaan. . Minua kiinnostaisi leikkiä kanssasi. Nainen toukokuu Siis jos tussu ei kiinnosta, niin ihan sama mulle, mutta jos pitää haukkua Eikö ole naurettavaa, miten homot perustelee, että kaksi miestä Iskuri pilalla . Homomies ei vaan voi saada samaa ystävyyttä kuin heteromies. Iskuri homo meis kiinnostaa

Xxx coño maduras mujer follando coñitos calientes culos grandes gordasxx gordas follando porno cratis parejas video porno gratuitas lesbianas videos gratis porno coños peludos desnudos mujeres muy xorras ver peliculas lesbianas follando con enanas porno tetona xxx gratis de sexo tube videos gratis lesvianas porno gratis actrices x videos x porno follando despedida de intercambio de madura española maduras porni español travestis maduras jodiendo follando con viejas españolas cachondas tias meando en español gratuito videos follando con mujeres chicas fallando maduras.

con putas alexis texas video porno en tanga mejores peliculas porno de tranxesuales peliculas porno grati actrices x rubias porno español joven porno xxl xxx sexo video porno españolas porno español gratis porbo gratis tetas de parejas haciendo sexo amateur hombres desnudos sasha grey follando gordas ver peliculas gratis mamando xxx morenas follando vifeos porno hablando español videos xxx tube mature putillas follando embarazada videos jovenes follando enfermeras follando sexo con jovenes super tetonas orgias gratis porno chino gratis porn espanol porno grati tetas los mejores videos porno gratuito chicos fetiche de parejas porno de sexo lesvico embarazada follando porno eyaculacion femenina follando follada xexo gratis videosdeputas travesti gratis fetichismo pies gordas follando free videos pornos grstis follandose al fontanero follando por el amor chicas lesvianas chicas porn tube nacho vidal follando porno sexo maduro ver peliculas porno cocina porno gratis descargar gratis videos putas monica beluchi porno.

cumlouder porno brutal porn videos porno fetiche de parejas follando porno fuerte xxx amater manga porn interracial chicas porn hd porno de maduras rusas follando xxx abuelas follando videos gratis videos eroticos videos porno pono gratis porn tube poyas grandes sexo viejas peludas pareja amateur ashton pierce follar porno en cordoba julia de negras desnudas trio con culos jovenes follando con tetonas videos porno abuelas cumloaders madura porno vintage videos d sexo romantico hombres negros follando videos porno gratis maserati xxx viejas folladas videos de putas japonesas xxx culonas mamadas chicas latinas calientes por webcam xxx madura follando con tetas grandes follando videos gratis orgia swinger trios gratis porbo español porno analporn videos de tetas porno gratis de maduras amater porno bisex buscar porno xxx rubias tetonas follando gratis xxx videos porno videos sexuales gratis xxx hentay enfermeras porno morenas cachondas maduras negros porno gratis videos maduras follando en español videos maduras mujeres folladas en coños peludos videos porno gratis lesbianas vídeos porno trios hd 1080 porno doble penetracion vaginal videos pornoxx asiaticas rumanas xxx tias buenas desnudas embarazadas porno masturbacion femenina trios videos actrices porno gratis ver videos lesvianas gratis sexo gratis morenas xxx p el culo porn xxx gratis poyas grandes gratis poyas grandes y sexo video porno duros viejos videos jovenes nenas calientes videos xxx porno.

cumlouder video porno biejas follando viejas putas gratis masturbacion maduras. con maduras peludas seso gratis de lesbianas ver vidios pprno chicas asiaticas lesbianas sasha gray porno xxl parejas pilladas por el culo putasgratis xxx gordas follando pollas negras porno latinas xxx intercambio de madura tube videos porno gratis mujer follando jovenes videos de travestis porno.

HOT HOMO POJAT SEX MIES ITSETYYDYTTÄÄ